keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet




No niin, nyt on viime vuuodelta jäänyt viimeinen postaamaton kirja vuorossa. Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet jatkaa Maria Kallio -sarjaa, jossa tämä ratkaisee jälleen uusia rikoksiaa. Tällä kertaa kysessä on maahanmuuttajataustaisten tyttöjen katoamiset. Koko kirjan kantavana teemana onkin naisten asema, ja oikeudet siinä missä maahanmuuttajatkin. Hyvin yhteiskunnallinen sanoma siis upotettuna suomalaiseen dekkariin, ja suomalaisen vahvan uranaisen elämään.

Itsehän luin Leena Lehtolaisen Maria Kallio- romaaneja jo joskus yläasteella, ja pidin niistä todella paljon. Nainen dekkarin päähahmona ja määrätietoisena uranaisena niinkin miehisellä alalla kuin ajattelee poliisien ja rikostutkijoiden olevan, kiehtoi minua. Taisin sitten myöhemmin jossain vaiheessa lukiossa kun olin, kirjoittaa lukijanelämänkertaani ja mainitsin Maria Kallion yhdeksi fiktiiviseksi esikuvakseni. 

Vaikka tässä kirjassa keskitytäänkin enemmän näihin juttuihin, ja maahanmuuttajanaisiin sekä heidän asemaansa, eikä niinkään Mari Kallioon ja tämän uraan, peilaa hänen asemansa hieman vastakohtaisestikin sitä, mikä on näiden maahanmuuttajatyttöjen asema. Kontrastia siis kahden erilaisen naistyypin kohdalla tuodaan jonkin verran esille. 

Minusta aihe oli hyvä Maria Kallio-dekkarin aiheeksi, sillä niissä on ennenkin ollut vähän feminististä juonnetta, ja naisten aseman puolesta taisteluakin. Dekkari, jossa on yhteiskunnallista sanomaakin, on dekkari joka kannattaa lukea vaikka ei dekkareista niin välittäisikään. Itsehän toki pidän dekkareista muutenkin. 

Tällä kertaa en viitsi paljastaa juonesta kovin paljoa, koska se vie mielestäni etenkin dekkarin lukemiselta paljon pohjaa. Senverran sanon, että tässä kirjassa Maria Kallio tutkii kolmen muslimitytön katoamista, ja yhden murhaa. Eli jännitystä riittää.

Pirjo Rissanen: Sielunsisaret




Jaaha, ja kohta alkaa olla vuoden 2011 kirjat paketissa ja viimeinkin pääsen siirtymään tänä vuonna luettuihin. Tämä olisi toisiksi viimeinen, josta tänne vuodelta 2011 kirjoitan. Eli kyseessä on kerrankin suomalaista tuotantoa. Naisille suunnttau vieläpä. Tai eihän sitä tiedä, voihan jotkut miehetkin tähän tykästyä. ;)

Sielusisaret on itsenäinen jatko-osa kirjalle Posliinihäät, jote en tosin ole lukenut. Aika hyvin pääsin kuitenkin kärryille mukaan. Luin tämän kirjan kun löysin sen joululomalla äitini kirjahyllystä, ja halusin lukea jotain kevyttä.  Ei tämä kyllä täysin kevyttä kamaa ollut, vaan tässä käsiteltiin naisten välisiä suhteita melko syvällisesti.

Tarina kietoutui enimmäkseen äidin ja tyttären välille, ja heidän suhteeseensa. Samalla siinä käsiteltiin avioliittoa, isäsuhdetta ynnä kaikkea muuta sellaista. Kaksi siskoakin taisi löytää toisensa. Kirja oli ihan jees, mutta ei kuitenkaan mitenkään älyttömän mahtava tai mukaansatempaava. Siitä huolimatta luin kirjan aika nopeasti, ja lukukokemus oli suht nautittava.

En nyt muista kirjasta kuin pääpiirteet, että ei se sen syvemmin minuun vaikuttanut. Ihan hyvä kirja kuitenkin jonka lukaisi oikein mielellään välipalana. ;)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Nicholas Sparks: Haikein Terveisin



Hahaa, nyt ollaan jo sitten aika lähellä loppua näissä rästipostauksissa, wohoo!!! Eli tämä kirja on sellainen, jonka luin ennen joulun ja uudenvuoden välisinä välipäivinä, kun äiti osti sen itselleen Lappeenrannan reissullamme. Taisin lukea muuten aika nopeasti, eli tämä toimi vähän sellaisena välipalakirjana, mikä ei nyt kuitenkaan tällä kertaa vähennä tämän kirjan arvoa silmissäni. 

Tämä on rakkaustarina, jolla ei ole niin onnellinen loppu. Toisaalta ei se loppu ollut niin kovin onnetonkaan, mutta ei siitä sen enempää. Olen jo paljastanut liikaa siitä tuossakin. Kuitenkin, kirja kertoo nuoresta miehestä, joka etsii elämälleen suuntaa, ja päätyy lähtemään armeijauralle, ja ajautuu Irakiin. Ollessaan lomalla komennukselta, hän kuitenkin palaa kotikaupunkiinsa, ja tapaa siellä vieraisilla,hyväntekeväsiyysprojektissa mukana olevan nuoren, omanikäisensä opiskelijatytön.

Tästä asetelmasta alkaa rakkaustarina, jonka sivssa käsitellään myös miehen suhdetta omaan isäänsä, joka on komleksinen lähinnä isän erakkoluonteen ja hiljaisuuden takia,sekä miltei pakkomielteisen vanhojen kolikkojen keräilyharrastuksen kanssa. Pääjuonena on kuitenkin nuorten rakkaustarina, ja nimenomaan siinä mielessä, miten se kehittyy, toimii kaukosuhteessa, ja miten sille lopulta käy, ja miksi.

Haikein Terveisin on nimensäkin mukaisesti aika haikea kirja. Kuten aina, Nicholas Sparks kirjoittaa liikuttavalla tavalla, ja paikoitellen luin taas vähän kyynesilmässä tätä tarinaa. Sparks osaa kirjoittaanäitä romanttisia kirjoja yllättävän hyvin ja tunteella, ollakseen mies.

Ihana kirja, ja aika kevyt lukea. Suosittelen romantiikan nälkäisille, ja niille jotka tuntevat tarvitsevansa vähän haikeutta ja kyynliä elämäänsä ;)

torstai 1. maaliskuuta 2012

George R.R Martin: Kuninkaiden Koitos



                         (Kuva: http://fi.risingshadow.net/library?action=book&book_id=1485)


Tämän kirjan luin joskus syksyllä, jo kauan ennen joulua. No okei, marraskuussa. Ennen joulukuuta jokatapauksessa. Loppujen lopuksi sillä nyt ei hirveämmin taida olla väliä milloin olen tämän lukenut, mutta vuoden 2011 luetuissa tässä vielä mennään.

Tämä Tulen ja Jään laulun toinen osa, kertoo nimensäkin mukaisesti kuningaiden juonittelusta, ja valtataistelusta, ja on jatkoa Valtaistuinpelille, josta olen joskus aiemmin täällä kirjoittanut. Aivan kuten edeltäjänsäkin Kuningaiden koitos jatkaa samaa suht äijämaisen fanasian linjaa. Väkivaltaa ja sekisä on edellee paljon, etenkin ensimmäistä. Juonittelut syvenevät, samoin monet hahmot saavat vielä lisää syvyyttä. Kirjassa on taas monta eri tarinaa, jotka nivoutuvat yhteen.

Kuninkaansatamassa on uusi Kuninkaan Koura, joka yrittää pitää löyhät valtakunnan langat käsissään. Pohjoisemmassa koko valtakunnan kuninkaaksi pyrkivät sukujen päämiehet ottavat mittaa toisistaan. Samaan aikaan Talvivarassakin tapahtuu. Starkin suvun jäsenet ovat joutuneet erilleen toisistaan, ja ovat nyt jokainen enemmän tai vähemmän oman onnensa nojassa.

Samaan aikaan meren toisella puolen valtaistuimelta suistun suvun viimeinen elossa oleva jäsen, prinsessa ja Dothrakien kuningatas Daenerys yrittää löyttää laivastoa, joka veisi hänen meren yli, ja hän pääsisi vaatimaan rautaistuinta itselleen.

Samaan aikaan talvi on  tulossa.

Siiä juoni pähkinänkuoressa, toivottavasti en paljastanut liikaa. Kuninkaiden Koitos oli lukukokemuksena erittäin mainio. Tämänkaltaista fantasiaa on aina ihana lukea. Hyvää vastapainoa nykyajan vampyyrifantasialle, jota tulee joka tuutista. Juoni on tässäkin kirjassa eirttäin monipolveinen, ja henkilöhahmoja on niin paljon, että välillä heidän välisistä suhteistaa,ja henkilöistä ylipäänsä menee sekaisin. Ainakin jonkin verran. Tosin olen vielä toistaiseksi pysynyt kohtuullisen hyvin kärryillä. 

Väkivaltaa kavahtaville en tätä kyllä suosittelisi. Aika verisestä kirjasta on meinaan kyse. Joidenkin naisten makuun tämä voi olla hieman liian äijäfantasiaa, mutta minuun se kyllä uppoaa. Tarina on kuitenkin upea, ja onnistuu yllättämään lukijansa vähän väliä. 

Kohta voisikin olla jo aika lainata tämän saagan seuraava osa, jonka suomennettu nimi on muistaakseni Korppien Kestit. alkuperäiskielellä eli englanniksi en näitä vielä uskalla alkaa lukemaan, hyvä että suomenkielisessäkään tekstissä pysyn aina perässä. Ehkä sitten joskus, kun olen tämän ensin lukenut suomennoksina. ;)


keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Victoria Connelly: A Weekend with Mr. Darcy



















Nyt jatkuu viimein vuonna 2011 luettujen kirjojen postaus. Hieman olen jäljessä mutta toivotaan, että päästään vielä tähän kuluvaan vuoteenkin kiinni. Nyt kuitenkin jotain, jonk olen lukenut viime vuonna. Sain tämän kirjan Helsingin tuliaisina poikaystävän äidiltä joskus syksyllä muistaakseni. Lukemiseen meni liiankin pitkä aika mutta loppuun sain tämän kirjan ennen jouluaattoa, joulualusviikolla.

A Weekend With Mr. Darcy on tällaista ihanan kevyttä tyttökirjallisuutta, joka sopii erityisesti hieman vakavamman Jane Austen kirjallisuuden faneille. (noh, ainakin Austenit on klassikkoja). Kirja kertoo kahdesta naisesta, joiden elämään Jane Austen ja hänen kirjoittamansa klassikkokirjat kuulvuat erittäin vahvalla tavalla. Kirjan tapahtumat sijoittuvat viikonloppuun, jonka molemmat naiset viettävät Jane Austen Konferenssissa, johon monet Austen fanit ovat kokoontuneet keskustelemaan Austenista, ja tämän kirjoista, 

Tietenkin samaan viikonloppuun mahtuu myös rakastumsita, romantiikkaa, ja aimo annos väärinkäsityksiä ja salaisuuksia hyvin Austenmaiseen tapaan. Molemmat naiset löytävät konferenssissa tahoillaa miehen, ja molemmilla on omat vaikeutensa rakastumsien kohteidensa kanssa.

No, mitä mieltä olen tästä kirjasta? Mielestäni tämä on omassa lajissaan erittäin hyvä, viihdyttävä ja hauska kirja. Mielelläni luen tällaista kirjallsiuutta aina silloin tällöin. Kirjassa on paikoitellen sitä samaa nokkeluutta, jota Jane Austenin teoksissakin on. Kevyemmässä muodossa tietenkin. Tästä kirjasta tulin hyvälle tuulelle. 

tiistai 14. helmikuuta 2012

Kadonnut lukemisinto ja inspiraatio!

Nyt ei ole tämän blogin kirjoittaminen edennyt kovinkaan hohdokkaasti. Vielä on muutama kirja bloggaamatta vuodelta 2011, ja tänä vuonna olen lukenut vasta yhden kirjan, jota en ennen ole lukenut (yhden luin viikonloppuna pitkästä aikaa).

Lukuinto ja inspiraatio on vain hieman kadoksissa, enkä tiedä mistä aloittaisin. Mikä kirja olisi niin hyvä, että tämä kuiva kausi loppuisi. En tiedä. Kirjastosta on muutama ollut jo kuukauden lainassa, eikä ole huvittanut niitäkään lukea vaikka ovat sinänsä kiintoisia kirjoja.

Joten, pyydän teiltä, lukijoiltani, jos vielä roikutte mukana, tekemään ehdotuksia kirjoista. Eli kommentoikaapa, ja antakaa kirjavinkkejä? Millä tämä lukutoukka pääsisi taas lukuvireeseen?

tiistai 7. helmikuuta 2012

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Täällä taas, ja tämän haasteen parissa, joka on ollut nyt kyllä vähän vaiheessa hieman pidempään kuin sen 30 päivää :D Vaan etenee kuitenkin, hitaasti mutta varmasti. Tämänkertainen otsikko tuotti kyllä jälleen kerran vaikeuksia, ja piti sen antaa muhia pitkään tuolla päänupissa. Juuri äsken kun katsoin listasta, että missä kohtaa olen menossa haasteessa vastaus tähän pälkähti päähäni. Intuitio on aika jees juttu ;)

Eli paras elokuvaksi tehty kirja. Tähän kysymykseen on vain yksi vastaus, ja se sisältää Johnny Deppin ;) (Noh, aika pieni osa loppujen lopuksi hällä siinä elokuvassa, mutta sitäkin ihanampi. Niin ja elokuva olisi ilman Johnnyakin todella, todella hyvä).

Pidemmittä puheitta vastaukseni on siis Joanne Harrisin kirjoittama Pieni Suklaapuoti, josta Lasse Hallström on ohjannut ihanan, ihanan elokuvan, jossa mielestäni kirjan tunnelma näkyy ja etenkin huokuu erittäin hyvin. Rakastan sitä elokuvaa, ja rakastan sitä kirjaa.

Elokuva minulla on tuolla kokoelmissani, ja pitäisikin katsoa se taas joku kerta uudestaan. Kirjan voisin vielä joskus hankkia omakseni. Siitä on kuitenkin monta vuotta kun olen sen lukenut.