Erin Morgenster: Yösirkus

(Pahoittelen kuvan väärinpäisyttä, blogger jostain syystä haluaa esittää sen näin.)

" Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."

Yleensä en ole pitänyt tapana aloittaa blogipostauksiani lainauksella kirjasta, josta postaan. Tällä kertaa koin sen kuitenkin tarpeelliseksi. Tuo takakannestakin löytyvä lainaus oli se, mikä sai minut alunperin tarttumaan tähän kirjaan. Se oli kuin mainos itsessään, sellainen, jota itse sirkuksella ei katkelman mukaan ole. Tiestin jos alusta asti, että tästä kirjasta tulee suosikkini. Enkä ollut väärässä. Erin Morgensterin esikoiteos Yösirkus valloitti sydämeni, ja hyppäsi heti kaikkien aikojen lempikirjojeni listalle.

Tarina sijoittuu 1800- ja 1900 lukujen vaihteeseen, ja alkaa siitä kun pieni tyttö Celia päätyy asumaan isänsä, Prospero Lumoojan, luo. Prospero Lumooja on maineikas taikuri, jonka taikatemput eivät olekaan pelkkää silmänlumetta, vaan oikeaa taikuutta. Hän alkaa koulimaan Celiasta taikuria pienestä pitäen tarkoituksenaan asettaa tämä erääseen peliin. Toisaalla eräs harmaapukuinen herrasmies ottaa suojatikseen orpopoika Marcon, jolle alkaa opettaa taikuutta. Celiasta ja Marcosta tulee pelinappuloita kilpailuun, joka näillä kahdella taikurilla on ollut vuosikausia. Kilpailun pelilaudaksi tulee sirkus. Le Cirque Des Reves, joka ilmestyy aina varoittamatta milloin mihinkin. Sen sisällä Celia ja Marco, molemmat omalla tavallaan, antavat näytteitä taidoistaan. He tietävät pelistä vain sen, että vain toinen voi selviytyä voittajana.

Juoni on niin monikerroksinen, ja mahtava etten tohdi paljastaa siitä enää enempää. Suosittelen myös olemaan lukematta takakantta kovin tarkasti, sillä mielestäni se paljastaa ehkä himpun verran liian paljon. Parasta koko kirja on kokea alusta loppuun itse. Sen pauloihin oli minun ainakin helppo päätyä.

Genre on ilmiselvää fantasiaa, joskin ei kovinkaan perinteistä. Kirjassa taikuus on yhtä aikaan sekä näkyvillä että piilossa, ja maailma on muilta osin aivan tavallinen maailma. Suurin taikuus ja lumo tapahtuu yösirkuksessa, joka kuvataan erittäin yksityiskohtaisesti, ja kauniisti kirjoitettuna. Vaikka maailmassa on paljon yhtymäkohtia oikeaan maailmaan, vie se kuitenkin lukijan aivan toiseen ulottuvuuteen. Imee mukaansa niin, että arjen huolet unohtuvat melko hyvin. Itsehän yritin säästellä tätä kirjaa mahdollisimman pitkään. Lainasin tämän jo joskus lokakuussa, ja vasta tänään luin loppuun, kun jäljellä oli enää puolet.

Kirja on temmoltaan ehkä hiema hidas mutta se on vain hyvä asia. Se on yksi asia, joka sopii kirjan teemaan ja rakenteeseen sekä tunnelmaan mahtavasti. Tämä oli minulle, paljon lukeneelle henkilölle, todella tuore lukukokemus. Voin rehellisesti sanoa, että mitään tämänkaltaista en ole koskaan lukenut. Parasta tässä on juurikin se tarinamaisuus, ja kirja itsessäänkin on oodi tarinoille. Se tuntuu sanovan että taikuutta on oikeasti olemassa, ja että se löytyy tarinoista. 

Kyseessä on todella vaikuttava teos, joka on vieläpä Erin Morgensterin esikoisteos. Suosittelen ehdottomasti ainakin niille, jotka kaipaavat hieman todellisuuspakoa.

Muutosten tuulia

Olen pitänyt tätä kirjablogia jo useamman vuoden. Omasta mielestäni laatu tässä blogissa vaihtelee. Välillä olen keskittynyt saamaan lukemistani kirjoista irti kunnolisia arvioita, ja blogipostauksia. Silloin olen kirjoittanut tänne koko sydämelläni. Toisinaan taas olen mennyt sieltä mistä aita on matalin, ja kirjoittanut hätäisiä postauksia. Blogi on usein myös laahannut jäljessä, ja postauksia on usein jäänyt rästiin.

Nyt olen kuitenkin päättänyt (saa nähdä miten pitkään päätös pitää) panostaa tähän blogiin paljon enemmän. Lähtien siitä, että yrittäisin saada postaukset lukemistani kirjoista vähän reaaliaikasemmaksi. Edes niin, että kirjoitan lukemistani kirjoista aina samassa kuussa, kun olen ne lukenut. Ajattelin ottaa myös käyttöön syteemin, jossa jokaisen kuukauden lopussa tekisin kokoavan postauksen kuukauden aikana lukemistani kirjoista. 

Ensimmäistä kertaa kerron täällä myös lukutavoitteestani. Tarkoitukseni on vuonna 2014 lukea vähintään 50 kirjaa. Tähän tavoitteeseen yritän pyrkiä niin, että koetan lukea vähintään viisi kirjaa aina per kuukausi. En tiedä pystynkö tähän, sillä minun on myös keskityttävä paljon opintoihin, ja muun muassa kirjoitettava gradu. Luulen kuitenkin, että viisi kirjaa kuukaudessa on sellainen määrä, johon luultavasti kykenen kaikkien muiden velvollisuuksieni ohella.

Jos te lukijat tiedätte joitain mielenkiintoisia haasteita, joihin toivoisitte minun osallistuvan, vinkatkaa niistä ihmeessä kommenttiboxiini. Muutenkin kaikenlaiset kommentit, sekä myös rakentava kritiikki on tervetullutta. Toivottavasti viihdytte blogini parissa, ja tulette näkemään laadun kasvun täällä.

rakkaudella: Narseska

Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa

Kuten monet kirjat, joita luen, on tämäkin lainattu kirjastosta. Kysessä on kirjailija, jonka aikaisempaa Huuma-sarjaa olen halunnut jo pitkään lukea. Jazztyttö peilaa aloittaa kuitenkin Anna Godbersen toisen kirjasarjan joka sijoittuu 1920-luvun viimeiseen kesään. Nappasin kirjan mukaani kirjastosta, koska se sattumalta oli tämän uuden kirjasarjan aloittava kirja. Aikaisemma Godbersenin kirjasarjan kirjat kun eivät koskaan ole sattuneet näköpiiriini oikeassa järjestyksessä. Koska oli sitä aikaisempaa kuitenkin himoinnut lukea jo pidemmän aikaan, lähinnä koska monissa blogeissa sitä on hehkutettu, ajattelin että ihan yhtä hyvin voisin aloittaa tututumisen kirjailijaan tästä uudemmasta sarjasta.

Jazztyttö peilaa kertoo kolmesta naisesta. Cordelia ja Lettie, lapsuudenystävät, lähtevät yhdessä junalla kohti New Yorkia. He jättävät taakseen elämän Ohiossa. Cordelia karkaa omista pakkohäistään, ja Lettie ankaran isänsä  talosta. Molemmat etsivät eri asioita. Cordelia haluaa löytää isänsä, kuuluisan viinatrokarin, joka vaikuttaa New Yorkissa. Lettie taas haluaa tähdeksi. Kolmas tarinan päänaisista, Astrid, taas on New Yorkin seurapiirien kaunotar, joka seurustelee Cordelian veljen Charlien kanssa.

Jokaisella naisella on omat ongelmansa. Cordelia löytää isänsä, ja päätyy tämän luo asumaan mutta rakastuu väärään henkilöön, isänsä vihamiehen poikaan. Lettie päätyy työskentelemään tupakkatyttönä salakapakkaan, ja saa huomata että tähdeksi nouseminen on vaikeampaa kuin hän kuvitelmissaan on luullut. Astridilla taas on huonohko äitisuhde, ja rakkaussuhde Charlieen tuntuu aina välillä olevan kriisissä. Kirjan aikana jokaiselle tytölle, tosin enemmän Cordelialle ja Lettielle, tapahtuu paljon. Koska Jazztyttö peilaa on kirjasarjan aloittava kirja, jää tyttöjen tarina vielä kesken.

Genreltään sanoisin kirjan olevan viihdekirjallisuutta suunnattuna naisille. Kirjassa on kuitenkin jotain paljon enemmän, kuin pelkkää naisille suunnattua hömppää. Sen tunnelma on mahtava johdattasessaan lukijaansa 1920-luvun maailmaan, jossa ihmiset rikkovat rajojaan, salakapakat kukoistavat, ja moderni nainen kulkee polkkatukassa, ja polttaa savukkeita. Luokkarajat häilyvät. Lukiessani olisin melkein voinut kuvitella itseni tanssimaan Jazzin tahtiin polkkatukka heiluen, ja charlestonmekon helma hulmuten. 

Tunnelman lisäksi myös juoni on mielenkiintoinen. Se ei ole niin ennalta arvattava kuin voisi kuvitella. Jazztyttö peilaa on viihdettä parhaimmillaan. Viihdyttävä kertomus maustettuna historian havinalla. Aika kevythän tämä kirja loppujen lopuksi on mutta siinä on taikaa, joka pitää otteessaan. Lukija pääsee jopa yllättymään pari kertaa loppua kohden.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet 1920-luvusta. Myös ne jotka pitävät hyvin kuvailevista kirjoista luultavasti nauttisivat tästä kirjasta. Itse tykästyin senverran, että aion lukea seuraavatkin osat jossain vaiheessa. Tämä oli ennen kaikkea hyvä välikirja Sovituksen jälkeen. 

Kirja ei ole liian syvällinen mutta kuitenkin viihdyttävä, olematta kuitenkaan täysin aivoton. 

Ian McEwan: Sovitus

Viimeinkin olen päässyt kartalle näiden postausteni suhteen, ja olen suunnilleen oikeassa ajassa. Pyrkimyksenäni tänä vuonna voisikin olla se, että kirjoittaisin näistä kirjoista aina piakkoin lukemisen jälkeen. Näin ulisi myös tarkemmin pidettyä kirjaa siitä, missä kuussa olen mitäkin lukenut. Ei siitä sen enempää kuitenkaan, vaan on aika mennä itse asiaan, eli Ian McEwanin kirjaan Sovitus.

Sovitus on toinen kirjani kyseiseltä herralta, ja täytyy ihan näin alkuun sanoa, että pidin tästä paljon enemmän kuin viime vuonna lukemastani Makeannälästä. Koen, että tässä kirjassa pääsin henkilöiden mielen sisälle paremmin, ja pystyin eläytymään tarinaan syvemmin. Tajusin viimein sen, miksi monet ylistävät McEwanin kirjoja.

Sovitus kertoo lyhyesti sanottuna siitä kuinka liian vilkas mielikuvitus, ja joidenkin asioiden ja tilanteiden väärinkäsitykset, voivat johtaa kauaskantoisiin seurauksiin. Ne voivat vaikuttaa moneen elämään huonolla, tai hyvällä tavalla. Kirjan tarina alkaa kuumasta kesäpäivästä vuonna 1935 jolloin 13-vuotias Briony todistaa erinäisiä kohtauksia siskonsa Celian, ja talon siivojan pojan Robbien välillä. Mielikuvituksellinen, ja tarinoiden kirjoittamista rakastava Briony käsittää monta asiaa hieman omalla tavallaan, ja oikeastaan väärin. Päivän tapahtumat johtavat kauaskantoisiin seurauksiin, jota Briony ei voisi kuvitellakaan. Seuraavaksi siirrytään viiden vuoden päähän kyseisen päivän tapahtumista, jolloin toinen maailmansota on täydessä käynnissä, ja sovittaminen voi alkaa. 

Enempää en uskalla kirjan juonesta paljastaa, jotten pilaisi kenenkään tulevaa lukukokemusta. Tosin varmasti monet ovat tähän kirjaan jo tarttuneetkin. Ian McEwan kyllä todistaa hienoutensa tässä kirjassa. Lukukokemukseni oli tuhat kertaa parempi kuin Makeannälän kanssa. Henkilöhahmot ovat syvemmin rakennettuja, juoni soljuu hyvin eteenpäin ja kirja herättää tunteita. Jollain tasolla pysty ymmärtämään jokaista kirjan henkilöä ja heidän valintojaan sekä ajatuksiaan, vaikke henkilöt ovatkin osittain ristiriidassa keskenään. Jokaisen näkökulma on kuitenkin ymmärrettävä. 

Kirja on samalla myös kaunis rakkaustarina, joka saa uskomaan esteet ylittävään rakkauteen. Tosin kirjailija onnostuu lopulta yllättämään loppuratkaisullaan. En nyt kerro onko kyseessä hyvä vai huono yllätys, mutta ainakin kirjallisesti ajateltun loppuyllätys on mielekiintoinen ja antaa kirjalle siinä mielessä hyvän kirjan statuksen. Ei sillä että sanoisin mitään siitä oliko kyseinen loppu mielestäni tunnetasolla hyvä vai ei.

Jokatapauksessa Sovitus oli hyvä kirja vuoden ensimmäiseksi lukukokemuksesti. Piti otteessaan, ja herätti tunteita sekä ajatuksia. Aionkin lukea jossain vaiheessa lisää saman kirjailijan kirjoja.

ps. kirja kuuluu Roryn lukulistaan

Kysely

Kun nyt viimein olen saanut käsiteltyä vuoden 2013 luetut kirjat, ajattelin että tähän vällin pitäisi keksiä jokin haastemainen juttu ennen kuin hyppään kirjoissa nykyhetken lukemisiini. Silloin törmäsin erääseen kirjablogeissa kierävään kysymyshaasteeseen Irenen blogista, ja päästin napata hänen lempeästä kehoituksestaa haastekysymykset matkaani ;) Minuahan ei siis tähän nimellisesti ole haastettu. Minä nimittäin rakastan kaikenmaailman kyselyihin vastaamista. 

Enpä minäkään nyt erityisesti haasta ketään, enkä keksi uusia haastekysymyksiä. Mutta nämä saa napata täältäkin mukaansa kuka haluaa ;) Mutta nyt itse kysymyksiin.

1. Millainen on suhteesi kauhukirjallisuuteen? Rakastatko pelotella itseäsi kirjojen avulla vai        sivuutatko kauhukirjat liian pelottavina?

Olen lukenut kauhukirjoja ehkä jostain 11-vuotiaasta lähtien. Aloitin tietenkin Stephen Kingillä. Minulle oli kotona sanottu, etten saa kyseisen herran kirjoja lukea, ja tietenkin kielletty hedelmä houkutti. Luin niitä sitten salassa omassa huoneessani peiton alla. :D Muutama unettomampi yöhän siitä tuli mutta ei mitään suurempia traumoja. Siitä lähtien kauhukirjallisuus on aina silloin tällöin ollut paikaallaan, ja on nykyäänkin. 

2. Mikä kirja on sinulle elämäsi merkittävin?

Hm, vaikea sanoa mikä olisi elämäni merkittävin kirja, koska on tullut luettua aika paljon. 

3. Menetkö kirjastoon aina tarkan kirjalistan kanssa vai harrastatko herätelainaamista?

Teen sekä että. Tänäänkin menin kirjastoon käymään listan kanssa, ja päädyin lainaamaan yhden kirjan listaltani, ja loput hyllyjen kätköistä. :)

4. Kehen kirjan henkilöön samaistut eniten?

En osaa sanoa yhtään yksittäistä samaistumise kohdetta. Yleensä samaistun kirjailijan/kirjoittajan urasta haaveileviin kirjojen hahmoisin. Samoin rohkeisiin ja sanavalmiisiin sekä fiksuihin nais/tyttö hahmoihin kirjoissa. Esimerkkeinä voisin sanoa vaikkapa Pottereiden Hermionen, Leena Lehtolaisen kirjoissa seikkailevan Maria Kallion, ja Tuija Lehtisen  nuorten kirjojen hahmot, jotka ovat kirjoissa haaveilleet kirjoittamisesta, näyttelemisestä tai muusta sellaisesta :D

5. Jos et bloggaisi kirjoista, mistä bloggaisit vai bloggaisitko mistään?

No minullahan on myös toinen blogi. ;) Löytyy tuolta tämänkin blogin sivupalkista sellainen linkki sinne. Siinä kirjoittelen ihan vain elämästäni, ja välillä vaatteista ja muusta hömpästä. Oikeastaan kaikesta muusta elämässäni paitsi kirjoista.

6. Mikä on rakkain lapsuuden kirjasi?

Hanhiemon Satuaarteet

7. Mitä kirjallisuusgenreä kartat parhaasi mukaan vai oletko täysin kaikkiruokainen lukija?

Olen aika kaikkiruokainen, enkä varsinaisesti karta mitään. Runoja sekä sotakirjallisuutta tulee luettua vähemmän.

8. Mikä on paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Pieni Suklaapuoti, ja Ps. Rakastan Sinua kilpailevat tästä tittelistä ;)

9. Oletko ikinä haaveillut kirjailijuudesta vai onko lukijan rooli ollut aina sinulle omempi?

Olen aina haaveillut kirjoittamisesta, ja siitä että joskus jaksaisin kirjoittaa kirjan, joka julkaistaisiin. Olen tykännyt aina kirjoitella milloin mitäkin. Tällä hetkellä kirjoittelen lähinnä näitä kahta blogiani, ja gradua. Aion kuitenkin elvyttää vanhan fiktiivisen kirjoittamisen harrastuksen jahka joskus löydän sille enemmän aikaa.

10. Mikä on suosikkisi lukemistasi klassikkokirjoista?

Ehdottomasti Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, aina ja ikuisesti!

Vuoden 2013 luetut kirjat

Hieman myöhässä on tämäkin postaus. Päätin kuitenkin julkaista listan kirjoista, jotka luin vuonna 2013. Ihan en tavoittelemaani 50 kirjaan päässyt mutta lähemmäs kuin ennen kuitenkin. Nyt kuitenkin pidemmittä puhetta, lista kirjoista.

1. Joanne Harris: Appelsiinin Tuoksu

2. Elizabeth Noble: Lukupiiri

3. Sofi Oksanen: Puhdistus

4. Torey Hayden: Sähkökissa

5. Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun Klaani

6. Jean M. Untinen-Auel:Hevosten Laakso

7. Harper Lee: Kuin Surmaisi Satakielen

8. Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

9. Marian Keyes: Mercy Closen Mysteeri

10. Sofi Oksanen: Stalinin Lehmät

11. Kathryn Stockett:Piiat

12. Emma Mclaughlan & Nicola Kraus: The Nanny Diaries

13. Mario Reading: Nostradamuksen aikakirjat

14. Patricia Highsmith: Esterin Päiväkirja

15. Ian McEwan: Makeannälkä

16. Susan Sellers: Vanessa & Virginia

17. Norma Khouri: Kunniamurha: Rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa

18. Dan Brown: Inferno

19. J.K Rowling: Paikka Vapaana

20. Hameeda Lakho: Näkymättömät Kalterit: Elämä kahden kulttuurin välissä

21. Hameeda Lakho: Särkynyt Kehä - äidin kohtaaminen

22. Torey Hayden: Toisten Lapset

23. Doris Lessing: Viides Lapsi

24. Jodi Picoult: Yhdeksäntoista Minuuttia

25. Anja Snellman: Lemmikkikaupan Tytöt

26. Neil Gaiman: Hämähäkkijumala

27. Anja Snellman: Safari Club

28. Marian Keyes: Lucy menee naimisiin

29. Helen Fielding: Bridget Jones, Mad about the boy

30. Marian Keyes: Tarinan toinen puoli

31. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan Tytär

32. Kiba Lumberg: Musta Perhonen

33. Kiba Lumberg: Repalaiset Siivet

34. Philippa Gregory: Valkoinen Kuningatar

35. Julie Parsons: Tiimalasi

36. Charles Dickens: Joululaulu

Luin siis yhteensä 36 kirjaa viime vuonna. Olen lukuun aika tyytyväinen ;) Tänä vuonna aion päästä viimein siihen viiteenkymmeneen. Yritän myös kirjata ylös tarkemmin myös sen missä kuussa olen lukenut minkäkin kirjan. Jos jossain tämä kirjablogi on auttanut minua, niin siinä että olen saanut lukuintoni takaisin. Jossain välissä tuli luettua paljon vähemmän, ja jotenkin tämä blogin pitäminen kannustaa lukemaan. Ja mitä maailmoja lukiessa avautuukaan..

Itse luen yleensä monelaisia kirjoja, ja genrejä kuten varmaan voi huomata. Pidän siitä, että saan lukemisen kautta erilaisia nautintoja ja kokemuksia. Toivottavasti tästä vuodesta tulee yhtä lukurikas vuosi kuin vuodesta 2013.

Charles Dickens: Joululaulu

Viimeinen vuonna 2013 luettu kirja oli hyvinkin jouluinen. Tosin luin sen joulun- ja uuden vuoden välipäivinä, ja suurimman osan bussimatkalla kohti kotia välillä Savonlinna- Joensuu. Minun on jo pitkään pitänyt lukea tämä klassikko Dickensin tuotannosta. Ensimmäinen kirja, jonka olen nyt kyseiseltä herralta lukenut. Ja voin sanoa, että luen mielelläni lisääkin herran kirjoittamia klassikoita.

Pitkään olen katsonut tv-sarjoja, joissa aika monessakin saattaa olla tästä kirjasta innoituksensa saanut jakso. Kolme joulun henkeä on ilmestynyt monelle vuosien saatossa. Halusin viimeinkin kokea alkuperäisen tarinan, enkä pettynyt. Kirjassa on opettavainen ja saarnaava sanomansa mutta se tuodaan esille mielenkiintoisesti. 

Sgrooge oli mahtava hahmo. Ja hänen nopea henkinen kasvunsa oli naiivia mutta jälleen kerran hyvin tarinoitu. Ehkä tärkeintä oli kuitenkin se, minkä sanoman kirja antaa. Anteliaisuuden, ystävällisyyden ja joulun sanoman. Sopi oikein mainiosta joululoman lukemistoksi. En nyt tästäkään sen syvällisempää saa irti mutta tästä tuli kyllä yksi lempijoulutarinani. :D

Julie Parsons: Tiimalasi

Nyt kirjoittelen sitten jo toiseksi viimeisestä kirjasta, jonka luin vuonna 2013. Tämän luin ennen joululomalle lähtöä, ja noin puolentoista päivän aikana. Täytyy sanoa, että tästä kirjasta minulla ei ole paljon mitään sanottavaa. Kyseessä on hömpähtävää jännityskirjallisuutta. Omasta näkökulmastani oikea välipalakirja.

Kirja kertoo äidin ja tyttären suhteesta. Lydia Beauchamp lähettää uuden tuttavuutensa (ei muuten maailman paras idea) etsimään tyätrtään, jota ei ole nähnyt vuosiin. Kyseinnen herra nimeltään Adam ottaakin tehtävän vastaa ja suuntaa Dubliniin etsimään tytärtä. Kirjassa kaikki kolme; Lydia, Adam ja Lydian tytär Grace muistelevat menneisyyttään kukin tahollaan, ja asioita menneisyydestä paljastuu. Ja lopulta ainakin joku on vaarassa.

