Aavikon tyttäret tuli luettua siinä vähän ennen kunnon lukujumin alkua, tai sitten sen aikana hieman hitaammin. En ole ihan varma. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja hyvä. Sitä luki mielellään. Aavikon tyttäret kertoo nuoren Khadijan tarinan lapsesta nuoreksi naiseksi. Hänen isänsä on kuollut jättäen Khadijan äidin huolehtimaan Khadijasta ja tämän veljestä yksinään mutta onneksi muun heimon avustuksella. Äiti hemmottelee poikaansa, jta opettaa tyttärelleen naisten taitoja. Lopulta kaamea tragedia muuttaa perheen elämää, ja Khadija saa vastuuta kamelien paimenena, Hän haluaa miellyttää äitiään mutta samalla hän haaveilee runonlausujaksri ryhtymisestä, joka ei ole perinteisesti suotavaa naisille. Lopulta Khadija päätyy asumaan eri heimoon, erään kamelivarkauden seurauksena. Hänestä tulee vaimo ja äiti mutta totuttelu uuteen elämään vie aikansa.
Aavikon tyttäret on kauniisti kirjoitettu kirja, ja tarinan naisten elämästä aavikolla. Se on myös tarina rakkauteen kasvamisesta sekä ystävyydestä. Se on myös kertomus äidin ja tyttären suhteesta sen hyvine ja huonoine hetkineen. Sanoisi myös että se on tarina naiseksi kasvamisesta ja oman paikkansa löytämisestä. Se on tarina jolla on monia ulottuvuuksia.
Toisin kuin monet islaminuskoisesta kulttuurista ja afrikasta kertovista kirjoista, tässä ei ylettömmässäillä kulttuurin huonoilla puolilla. Ei sitä kehutakaan ylettömästi. Enemmänkin on kyste siitä, että se näytetään monessa eri valossa eikä painoteta sitä mustavalkoista näkökantaa kulttuurisiin asioihin. Aivan kuten länsimaisessakin kulttuurista myös tästä erilaisesta kulttuurista kirjassa nähdään niin hyvät kuin huonotkin puolet.
Pidin kirjasta todella paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti