tiistai 28. tammikuuta 2014

Charles Dickens: Joululaulu


Viimeinen vuonna 2013 luettu kirja oli hyvinkin jouluinen. Tosin luin sen joulun- ja uuden vuoden välipäivinä, ja suurimman osan bussimatkalla kohti kotia välillä Savonlinna- Joensuu. Minun on jo pitkään pitänyt lukea tämä klassikko Dickensin tuotannosta. Ensimmäinen kirja, jonka olen nyt kyseiseltä herralta lukenut. Ja voin sanoa, että luen mielelläni lisääkin herran kirjoittamia klassikoita.

Pitkään olen katsonut tv-sarjoja, joissa aika monessakin saattaa olla tästä kirjasta innoituksensa saanut jakso. Kolme joulun henkeä on ilmestynyt monelle vuosien saatossa. Halusin viimeinkin kokea alkuperäisen tarinan, enkä pettynyt. Kirjassa on opettavainen ja saarnaava sanomansa mutta se tuodaan esille mielenkiintoisesti. 

Sgrooge oli mahtava hahmo. Ja hänen nopea henkinen kasvunsa oli naiivia mutta jälleen kerran hyvin tarinoitu. Ehkä tärkeintä oli kuitenkin se, minkä sanoman kirja antaa. Anteliaisuuden, ystävällisyyden ja joulun sanoman. Sopi oikein mainiosta joululoman lukemistoksi. En nyt tästäkään sen syvällisempää saa irti mutta tästä tuli kyllä yksi lempijoulutarinani. :D

Julie Parsons: Tiimalasi



Nyt kirjoittelen sitten jo toiseksi viimeisestä kirjasta, jonka luin vuonna 2013. Tämän luin ennen joululomalle lähtöä, ja noin puolentoista päivän aikana. Täytyy sanoa, että tästä kirjasta minulla ei ole paljon mitään sanottavaa. Kyseessä on hömpähtävää jännityskirjallisuutta. Omasta näkökulmastani oikea välipalakirja.

Kirja kertoo äidin ja tyttären suhteesta. Lydia Beauchamp lähettää uuden tuttavuutensa (ei muuten maailman paras idea) etsimään tyätrtään, jota ei ole nähnyt vuosiin. Kyseinnen herra nimeltään Adam ottaakin tehtävän vastaa ja suuntaa Dubliniin etsimään tytärtä. Kirjassa kaikki kolme; Lydia, Adam ja Lydian tytär Grace muistelevat menneisyyttään kukin tahollaan, ja asioita menneisyydestä paljastuu. Ja lopulta ainakin joku on vaarassa.

Tarpeeksi kryptisesti selitetty? Kirja oli ihan mukiinmenevä, ja pehmojännittävä. Mukavaa ja nopeaa lukemista lähinnä. Ei  erityisen huono, mutta ei erityisen hyväkään kirja. Jotakuinkin sellainen, jonka unohtaa helposti. En sen syvällisemmin osaa analysoida, koska kirja ei herättänyt juuri mitään ajatuksia. Se vain oli, ja meni. 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Philippa Gregory: Valkoinen Kuningatar

                                               
                                (kuva:http://www.bazarforlag.fi/asema/valkoinen-kuningatar/6253)

Historianopiskelijaksi olen aika vähän lukenut historiallisia romaaneja viime aikoina. Kuitenkin joululomalla tulin tarttuneeksi yhteen sellaiseen. Se löytyi hyllystäni pokkarina, joten se oli hyvä valinta matkustukseen äidin luo. Ei painanut paljoa, eikä vienyt paljon tilaa. Niin, ja onhan se pitänyt jo tovin sieltä hyllystä lukaistakin.

Valkoinen Kuningatar kertoo Ruusujen Sodan aikaisesta ja jälkeisestä Englannista. Kaksi sukua Yorkit ja Lancasterit kilpailivat kruunusta. Kunnes Yorkit voittivat  ja prinssi Edwardista tuli kuningas Edward. Oikeammin kirja kertoo Elisabet Woodvillestä, entisestä Lancasterin suvun tukijasta ja leskeksi jääneestä naisesta, josta tuleekin Yorkin Edwardin vaimo, ja Englannin kuningatar.

Valkoinen Kuningatar on täynnä niin romantiikka kuin salaliittoja, juonitteluja ja sotimistakin. Näissä kaikissa Elisabethilla on oma osansa. Hän ei ole kaikkein rakastetuin kuningatar, ei etenkään kuninkaan neuvonanatajien, ja kuningataräidin silmissä. Elisabet joutuu sukuinen keskelle hovin värikkäitä käänteitä, ja lopulta veljessotaa. Siinä samassa hän synnyttää lapsia. Ensin tyttäriä, ja sitten viimein kruununprinssin, ja tämän veljen. Joita joudutaan suojelemaan. Pojat,pienet prinssit, jotka pöötyvät Towerin vangeiksi ovat erityisen tärkeitä Elisabetille.

Valkoinen Kuningatar oli lukukokemuksena mielenkiintoinen, koskettava ja romanttinenkin. Päähenkilö on kuvattu vahvana naisena, joka osaa toimia strategisesti. Monet asiat kirjassa ovat oikeaa faktatietoa, vaikka kirjailija on tietenkin (myös omien loppusanojensa mukaan) ottanut myös taiteellisiavapauksia asioiden suhteen, joita ei voida tietää. Tuolta ajalta voi monessakin asiassa joutua spekuloimaan, että mitä tapahtui. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukaansatempaava, ja kuningattaren näkökulma asioihin oli mielenkiintoinen. Pidin todella paljon, ja kirja sopi oikein mainiosti lomalukemiseksi. Taisin lukea sen jälleen kerran parissa päivässä. Minkäs teet, kun tarina imaiseen mukaansa ;)

Kiba Lumberg: Musta Perhonen & Kiba Lumberg: Repaleiset Siivet







Tässäpä tulisi vielä lisää vuonna 2013 luettuja kirjoja. Otin nämä kaksi samaan postaukseen ensinnäkin jouduttaakseni pääsyä bloggamaan tämän vuoden kirjoista, ja toisekseen siksi että ne ovat toisilleen suoraa jatkoa. Mahdollista periaatteessa lukea ilman toisiaan mutta paras kokemus tulee kun lukee molemmat.

Kirjat ovat ainakin osittain omaelämnkerrallisia. En tiedä missä määrin mutta ovat kuitenkin. Ne kertomat mustalaisista. Minäkertojana toimii molemmissa sama tyttö. Ensimmäisessä kirjassa lapsena ja varhaisteininä, seuraavassa teininä ja nuorena naisena. 

Musta Perhonen kertoo tytön elämästä oman perheensä, ja mustalaisyhteisön parissa. Siinä kuvataan niitä ahtaita raameja, joissa on elettävä. Etenkin kun on tyttö. Vessassakaan ei voi käydä, jos vaikkapa isovanhemmat tai muut aikuisen sukulaiset ovat käymässä. Oman perheenkin parissa vessassakäynti on salainen asia. Sinne täytyy livahtaa. Mustalaistytön tulee myös hoitaa kotiaskareita, ja palvella perheen miesväkeä. Täytyy pukeutua tietyllä tavalla ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kirjan päähenkilö Memesa ei tunne oloaan omaksi itsekseen näiden rajojen sisäpuolella. Hän ei tahdo esimerkiksi joutua mustalaismiehen vaimoksi samlla tavall kuin siskonsa. Siis ryöstetyksi. Hän ei halua joutua synnyttämään lapsia, ja hoitamaan velvollisuuksiaan mustalaisnaisena. Kirjassa Musta Perhonen kuvataan Memesan elämään mustalaisyhteisössä, ja perheensä parissa. Sitä miten pikkuhiljaa hän tajuaa, että tullakseen siksi miksi haluaa, hänen on karattava. Poistuttava yhteisöstä. Kirjan lopussa hän lähteekin pakomatkalle.

Repalaiset Siivet ovat suoraa jatkoa Mustalle Perhoselle. Siinä Memesa päätyy erinäisten vaiheiden jälkeen ensin tyttökotiin, ja sitten omaan asuntoonsa. Hän alkaa käyttäytyä valtaväestön tavoin, ja hengailla muun nuorison kanssa kaupungilla. Perhe tietenkin yrittää saada Memesaa palaamaan kotiin. 

Kaikkein jännittävintä minusta oli, kun Memesa päätyi vuodeksi opiskelemaan Joutsenon Opistoon. Missä minäkin olen oleillut elämäni aikana vuoden tekemässä historiaan perusopintoja. Oli jännittävää lukea siitä paikasta eri aikaan, ja eri ihmisen silmin. Tämän lisäksi kirjassa tapahtui kasvutarina. Siinä kuvattiin Memesan kasvua nuoreksi, seksuaaliseksi, naiseksi. Loppujen lopuksi kirjassa huomataan Memesan tehneen elämässään oikeita valintoja. Niistä tosin saatte lukea enemmän itse ;)

Lukukokemuksena molemmat kirjat olivat intensiivisiä. Mustalaiskulttuurin kuvaus nuoren tytön, ja naisen näkökulmasta oli erittäin mielenkiintoista. Jos haluaa pintaa syvemmälle heidän maailmaansa, niin suosittelen kirjaa lämpimästi. Samalla kirjat olivat kertomuksia naiseksi kasvamisesta, ja kasvukivuista. Kaikkea mitä tällainen wannabe-feministi voi lukukokemukseltaan siis toivoa. Suosittelen todella lukemaan. 

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan Tytär


Vuoden 2013 kirjoissa mennään edelleen. Vielä olisi muutama postaamatta. Tällä kertaa on vuorossa ehkä yksi vaikuttavimmista lukukokemuksista koko vuoden aikana. Joyce Carole Oatesin Haudankaivajan Tytär. Sen teemat houkuttivat lukemaan, sillä se kertoo erään juutalaisen siirtolaisperheen fiktiivisen tarinan, joka toisen maailmansodan vielä ollessa käynnissä lähti kotimaastaan Saksasta ja päätyi rankan laivamatkan jälkeen amerikkaan.

Ongelmat eivät kuitenkaan ole ohi. Perheen isä onnistuu saamaan töitä vain haudankaivajana pienessä kaupungissa. Hän joutuu perheineen asumaan pieneen hökkeliin hautausmaan laidalle. Kirjan tarina kerrotaan hänen nuorimman lapsensa, tyttären näkökulmasta. Perheellä on vaikeuksia sopeutua uuteen kotimaahansa, he tuntuvat aina olevan muukalaisia. Isällä ja äidillä on henkisiä ongelmia, johtuen luultavasti natsihallinnon ja pitkän pakomatkan  aiheuttamista traumoista. Äiti ei puhu, ja isä purkaa pahaa oloaan lapsiin. Lopulta sattuu jotain, mikä muuttaa haudankaivajan tyttären elämän täysin...

Lopulta kirjassa päädytään kertomaan tämän tytön, Rachelin, elämäntarina, joka kuljettaa häntä yllättäviinkin suuntiin. Tarina on koskettava, elämänmakuinen ja hahmiot ovat psykologisesti taitavasti rakennettuja. Tarina vie mukanaan, ja koskettaa. 

Lukukokemuksena kirja oli hyvin intensiivinen, eikä sitä malttanut päästää käsistään. Pidin aihepiiristä, ja päähenkilön kasvutarinasta todella paljon. 

maanantai 6. tammikuuta 2014

Marian Keyes: Tarinan toinen puoli


Vieläkin ollaan menossa edellisessä vuodessa. Tuossa joulun alla tuli luettua kyllä ennätyksellisen paljon tuota chic-littiä. Kolmas saman genren kirja samassa kuussa muistaakseni oli tämäkin Marian Keyesin rustaama Tarinan toinen puoli. 

Kirja kertoo kolmesta naisesta, joiden elämät kietoutuvat yhteen. Kaksi naisista ovat esikoiskirjailijoita ja yksi kustannustoimittaja. Jojo on se viimeiseksi mainittu, jonka elämää varjostaa lähinnä vain yksi asia. Se, että hän on mennyt sänkyyn pomonsa kanssa. Kirjailijattaret Lily ja Gemma puolestaan ovat entisiä parhaita ystäviä, joiden ystävyyden on rikkonut mies, Gemman entinen poikaystävä, ja Lilyn nykyinen. Tärkeässä osassa on tosin myös molempien pyrkimykset ja haaveet kirjailijaksi tulemisesta. Kummallakin sekä Lilyllä, ja Gemmalla on kuitenkin omat hankaluutensa kirjamaailmassa. Lily on kirjoittanut mahtavan esikoisteoksen mutta kärsii luomistuskista uuden kirjansa kanssa. Siitä ei vain tahdo syntyä yhtä mahtavaa kuin ensimmäisestä. Gemmalla taas on perheongelmia takeruvan äidin kanssa, joita hän purkaa Susan nimiselle ystävälleen sähköposteissa, nauttien samalla kuvitteellisen ja liioitellun tarinan kirjoittamisesta tapahtumista. Gemman ystävä lähettää nämä sähköpostit kustannustoimittaja Jojolle, joka on myös Lilyn kustannustoimittaja.

Kirja kertoo hauskalla ja samalla mielenkiintoisella, ja osittain todenperäiselläkin tavalla kirjoittamisen ihanuudesta ja vaikeudesta. Vaikka Keyes hallitsee myös romantiikan ja kolmiodraamat myös tässä kirjassa, koin kuitenkin antoisammaksi tämän toisen puolen kirjasta. Sen miten vaikeaa on yhden menestyskirjan kirjoittaa toinen, sillä mahdollista on ettei uudesta kirjasta pidetä yhtä paljon. Etenkin jos sen aihealue on jotain muuta kuin ensimmäinen. Samoin sen vaikeus, että omaa rakasta tekstiä joutuukin muokkaamaan, eikä sekään takaa mitään. 

Oikein hyvä lukukokemus jälleen kerran. Täytyy kyllä sanoa, että olen lukenut Keyesiltä parempiakin, mutta silti tämä kirja oli oikein mainio. 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Helen Fielding: Bridget Jones, mad about The Boy


Vuosi on jo vaihtunut mutta perinteisesti minulta on vielä tekemättä postauksia viime vuoden luetuista kirjoita. Tällä kertaa aion kirjoittaa niistä kaikista ennen kuin siirryn uuden vuoden luettuihin. Eli tämäkin kirja on vuoden 2013 luettua satoa...

Bridget Jones mad about The Boy on tietenkin jatkoa (paljon) aiemmin ilmestyneille samasta hersyvästä Bridgetistä kertoville kirjoille. Kun edellisissä kirjoisa Bridget oli kolmikymppinen sinkkuneito, on hän tässä kirjassa viisissäkymmenissä oleva leski, joka on kaksi pientä lasta. Ah niin ihana Mark Darcy on kuollut ihmisoikeustehtävissä, ja Bridget on jäänyt jälleen yksin.

Mad About the Boy kertoo tarinan siitä, miten Bridget on toipunut Markin kuolemasta, ja siitä millaista on yrittää löytää uutta rakkautta kypsemmällä iällä, ja kahden lapsen yksinhuoltajana. Uutena Bridgetin elämässä on tässä kirjassa myös sosiaalinen media, lähinnä twitteri. Muutenhan tämäkin kirja on kirjoitettu päiväkirjatyyliin. 

Kirjan alussa Bridget tapailee itseään puolet nuorempaa poikaa. No, kolmekymppinen herra taisi olla kyseessä. Kirjan nimenkin mukaisesti Bridget on hulluna tähän toy-boyhinsä, vaikka kommelluksiltakaan ei tietenkään vältytä. 

Vanha kunnon Bridget, en voi muuta sanoa. Sanoisin että taikaa on vielä jäljellä. Kirjan lukeminen oli aivan yhtä hersyvät ja iloinen, ja myötähäpeän sävyttämä kuin edellisten Bridget Jonesista kertovien kirjojen parissa saatu kokemus. Parasta mahdollista Chick-littiä tämäkin ;) Vaikka itse olen vielä paljonkin nuorempi kuin Bridget ja täysin eri elämäntilanteessa, saatoin samaistuakin joihinkin asioihin. 

Tämän kirjan lukeminen oli kuin rakkaimman villasukkaparin jalkaan laittaminen; lämmintä, tuttua ja rentouttavaa ;)