Tarpeeksi kryptisesti selitetty? Kirja oli ihan mukiinmenevä, ja pehmojännittävä. Mukavaa ja nopeaa lukemista lähinnä. Ei  erityisen huono, mutta ei erityisen hyväkään kirja. Jotakuinkin sellainen, jonka unohtaa helposti. En sen syvällisemmin osaa analysoida, koska kirja ei herättänyt juuri mitään ajatuksia. Se vain oli, ja meni. 

Philippa Gregory: Valkoinen Kuningatar

                                               
                                (kuva:http://www.bazarforlag.fi/asema/valkoinen-kuningatar/6253)

Historianopiskelijaksi olen aika vähän lukenut historiallisia romaaneja viime aikoina. Kuitenkin joululomalla tulin tarttuneeksi yhteen sellaiseen. Se löytyi hyllystäni pokkarina, joten se oli hyvä valinta matkustukseen äidin luo. Ei painanut paljoa, eikä vienyt paljon tilaa. Niin, ja onhan se pitänyt jo tovin sieltä hyllystä lukaistakin.

Valkoinen Kuningatar kertoo Ruusujen Sodan aikaisesta ja jälkeisestä Englannista. Kaksi sukua Yorkit ja Lancasterit kilpailivat kruunusta. Kunnes Yorkit voittivat  ja prinssi Edwardista tuli kuningas Edward. Oikeammin kirja kertoo Elisabet Woodvillestä, entisestä Lancasterin suvun tukijasta ja leskeksi jääneestä naisesta, josta tuleekin Yorkin Edwardin vaimo, ja Englannin kuningatar.

Valkoinen Kuningatar on täynnä niin romantiikka kuin salaliittoja, juonitteluja ja sotimistakin. Näissä kaikissa Elisabethilla on oma osansa. Hän ei ole kaikkein rakastetuin kuningatar, ei etenkään kuninkaan neuvonanatajien, ja kuningataräidin silmissä. Elisabet joutuu sukuinen keskelle hovin värikkäitä käänteitä, ja lopulta veljessotaa. Siinä samassa hän synnyttää lapsia. Ensin tyttäriä, ja sitten viimein kruununprinssin, ja tämän veljen. Joita joudutaan suojelemaan. Pojat,pienet prinssit, jotka pöötyvät Towerin vangeiksi ovat erityisen tärkeitä Elisabetille.

Valkoinen Kuningatar oli lukukokemuksena mielenkiintoinen, koskettava ja romanttinenkin. Päähenkilö on kuvattu vahvana naisena, joka osaa toimia strategisesti. Monet asiat kirjassa ovat oikeaa faktatietoa, vaikka kirjailija on tietenkin (myös omien loppusanojensa mukaan) ottanut myös taiteellisiavapauksia asioiden suhteen, joita ei voida tietää. Tuolta ajalta voi monessakin asiassa joutua spekuloimaan, että mitä tapahtui. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukaansatempaava, ja kuningattaren näkökulma asioihin oli mielenkiintoinen. Pidin todella paljon, ja kirja sopi oikein mainiosti lomalukemiseksi. Taisin lukea sen jälleen kerran parissa päivässä. Minkäs teet, kun tarina imaiseen mukaansa ;)

Kiba Lumberg: Musta Perhonen & Kiba Lumberg: Repaleiset Siivet

Tässäpä tulisi vielä lisää vuonna 2013 luettuja kirjoja. Otin nämä kaksi samaan postaukseen ensinnäkin jouduttaakseni pääsyä bloggamaan tämän vuoden kirjoista, ja toisekseen siksi että ne ovat toisilleen suoraa jatkoa. Mahdollista periaatteessa lukea ilman toisiaan mutta paras kokemus tulee kun lukee molemmat.

Kirjat ovat ainakin osittain omaelämnkerrallisia. En tiedä missä määrin mutta ovat kuitenkin. Ne kertomat mustalaisista. Minäkertojana toimii molemmissa sama tyttö. Ensimmäisessä kirjassa lapsena ja varhaisteininä, seuraavassa teininä ja nuorena naisena. 

Musta Perhonen kertoo tytön elämästä oman perheensä, ja mustalaisyhteisön parissa. Siinä kuvataan niitä ahtaita raameja, joissa on elettävä. Etenkin kun on tyttö. Vessassakaan ei voi käydä, jos vaikkapa isovanhemmat tai muut aikuisen sukulaiset ovat käymässä. Oman perheenkin parissa vessassakäynti on salainen asia. Sinne täytyy livahtaa. Mustalaistytön tulee myös hoitaa kotiaskareita, ja palvella perheen miesväkeä. Täytyy pukeutua tietyllä tavalla ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kirjan päähenkilö Memesa ei tunne oloaan omaksi itsekseen näiden rajojen sisäpuolella. Hän ei tahdo esimerkiksi joutua mustalaismiehen vaimoksi samlla tavall kuin siskonsa. Siis ryöstetyksi. Hän ei halua joutua synnyttämään lapsia, ja hoitamaan velvollisuuksiaan mustalaisnaisena. Kirjassa Musta Perhonen kuvataan Memesan elämään mustalaisyhteisössä, ja perheensä parissa. Sitä miten pikkuhiljaa hän tajuaa, että tullakseen siksi miksi haluaa, hänen on karattava. Poistuttava yhteisöstä. Kirjan lopussa hän lähteekin pakomatkalle.

Repalaiset Siivet ovat suoraa jatkoa Mustalle Perhoselle. Siinä Memesa päätyy erinäisten vaiheiden jälkeen ensin tyttökotiin, ja sitten omaan asuntoonsa. Hän alkaa käyttäytyä valtaväestön tavoin, ja hengailla muun nuorison kanssa kaupungilla. Perhe tietenkin yrittää saada Memesaa palaamaan kotiin. 

Kaikkein jännittävintä minusta oli, kun Memesa päätyi vuodeksi opiskelemaan Joutsenon Opistoon. Missä minäkin olen oleillut elämäni aikana vuoden tekemässä historiaan perusopintoja. Oli jännittävää lukea siitä paikasta eri aikaan, ja eri ihmisen silmin. Tämän lisäksi kirjassa tapahtui kasvutarina. Siinä kuvattiin Memesan kasvua nuoreksi, seksuaaliseksi, naiseksi. Loppujen lopuksi kirjassa huomataan Memesan tehneen elämässään oikeita valintoja. Niistä tosin saatte lukea enemmän itse ;)

Lukukokemuksena molemmat kirjat olivat intensiivisiä. Mustalaiskulttuurin kuvaus nuoren tytön, ja naisen näkökulmasta oli erittäin mielenkiintoista. Jos haluaa pintaa syvemmälle heidän maailmaansa, niin suosittelen kirjaa lämpimästi. Samalla kirjat olivat kertomuksia naiseksi kasvamisesta, ja kasvukivuista. Kaikkea mitä tällainen wannabe-feministi voi lukukokemukseltaan siis toivoa. Suosittelen todella lukemaan. 

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan Tytär

Vuoden 2013 kirjoissa mennään edelleen. Vielä olisi muutama postaamatta. Tällä kertaa on vuorossa ehkä yksi vaikuttavimmista lukukokemuksista koko vuoden aikana. Joyce Carole Oatesin Haudankaivajan Tytär. Sen teemat houkuttivat lukemaan, sillä se kertoo erään juutalaisen siirtolaisperheen fiktiivisen tarinan, joka toisen maailmansodan vielä ollessa käynnissä lähti kotimaastaan Saksasta ja päätyi rankan laivamatkan jälkeen amerikkaan.

Ongelmat eivät kuitenkaan ole ohi. Perheen isä onnistuu saamaan töitä vain haudankaivajana pienessä kaupungissa. Hän joutuu perheineen asumaan pieneen hökkeliin hautausmaan laidalle. Kirjan tarina kerrotaan hänen nuorimman lapsensa, tyttären näkökulmasta. Perheellä on vaikeuksia sopeutua uuteen kotimaahansa, he tuntuvat aina olevan muukalaisia. Isällä ja äidillä on henkisiä ongelmia, johtuen luultavasti natsihallinnon ja pitkän pakomatkan  aiheuttamista traumoista. Äiti ei puhu, ja isä purkaa pahaa oloaan lapsiin. Lopulta sattuu jotain, mikä muuttaa haudankaivajan tyttären elämän täysin...

Lopulta kirjassa päädytään kertomaan tämän tytön, Rachelin, elämäntarina, joka kuljettaa häntä yllättäviinkin suuntiin. Tarina on koskettava, elämänmakuinen ja hahmiot ovat psykologisesti taitavasti rakennettuja. Tarina vie mukanaan, ja koskettaa. 

Lukukokemuksena kirja oli hyvin intensiivinen, eikä sitä malttanut päästää käsistään. Pidin aihepiiristä, ja päähenkilön kasvutarinasta todella paljon. 

Marian Keyes: Tarinan toinen puoli

Vieläkin ollaan menossa edellisessä vuodessa. Tuossa joulun alla tuli luettua kyllä ennätyksellisen paljon tuota chic-littiä. Kolmas saman genren kirja samassa kuussa muistaakseni oli tämäkin Marian Keyesin rustaama Tarinan toinen puoli. 

Kirja kertoo kolmesta naisesta, joiden elämät kietoutuvat yhteen. Kaksi naisista ovat esikoiskirjailijoita ja yksi kustannustoimittaja. Jojo on se viimeiseksi mainittu, jonka elämää varjostaa lähinnä vain yksi asia. Se, että hän on mennyt sänkyyn pomonsa kanssa. Kirjailijattaret Lily ja Gemma puolestaan ovat entisiä parhaita ystäviä, joiden ystävyyden on rikkonut mies, Gemman entinen poikaystävä, ja Lilyn nykyinen. Tärkeässä osassa on tosin myös molempien pyrkimykset ja haaveet kirjailijaksi tulemisesta. Kummallakin sekä Lilyllä, ja Gemmalla on kuitenkin omat hankaluutensa kirjamaailmassa. Lily on kirjoittanut mahtavan esikoisteoksen mutta kärsii luomistuskista uuden kirjansa kanssa. Siitä ei vain tahdo syntyä yhtä mahtavaa kuin ensimmäisestä. Gemmalla taas on perheongelmia takeruvan äidin kanssa, joita hän purkaa Susan nimiselle ystävälleen sähköposteissa, nauttien samalla kuvitteellisen ja liioitellun tarinan kirjoittamisesta tapahtumista. Gemman ystävä lähettää nämä sähköpostit kustannustoimittaja Jojolle, joka on myös Lilyn kustannustoimittaja.

Kirja kertoo hauskalla ja samalla mielenkiintoisella, ja osittain todenperäiselläkin tavalla kirjoittamisen ihanuudesta ja vaikeudesta. Vaikka Keyes hallitsee myös romantiikan ja kolmiodraamat myös tässä kirjassa, koin kuitenkin antoisammaksi tämän toisen puolen kirjasta. Sen miten vaikeaa on yhden menestyskirjan kirjoittaa toinen, sillä mahdollista on ettei uudesta kirjasta pidetä yhtä paljon. Etenkin jos sen aihealue on jotain muuta kuin ensimmäinen. Samoin sen vaikeus, että omaa rakasta tekstiä joutuukin muokkaamaan, eikä sekään takaa mitään. 

Oikein hyvä lukukokemus jälleen kerran. Täytyy kyllä sanoa, että olen lukenut Keyesiltä parempiakin, mutta silti tämä kirja oli oikein mainio. 

Helen Fielding: Bridget Jones, mad about The Boy

Vuosi on jo vaihtunut mutta perinteisesti minulta on vielä tekemättä postauksia viime vuoden luetuista kirjoita. Tällä kertaa aion kirjoittaa niistä kaikista ennen kuin siirryn uuden vuoden luettuihin. Eli tämäkin kirja on vuoden 2013 luettua satoa...

Bridget Jones mad about The Boy on tietenkin jatkoa (paljon) aiemmin ilmestyneille samasta hersyvästä Bridgetistä kertoville kirjoille. Kun edellisissä kirjoisa Bridget oli kolmikymppinen sinkkuneito, on hän tässä kirjassa viisissäkymmenissä oleva leski, joka on kaksi pientä lasta. Ah niin ihana Mark Darcy on kuollut ihmisoikeustehtävissä, ja Bridget on jäänyt jälleen yksin.

Mad About the Boy kertoo tarinan siitä, miten Bridget on toipunut Markin kuolemasta, ja siitä millaista on yrittää löytää uutta rakkautta kypsemmällä iällä, ja kahden lapsen yksinhuoltajana. Uutena Bridgetin elämässä on tässä kirjassa myös sosiaalinen media, lähinnä twitteri. Muutenhan tämäkin kirja on kirjoitettu päiväkirjatyyliin. 

Kirjan alussa Bridget tapailee itseään puolet nuorempaa poikaa. No, kolmekymppinen herra taisi olla kyseessä. Kirjan nimenkin mukaisesti Bridget on hulluna tähän toy-boyhinsä, vaikka kommelluksiltakaan ei tietenkään vältytä. 

Vanha kunnon Bridget, en voi muuta sanoa. Sanoisin että taikaa on vielä jäljellä. Kirjan lukeminen oli aivan yhtä hersyvät ja iloinen, ja myötähäpeän sävyttämä kuin edellisten Bridget Jonesista kertovien kirjojen parissa saatu kokemus. Parasta mahdollista Chick-littiä tämäkin ;) Vaikka itse olen vielä paljonkin nuorempi kuin Bridget ja täysin eri elämäntilanteessa, saatoin samaistuakin joihinkin asioihin. 

Tämän kirjan lukeminen oli kuin rakkaimman villasukkaparin jalkaan laittaminen; lämmintä, tuttua ja rentouttavaa ;)