Suzanne Collins: Nälkäpeli III -Matkijanärhi

SPOILERALORT:

Jos et ole vielä lukenut kirjasarjaa älä lue tätä arvioni alkuosaa, sillä joudun paljastamaan tärkeitä seikkoja aiempien osien, sekä tämän kirjan osalta.

Edellisen osan Nälkäpeli, johon sekä Katniss että Peeta ovat joutuneet osallistumaan, on päättynyt. Katniss on napattu liittolaisineen kapinallisten ilmalaivaan ja kuljetettu tuhotuksi uskotulle vyöhykkeelle 13. Peeta on kuitenkin jäänyt Capitolin vangiksi, ja Katniss tuntee omantunnontuskia asian suhteen. Vyöhykkeen 13 elämä on tiukasti säännösteltyä ja kurinalaista, kaikki toimivat tiukan aikataulun mukaan. Myös Katnissin äiti ja pikkusisko sekä joukko muita vyöhykkeen 12 pakolaisia on otettu vyöhykkeen 13 suojiin, sillä tuo Katnissin kotivyöhyke on pommitettu maan tasalle. Kaiken huipuksi Katnissista halutaan tehdä kapinallisten keulahahmo, Matkijanärhi, joka johtaisi vyöhykkeiden asukkaat vastarintaan Capitolia vastaan. Aluksi Katniss on vastahakoinen ryhtymään tehtävään mutta lopulta hän suostuu Matkijanärheksi tietyin ehdoin. Peetakin onnistutaan lopulta pelastamaan Capitolin kynsistä mutta asiassa on varjopuolensa, sillä Peeta ei ole enää aivan oma itsensä. Lopulta Katniss päätyy iskujoukon mukana Capitoliin mielessään vain yksi tavoite...tapppaa presidentti Snow.

SPOILERIT LOPPUU

Trilogian viimeinen osa keskittyy enimmäkseen kapinaan, joka on edellisten osien tapahtumien takana syttynyt täyteen roihuunsa. Siinä samalla Katniss palloillee jälleen parhaan ystävänsä Galen ja Nälkäpelitoveri Peetan välillä. Kumpaa Katniss rakastaa. Kirjassa myös viha Capitolia kohtaan ja etenkin presidentti Snowta kohtaan nousee myös tärkeäksi motiiviksi Katnissin toiminnalle. 

Juonenkehittely tässä kirjassa toimi aluksi mielestäni mahtavasti mutta loppua kohti juoni mielestäni alkoi lässähtämään. Kirjan loppuosa kun tuntui olevan hieman...anteeksi rumakielisyyteni..juosten kustu. Loppuratkaisu tuli liian nopeasti, ja lopulta turhan helpostikin. En muutenkaan nauttinut tästä kirjasta aivan niin paljon kuin aiemmista osista, enkä ollut täysin tyytväinen loppuratkaisuunkaan vaikka olenkin sitä mieltä, että Katniss päätyi oikean uroon matkaan ;) 

Suosittelen kuitenkin Nälkäpeli-trilogiaa kaikille, jotka nauttivat juonivetoisista kirjoista ja nopeasta tarinankulusta. Itsekin olen tyytväinen, että tulin lukeneeksi tämän kirjasarjan vaikka suhtautumiseni siihen oli alunperin hieman ennakkoluuloinen. Muistan, että tätä on jossain välissä verrattu Harry Potteriin siinä että tämä on maailmaltaan ja tarinaltaan Pottereiden veroinen vaikka genre ja aihe poikkaevat Pottereista. Itse en kuitenkaan saanut tästä kirjasarjasta samaa fiilistä kun Pottereista. Tämä ei kuitenkaan ollut niin erilainen ja omaperäinen kirjasarja, vaikka tämänkin maailmassa kyllä enimmäkseen viihdyin. 

Suzanne Collins: Nälkäpeli -Vihan liekit

!Haluan ensimmäiseksi varoittaa, että jos et ole lukenut Nälkäpeli-kirjoja ja haluat ne joskus lukea kannaattaa tämän postauksne lukeminen jättää tähän, sillä tämä tulee sisältämään spoilereita ensimmäiseen osaan liittyen ja spoilereita myös tästä kirjasta.!

Katniss on voittanut Nälkäpelin yhdessä Peetan kanssa ja he ovat palanneet takaisin kotiin vyöhykkeelle 12.  Vaara ei kuitenkaan ole ohi, sillä sinä päivänä kun voittajien kiertueen on määrä alkaa, persidentti Snow vierailee Katnissin luona, ja uhkailee tätä. Katnissin olisi osoitettava, että hänen kapinallishenkinen marjatemppunsa, jonka avulla hän pelasti myös Peetan pelistä johtuu vain nuoren tytön rakkaudesta. Kiertueen aikana Katniss esittää rakastunutta niin hyvin kun taitaa mutta viimeisessä kohteessa presidentti Snow antaa vaivihkaisen merkin, josta Katniss tajuaa, ettei hänen tekonsa ole olleet tarpeeksi. Hän onkon tullut lietsoneeksi kapianhenkeä, jota hänen olisi pitänyt vähentää. Kun Katniss ja Peeta palaavat takaisin kotivyöhykkelleen, asiat siellä alkavat muuttua. Entisten lepsujen rauhanvartijoiden tilalle tulee ankarampia, ja Katnissin lapsuudenystävä joutuu Gale joutuu kärsimään jäätyään metsästyksestä kiinni. Samaan aikaan Katniss joutuu miettimään kumpaa hän oikeasti rakastaa; Peetaa vai Galea. Pahin on kuitenkin tulossa, ja kun seuraavan Nälkäpelin säännöt paljastuvat, käy ilmi että juhlaneljännesvuoden kunniaksi vyöhykkeiden Nälkäpeli-arvontaan joutuvat edellisten Nälkäpelien voittajat. Koska ennen Katnissia ei kukaan naispuolinen ole voittanut Nälkäpeliä vyöhykkeeltä 12, joten hän tietää joutuvansa tällä kertaa varmasti Nälkäpeliin mukaan, jossa hänet melkovarmasti halutaan eliminoida. Katniss päättääkin ottaa tehtäväkseen huoelhtia siitä, että Peeta on se joka pääsee elossa Nälkäpelistä pois. Ennen Nälkäpelin loppua Katnis tulee kuitenkin yllättymään siitä mihin hänen marjatemppunsa lopulta johtaa...

- SPOILEROSIO LOPPUU -

Nälkäpelitrilogian toinen osa oli mielestäni jollain tasolla ensimmäistä parempi. Etenkin päähenkilöt kehittyivät mielestäni paremaan suuntaa, eikä Katnisskaan ollut enää niin ärsyttävä kuin ensimmäisessä osassa. Kirjan maailma tuli vielä tutummaksi tässä osassa, ja sitä alkoi lukijanakin käsittämään paremmin. Avoin loppu sai taas minut tarttumaan enstistä innokkaammin sarjan viimeiseen osaan, joka sekin on jo luettu. Yksi huono puoli ensimmäisessä kirjassa oli ensimmäiseen verrattuna se, että itse Nälkäpeliä, johon päähenkilöt jälleen joutuivat osallistumaan, oli kuvailtu paljon vähemmän kuin ensimmäisessä kirjassa siinä ollutta Nälkäpeliä. Jotkin asiat tapahtuivat Nälkäpeliareenalla makuuni hieman liian hätäisesti.

Tämän toisen osan luettuani (ja kolmannenkin, josta kirjoitan sitten myöhemmin) ymmärrän kyllä, miksi Nälkäpeli-kirjoista on pidetty miksi niitä on myös  hypetetty niin paljon. Sarja koukuttaa lukemaan itsensä todella nopeasti. Ja vaikka hahmoissa on omat vikansa, ovat ne kuitenkin mielestäni hyvin rakennettuja, ja etenkin Katniss tuntuu kehittyvän jokaisen kirjan myötä.

Nora Roberts: Valkokankaan varjot

Viimeinen rästipostaus ja sitten päästään nykyhetkeen (Yön talo -kirjoja tosin on iso kasa postaamatta mutta olen ajatellut, että postaan niistä joskus myöhemmin kun taas palaan sarjan pariin.) :) Tosin vaikka tämänkin kirjan aloitin aikoja sitten, sain sen luettua loppuun vasta tässä alkuviikolla. Pitkästä aikaa on tullut luettua puhdasta naisten viihdekirjallisuutta. Kyseessä on kuitenkin kirjailija, joka kirjoittaa melko laadukasta sellaista, eli Nora Roberts.

Valkokankaan Varjot kertovat Cillasta, entisestä lapsitähdestä, joka alkaa kunnostamaan 39-vuotiaana itsemurhan tehneen filimitähti isoäitinsä vanhaa maatilaa. Kaikki eivät ole iloisia Cillan toiminnasta, ei varsinkaan hänen äitinsä Dilly, joka haluaisi Cillan jatkavan elämäänsä filmitähtenä, ja siinä samalla auttavan myös Dillya pääsemään maineeseen. Cilla on kuitenkin päättänyt jättää Hollywoodin ja näyttelijänuran taakseen, ja asettua isoäidin taloon asumaan. Cilla on löytänyt identitettinsä oltuaan rakennushommissa entisen aviomiehensä kanssa, ja haluaa koirjailla työkseen rakennuksia. Remppahommien ohessa Cilla tutustuu naapurissa asuvaan sarjakuvateiteilija Fordiin ja tämän Spock-koiraan. Ystävyys ja paljon muutakin kehittyy näiden välille kirjan edetessä. Siivotessaan ullakkoa Cilla löytää myös nipun isoäitinsä vanhoja kirjeitä, jotka herättävät hänet epäilemään, oliko isoäidin kuolema sittenkään itsemurha. Tästä alkaa tapahtumasarja, jonka aikana niin Cilla kuin hänen läheisensä sekä talonsa ovat vaarassa.

Valkokankaan varjot on jälleen melko samantapainen kuin muutkin Robertsin yksittäiset kirjat. Tässäkin kuten monessa muussa on sankaritar, joka pakenee jotain menneisyydessä tapahntunutta asiaa tai suvun painetta. Samoin sankaritar on erittäin taitava jossain työssä tai tekemisessä, tässä tarinassa hän on taidokas remonttireiska mutta omaa myös muita ylivertaisia kykyjä näyttelijataustansa takia. Samoin tarinassa selviää jokun suuri salaisuus, joku vaanii sankaritarta, ja läheltä löytyy myös mies, jonka kanssa voi käydä hieman vispilänkauppaa.

Minä kuitenkin silloin tällöin nautin siitä, että voin lueka samalla peruskaavallta tehtyjä viihdekirjoja. Tarinan yksityiskohdat ovat kuitenkin aina erilaisia ja jokaisesta Robertsin krijasta huomaa, että tämä tekee myös paljon taustatutkimusta eri aiheista. Tässäkin tapauksessa tarinan ohessa tuli paljon tietoa ja kuvailua niin rakentamisesta, sarjakuvien tekemisestä kuin elokuvamaailmankin asioista. Lisäksi on hienoa, että kaikki Robertsin naissankarittaret ovat fiksuja. Tämä yksi kirja tosin täytti Roberts kiintiöni joksikin aikaa, sillä eräs toinen rouvan kirja tuli palautettua kirjastoon lukeamatta, kun halusin lukea välillä jotain aivan muuta. :D

Kirjoittamisesta

Nuorempana harrastin lukemisen lisäksi myös jonkin verran kirjoittamista, lähinnä omaksi ilokseni ja huvitukseskseni. Aloin kirjoittamaan tarinoita ensin veljeni vanhanlla läppärillä, joka silloin tällöin oli käytössäni. Silloin meillä ei kotona ollut nettiä, eikä mokkuloita sun muita oltu keksitty, joten vanhassa läppärissä ei ollut nettiä. Sillä pystyi kuitenkin kirjoittamaan, ja sitä tulikin sitten harrastettua jonkun verran. Myöhemmin saimme kotiin myös oman koneen, jota minä lähinnä käyttelin, ja silläkin tuli kirjoitettua. Etenkin abivuonna kirjoitusten jälkeen huomasin työstäväni tarinaa innokkaasti. Se tarina on kai jossain tallessakin. En vain muista missä. 

Sittemmin tarinoiden kirjoittaminen vähän jäi. Oli olevinaan niin kiire, ettei jaksanut paljon mitään ylimääräistä kirjoiteltua. Nyt olen kuitenkin päättänyt jälleen elvyttää tuon kirjoitusharrastukseni. Olen aina haaveillut kirjailijaksi ryhtymisestä. No, tuskin minusta kirjailijaa tulee mutta voin ainakin kirjoittaa omaksi ilokseni. Jos huomaan kirjoituksissani potentiaalia niin ken tietää, jospa harkitsen kokonaisen romaanin työstämistä ja tyrkyttämistä kustantamoille, tai ainakin osallistumista johonkin kilpailuun. Nyt kuitenkin kirjoittelen vain harrastemielessä ja tekemisen puutteessa, koska voi olla että töiden saamiseen menee jonkun aikaa. nyt kun olen viimein valmistunut. Toki niitä aion aktiivisesti hakea mutta sen ohella on mukavasti aikaa harrastaa, joten kirjoittamisen elvyttäminen sattuu sopivaan saumaan.

Saatan siis kirjoitella tähän blogiin kirjapostausten lisäksi myös tuntojani kirjoittamisesta ja muuta siihen aiheeseen liittyvää. Jossain vaiheessa saatan lisätä tänne jopa pienen näytteen omasta tekstistäni, jos kehtaan. Siihen voi tosin mennä aikaa, ennen kuin uskallan niin tehdä. Liityn siis muiden pöytälaatikkokirjalilijoiden seuraan ;) Toivon että intoni kirjoittaa säilyisi tällä kertaa hieman pidempään kuin yleensä. Olen nimittäin melko haka kirjoittamaan tarinoille alkuja mutta pitkäjänteisyys kokonaisen kirjoittamiseen vaatii vielä harjoittelua.

R.L Stine: Vampyyrisiskokset & Yön maku

Edelleen on monta rästipostausta tehtävänä, sillä nämäkin kirjat luin jo syyskuun alkupuolella. Vampyyrikirjallisuutta jälleen, ja niin edespäin. Olen päättänyt tutkailla erilaisia vampyyri-sarjoja tavoitteena löytää jotain paljon parempaa kuin Twilightit. Minun silmissäni melkein kaikki on parempaa kuin ne. Nämä menee kuitenkin ehkä samaan kastiin, tai ei ainakaan kauhean paljon paremmiksi. Nämä olivat siis ihan semiOK mutta vain semisti.

Ensimmäisessä kirjassa siskokset Destiny ja Livvy ovat juuri viettämässä viimeistä iltaa kesäleiriohjaajina. Lapset ovat lähteneen ja nuoret ohjajat ovat jääneet pitämää omia lähtöbileitään. Kun kaksoset palaavat kotiin, he huomaavat outoja muutoksia itsessään, verinen ja tuore liha alkaa himottamaan heitä. Heillä on myös koko ajan kova nälkä. Kun he huomaavat metsästävänsä ja syövänsä oikeaa jänistä suoraan suihinsa ja auringonvalo alkaa sattumaan silmiin, he kauhistuvat. Onko heistä tulossa vampyyreja?Yön olentoja? He kuulevat myös palauttajasta, ja päättävät ottaa selville olisiko vampirismista mahdollista vielä parantua? Lopussa paljastuu tietenkin montakin yllättävää juttua, ja loppuun jäädään roikkumaan pienessä cliffhangerissa.

Seuraavassa kirjassa..no nyt tulee se kuuluisa SPOILERALORT! Eli jos et halua tietää enempään ensimmäisen osan paljastuksia, kehoitan lopettamaan lukemisen tähän tai vähintäänkin hyppäämään kursivoidun osion yli lukematta.



Toinen siskoksista elää jälleen ihmisenä, ja haluaisi toisenkin pelastuvan. Edellisesstä kirjassa selvisi, että Livvy halusikin vampyyriksi pelätessään kuolemaa mutta Destiny ei. Kaksosten isä paljastui palauttajaksi ja ehti pelastamaan Destinyn mutta Livvy oli muuttunut kokonaan. Nyt isä yrittää epätoivoisesti keksiä parannuskeino tyttärelleen. Samaan aikaan Livvy elää vampyyrin elämää toisaalla. Kun isä, joka myös johtaa vampyyrinmetsästäjien joukkoa ja on menossa paikalliseen vampyyritaloon tappokeikalle, haluaa Destiny varoittaa siskoaan. Onnistuuko hän siinä? Mitä tulee tapahtumaan? Sen näkee kun lukee ;)


Molemmat kirjat tuli luettua hyvin nopeasti, mikä ei suinkaan kertonut niiden suuresta vaikuttuvuudesta. Melkoisen kevyttä lukemista näm olivat, ja onnistuivat sen pienen hetken viihdyttämäänkin. Tällä hetkellä Yön talo-sarja vielä tältä sarjalta voiton mennen tullen. Vaikka sekin on paikoitellen yhtä teinimäinen, siinä on kuitenkin hieman enemmän syvempää merkitystä. Kun taas näitä kirjoja voisi kaksosineen kutsua Sweer Valley Highin vampyyriversioksi vaikka koulussa ei hirveämmin tässä ollakaan. ;D

Natascha Kampusch: 3096 päivää

Nyt sitten pitää viimein yrittää saada näitä rästipostauksia tehtyä. Tämänkin taisin lukea syyskuun alussa aivan. Vai elokuun lopussa.. en ole ihan varma. Sen muistan, että näin tämän kirjastossa sattumalta ja päätin napata mukaan. Tositarinat kiinnostaa aina, ja Natascha Kampuschin tarinakin kiinnosti, joten lainaan tuli tuo kirja otettua. Luin se melko nopeasti.

En tiedä mitä nyt kirjoittaisin tästä. Kirja oli koskettava, mielenkiintoinen ja mitä kaikkea. Silti en muista siitä paljon mitään. Paitsi tunnelman ja pieniä palasia sieltä täältä. Sen muistan myös, että kirjassa ei kerrottu mistään seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaikka kaikesta muusta ja esimerkiksi pahoinpitelystä kerrottiin. Se oli kirjan mukaan palanen,jonka Natascha halusi pitää vain itsellään. Kirjassa on ilmeisesti haamukirjoittaja (tästä en ole ihan varma..) mutta kokemukset ja kerrotut asiat ovat Nataschan omia. Kaikkein mielenkiintoisinta mitä jäi kirjasta mielen, oli se kuinka Natascha pienellä tavalla ymmärsi sieppaajaansa. Hän ei pitänyt siitä, että tämä ymmärrys luokiteltiin Tukholma-syndroomaksi.

Kirja oli melko hyvin kirjoitettu, ja sammutti tiedonnälän hyvin tämän tarinan osalta. Se onnistui myös pari kertaa järkyttämäänkin. Niinhän tositarinat usein tekevät. Yhä vain sitä tulee mietittyä minkälaisia ihmisiä tähän maailmaan mahtuu. Hienoin oivallus kirjassa oli, että kaikki ei aina ole täsysin mustavalkoista, ja pahuudellakin on ne paremmat kasvot. Esimerkkinä siitä voisi kertoa ne sieppauksen alkuvuosien kerrat kun sieppaaja pelasi tylsistyneen tytön kanssa lautapelejä. Kirjassa ei kiistetä tekijän pahuutta ja tämän tekojen kauheutta mutta näytetään se toinenkin puoli, se mikä ei ole täysin synkkä. Se oli melkoinen yllätys mutta samalla ymmärrän sen hyvin.

Ajatuksia herättävä kirja siis. Suosittelen tosikertomusten ystäville ja uteliaille. Itse muistan kohun minä Natascha Kambuschin sieppaus ja löytyminen aikoinaan nostattivat. Olin silloin itse vielä niin nuori, että moni asia olisi mennyt ohi.

Lukumaratoinin koontia

Hurjan lukumaratonini aikana sain luettua huimat kolme kirjaa, ja sivummäränä noin 887 sivua. No, saihan se edes vähän pienennettyä lukupinoani. Hieman nihkeä oli kyllä saalis tällä kertaa ;) Voinpahan postata sitten jokaisesta kirjasta tässä samassa postauksesa.

Ensimmäistä kirjaa aloittelin jo aamupalani aikana. Se oli Tuija Lehtisen Tyttö elää kesäänsä. Kirja oli melkeinpä yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani nuortenkirja Lehtiseltä Siitä löytyivät ne samat hullunkuriset hahmot kuin yleensäkin hänen kirjoistaan, mutta mukana oli myös tietynlaista tuoreutta, josta tykkäsin.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Juliasta joka on lähtenyt nuorisokodista seikkailemaan kesäksi ympäri Suomea, tai oikeastaan hän on karannut. Matkan aikana Julia kohdalle sattuu jos minkäkinlaista eläjää, sekä pari isompaa porukkaa. Jokaisessa paikassa, jossa hän on jonkin aikaa, hän esittäytyy eri nimellä, ja käyttäytyy eri tavalla. Kirjan juju tuntuu kuitenkin ennen kaikkea olevan oman identiteerin etsiminen. Julia kokeilee eri rooleja ja oppii samalla itsestään koko ajan jotain uutta. Välillä hän muistelee perhettään ja  vaikeaa äitisuhdettaan. Äiti ei vaikuta siinä miltään parhaimmalta mahdollisesta.

Parasta kirjassa on jälleen kerran hersyvtä henkilöhahmot, ja loppupuolen Steampunkista innostunut nuoriso on erittäin ajankohtainen ja tuore näkökulma. Taitaa Lehtinen seurata aikaansa :)

Toinen kirja johon tartuin oli sitten viimenkin Suzanne Collinsin Nälkäpeli, joka on pitänyt jo pitkään aloittaa. No nyt se on sitten luettu ja kaksi muuta osaakin pitää joskus saada hyppysiin. Tykkäsin kirjasta kyllä vaikka päähahmossa oli joitain ärsyttäviä piirteitä.

Katniss Everdeen joutuu elämänsä koitokseen kun hän ilmoittautuu pikkusiskonsa tilalle Nälkäpeliin, joka järejestetään joka vuosi muistutuksena kansalaisille siitä, mitä käy jos valtaapitävää Capitolia vastaan yritetään nousta. Paikasta jossa on 12 eri vyöhykettä jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan joka vuosi yksi tyttö ja yksi poika, jotka joutuvat Nälkäpeliin, jonka voittajaksi selvityy se, joka selviää ainoana hengissä. Kaniss itse on hyvää selviytyjäainesta, sillä hän on isänsä kuolemasta lähtien elättänyt perhettään salametsästyksellä. Nälkäpeli ei kuitenkaa osoittaudu helpoksi, etenkin kun Katniss on kiitoillisuudenvelassa vyöhykkeensä poikapuolisen osallistujan Peetan, vanhasta kiltistä teosta.

Kirja oli todellakin mukaansatempaava ja tapahtumarikas. Alusta lähtien oltiin kovassa liikkeessä. Ainoa mikä ärsytti oli se miten Katniss niin fiksuksi tyypiksi ei tajunnut erästä hyvin ilmiselvää asiaa todeksi. Ne jotka ovat lukeneet tietänevät mistä puhun. ;) Kaiken kaikkiaan Nälkäpeli oli positiivinen yllätys, sillä odotukseni eivät olleet kovin korkealla, koska useink kovasti hypetetyt kirjat aiheuttavat vain pettymyksen. Sitä tämä ei taas tehnyt.

Nälkäpelin ja eilisen televisiosta näytety Davi Tennantin tähdittämän Doctor Who jakson jälkeen minusta tuntui aluksi, että pitäisi lukea jotain kevyttä hömppää, joten aloittelin erästä Nora Robertsin kirjaa. Se ei kuitenkaan jostain syystä maistunut, joten aloinkin lukemaan Marissa Mehrin Veristen Varjojen oopperaa. Satuin jäämään siihen senverran koukkuun, että luin kahteen asti yöllä. Hups. Enkä saanut edes loppuun koko kirjaa, Jos jotakuta kiinnostaa niin kuutelin muuten samalla Spotifysta cmx:ää, sopi ihan kivasti kirjan kanssa vaikka ei oopperaa olekaan :D 

Kirja kertoo Julietesta, joka on vuona 1994  oopperan apulaisohjaajani Venäjällä. Hän rakastuu voimakkaaseen Dimitriin, baritoniin joka esittää Jevgeni Oneginia. He muuttavat yhdessä Moskovaan, Dimitri tekemään oopperaa, ja Juliette ohjaamaan samaa produktiota. Juliette tuntee olonsa kuitenkin yksinäiseksi, ja Dmitri on omituisen etäinen ja hankala mies. 

Kirja oli hyvin kirjoitettu ja vei mukanaan. Se oli myös hämmentävä. Ihan kaikkea en tajunnut, ja aika hämäräksi jäi ainakin Moskovan osuuden kanssa, että mitkä asiat tapahtuivat oikeasti, ja mikä mahtoi olla päähenkilän harhaa. Kysymyksiä kirjasta jäi mieleen enmmän kuin selvinneitä salaisuuksia. Joskus sellaiset kirjat voivat olla todella hyviä, sillä ne ainakin pistävät aivonystyrät liikkeelle. Tykkäsin kyllä tästäkin kirjasta.