Olen lukenut Leena Lehtolaisen kirjoittamia Maria Kallio- dekkareita joskus yläasteelta lähtien. Jostain syystä tämä ensimmäinen kirja kyseistä laatua on jäänyt minulta väliin. Löysin kirjan pääsiäisenä anoppilasta, ja luin sen pääsiäisloman aikana. Kirja piti otteessaan aivan loppumetreille saakka, ja sen lukemiseen meni vain perjantai ilta, ja seuraava lauantai. Lauantai-iltana en malttanut käydä nukkumaan ennen kuin oliln saanut kirjan luettua loppuun. Dekkarinnälkä kai iski, koska en ole pitkään aikaan sellaisia lukenutkaan.
Leena Lehtolaisen kirjoissa pidän erityisestä vahvoista naishahmoista, joten Maria Kalliot ovat sydäntäni lähellä. Tämä kirja kertoi Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta. Kirjan alussa hän on sijaistamassa kesäsijaisuutta oikeudtiede opintojensa ohella. Kirjassa paljastuu, että hän on käynyt poliisikoulun ja esimieskoulutuksenkin, joka antaa hänelle rikoskomisarion pätevyyden, ja tällaisena viransijaisena hän tässä kirjassa toimii. Hän on kuitenkin kahden vaiheilla, tehdäkö töitä poliisina vai jatkaako oikeustieteen opintojaan. Kesän lopussa tapahtuu kuitenkin murha, jota Maria Kallio alkaa selvittää. Hänen ensimmäinen murhajuttunsa erinäisten kapakkatappelujen ja tappojen selvittelyn jälkeen.
Murha sijoittuu Helsingin opiskelijapiireihin, nimeomaan kuoroon. Opiskelijakuoro on kokoontunut saarelle harjoittelemaan ohjelmaansa viikonlopun ajaksi. Opiskelijat saavat kuitenkin rajun herätyksen, kun aamulla yksi heistä löytyy kuolleena rantavedestä, reikä päässään. Kyseessä on vieläpä mökin isäntä. Näistä nuorista osa on Maria Kalliolle tuttuja ennestään, ja suunnilleen myös saman ikäisiä. Yksi kantava teema kirjassa on murhan tutkimisen lisäksi myös se, että Marialla on vaikeuksia erottaa virkaminänsä omasta itsestään, ja hän on joitakin epäiltyjä kohtaa hieman liian epävirallinen ja tuttavallinen. Murhatusta nuoresta miehestä paljastuu tutkimusten aikana paljon sellaista, joka sopii hyvin murhan motiiviksi. Maria Kalliolle ongelmia tuottaakin se, mistäpäin murhaa pitäisi selvittää. Motiivina voi olla niin mustasukkaisuus kuin aivan muutkin, kauaskantoisemmat syyt.
Kirjaa lukiessani murhaaja alkoi joskus puolenvälin jälkeen olla itselleni aika selvä asia. Aika helposti siis lukija pystyy päättelemään murhaajan. Tällä on mielestäni hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta on siistiä tajuta murhaaja jo ennen kuin kirjan päähenkilö sen tajuaa, mutta toisaalta se saisi olla hieman vaikeampaa. Mielestäni murhaakin kiinnostavampaa kirjassa on sen päähenkilön itsensä etsintä. Maria Kallio tuntuu olevan samojen kysymysten äärellä kuin monet muutkin reilusti parikymppiset nuoret ihmiset. (Maria Kallio on tässä kirjassa muistaakseni 23-vuotias). Tämä tekee hänestä samaistuttavan hahmon urapohdintoineen, ja itsepohdiskeluineen. Lisäksi kirjassa kuvataa naispuolisen rikospoliisin vaikeuksia tulla otetuksi vakavasti. Kirjassa, kuten muissakni lukemissani Maria Kallio- dekkareissa, käydään läpi paljon sitä, miten miehiseksi katsotussa ammatissa naisen täytyy tasapainoilla virkaminänsä ja oman minänsä sekä elämänsä kesken. Tässä kirjassa nähdään jo osviittaa siihenki, vaikka enemmänhän tämä toki korostuu niissä kirjoissa, jossa Marialla on jo perhe ja lapsia.
Kuten aluksi sanoin, parasta tässä kirjassa on tämän naispäähenkilön vahvuus, ja hänen kokemansa ristiriidat. Kirjassa kuitenkin osoitetaan, että nainan pystyy ihan mihin vain, jopa ongelmien keskellä. Tasapainoilu uraminän ja yksityisminän välillä voi olla naiselle jopa vaikeampaa kuin miehelle. Etenkin miesvaltaisella alalla. Maria Kallon täytyy tässäkin kirjassa tehdä lujasti töitä sen eteen, että häntä kuunnellaan, ja että hänen kykyihinsä luotetaan. Tämä on ihanan feminististä dekkarointia, jos niin voi sanoa. ;) Suosittelen kaikille naisille, jotka ovat dekkareiden ystäviä, niin ja miksi ei myös miehille. Tästä saa ainakin erilaista näkökulmaa, ja ajattelemisen aihetta ihan yhteiskunnallisellakin tasolla esimerkiksi tasa-arvosta naisten ja miesten välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti