Gene Wolfe: Uuden Auringon Kirja 1: Kiduttajan Varjo

Olen viime aikoina yhä enemmän innostunut tutustumaan tieteiskirjallisuuteen, ja sellaiseksi myös tämän kirjan takakansi mainostaa itseään. Voisin kuitenkin nähdä tämän kirjan yhtä hyvin fantasiana, koska kirjan maailmassa, ja rakenteessa on hyvin fantasiamaisia piirteitä. Kiduttajan Varjo aloittaa muuten kirjasarjan, ja voi olla, että tulen lukemaan seuraaviakin osia.

Kirjan juoni on hieman omituinen mielestäni, ainakin aluksi. Takakannen mukaan kirja sijoittuu niin kaukaiseen tulevaisuuteen, että se vaikuttaa kauan aikoja sitten unohdetulta menneeltä. Mitä se nyt sitten tarkoittaakin, siitä en ole aivan varma. Jokatapauksessa kirja kertoo Severianista, kiduttajan oppipojasta, joka rakastuu erääseen kidutettavaan. Tämä rakastuminen johtaa lopulta tapahtumaan, jonka seuraksena Severian karkotettaan kiduttajien killasta ja määrätään syrjäseuduelle pyöväliksi. Ensin hänen on kuitenkin kuljettava Ikuisen kaupungin, Nessuksen läpi, jossa tapahtuu kummia, kun hänen ollessaan ostoksilla pienessä basaarissa, haarniska-asuinen henkilö tulee, ja haastaa hänen kaksintaisteluun.

Kirjan alussa kuvaillaan paljon Severianin oleskelua Kiduttajain killlassa, ja kyseisen killan historiaa ja toimintaa. Tässä osassa kirjaa en ihan päässyt perille, millainen koko kirjan maailma oikeastaan on. Lukeminen oli takkuista, enkä tajunnut juuri mitään. Ajattelin jo jättäväni kirjan kesken. Mutta sitten tui puoliväli, ja Severian lähti kiduttajien killan linnoituksesta seikkailemaan Nessukseen. Silloin kirjassa alkoi tapahtua paljon, lyhyessä ajassa. Tarinaan tuli lisää hahmoja, jotka tuntuivat mielenkiintoisimmalta kun ketkään, ketä Kiduttajien linnoituksessa, ja sen osassa tarinaa oli. 

Kiduttajan varjossa Severian ei pääse vielä Nessuksen muurien ulkopuolelle, ja tarina loppuu juuri kun hän mukaan tarttuneine seuralaisineen tulee kauppungin muurille...mikä itsessään kannustaa lukemaan muitakin kirjasarjan osia...

Tunteeni tästä kirjasta ovat vielä aika ristiriitaiset. Tosiaan jostain puolestavälistä lähtien alkaa taphtua, ja tarina muuttuu mielestäni paljon mielenkiintoisemmaksi. Kirjan maailma tuntuu kuitenkin jäävän hieman vieraaksi, enkä oikein saa vastausta moniin kysymyksiin, joita mietin. En tiedä miten tuonkaltaiseen tulevaisuuteen on päädytty, mikä rooli kiduttajilla loppujen lopuksi on, vai ovatko he pelkkä oikeuskoneiston osa. Lisäksi elämä linnoituksen ulkopuolella jää vielä vieraaksi,vaikka puolivälin jälkeen siitäkin alkaa paljastua osia. Kaiken kaikkian kirjasta saa hyvin fantasiamaiset fibat, koska meininki näyttää välillä hyvin keskiaikaiselta, ja tapahtumien alkaessa kunnolla, Severian tuntuu törmäävän mitä ihmeellisimpiin tyyppeihin, ja ajautuvan seikkailusta seikkailuun. 

Uteliaisuusteni kirja onnistui kuitenkin herättämään aika lahjaakkasti, joten luultavasti tulen tarttumaan sarjaan myöhemminkin.

Elif Shafak: Kunnia

Tästä kirjasta kirjoittaessani, en oikein tiedä mistä aloittaa. Tämä kirja herätti niin monia ajatuksia jo lukuhetkellään, että osa on luultavasti kadonnut jo taivaan tuuliin, vaikka luin tämän loppuun vasta eilen. Sen kuitenkin sanon ihan alkuun, että Elif Shafakin kirjoja tulen varmasti lukemaan joskus enemmänkin. Sen verran syvä, ja hyvä lukukokemus tämä oli!

Kunnia kertoo erään muslimiperheen sukutarinan. Se lomittuu monelle eri ajalle, aina 1940-luvun turkista 1990-luvun Englantiin. Tarina hyppii ajanjaksosta toiseen, ja kertojakin vaihtelee paljon. Välillä on minä-kertojaa, välillä kaikkitietävää. Jotkin luvut on kirjoitettu päiväkirjamuotoon.

Ajallisesti tarina alkaa eräässä pienessä kylässä Eufratin rannalla, jossa nainen synnyttää kaksoset Pemben ja Jamilan, jotka nimetään koko nimiltään Vaaleanpunaiseksi Kohtaloksi ja Kyllin kauniiksi.  (kuinka ihanat nimet muuten.) He syntyvät kuudenneksi ja seitsemänneksi lapseksi naiselle, joka haluaa kaikista eniten poikaa.Kaksosista juuri Pembe päätyy naimisiin, ja saan lapsia. Hänen ensimmäinen lapsensa on poika, jota hän alkaa kutsua sulttaanikseen. Iskender. Toinen lapsi syntyy tytöksi, ja saa nimen Esma. Pembe lähtee lastensa ja miehensä kanssa Englantiin, jossa syntyy kolmas ja viimeinen lapsi Ynus. Pembe joutuu jättämään taakseen rakkaan kaksoissiskonsa mutta nämä kaksi pitävät yhteyttä kirjeitse. 

Englantiin sijoittuvissa osissa eletään 1970-lukua sekä 1990 lukua, ja seurataan Pemben perheen tarinaa. Perheenpää lähtee toisen naisen perään, ja Pembe jää yksin huolehtimaan lapsista. Hän tapaa eräänä päivänä kaupungilla Eliaksen, josta tulee osa Pemben elämää, ja kohtaloa. 1990-luvusta kertovissa osioissa sekä Esma että Iskender muistelevat omaa osuuttaan menneisiin tapahtumiin.

Paljastin ehkä jo liikaa juonesta mutta toivottavasti en aivan liian paljon liikaa. Kunnia on kertomus niistä tuplastandarteista naisten ja miesten välillä Islamilaisessa kulttuurissa. Kunnia on miesten ominaisuus, jota on varjeltava millä hinnalla hyvänsä. Naisen paikka on kotona, ja on tärkeää, että nainen ei aiheta häpeää suvulleen, ja sen miespuolisille jäsenille. Ennen kaikkea Kunnia kertoo kuitenkin rakkaudesta, ja perhesiteistä, jotka kestävät vaikka välimatka olisi pitkä. Se on myös kertomus siitä, miten pienestä tapahtumista ja valinnoista voi muodostua jotain hyvin epätoivottavaa. Samalla se on kuitenkin myös kertomus anteeksiannosta. 

Kirja vei mukanaan heti. Elif Shafak on tarinankertojana ilmiömäinen. Sanoin kuvaamatonkin melkein. Tätä jos mitä voisi kutsua kunnon lukuromaaniksi. Ja niihin, jos mihin, olen heikkona. Jonkin suvun tarina monen polven ja kertojaäänen kertomana on usein parasta, mitä kenenkään kirjailijan kynästä voi lähteä. Kunnia oli todellakin yksi tämänkaltaisista teoksista. Se antoi miettimsien aihetta niin monesta suunnasta. Tasa-arvo, anteeksianto, pienten ja suurten valintojen vaikutus elämänkulkuun, ja moni muu teema tuli kirjassa hienolla tavalla esille. Olen sitäpaitsi heikkona kaikkii Lähi-Idän maailmasta kertoviin kirjoihin, sekä Islamin kulttuuriin. Tai voisin jopa laajentaa sen niin, että mitkä tahansa eri kulttuurista, kuin omastani kertovat kirjat ovat lähellä sydäntäni. Kuten naisten oikeudetkin. Mahtava kirja, jota toivottavasti tulen muistelemaan vielä pitkään.

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa

Delirium - rakkaus on harhaa, on ensikosketukseni niin Lauren Oliverin kirjoihin, kuin ylipäätänsä dystopiakirjallisuuteen. Molemmat aiemmin mainitut onnistuivat kirjan myötä herättämään mielenkiintoni. Lainasin tämänkin kirjastosta niin kuin useimmat kirjat, joita luen. Varauksen takaa toki, sillä kirja taitaa olla suositun kirjallisuuden listalla.

Delirium kertoo maailmasta, jossa rakkaus on määritelty erittäin vaaralliseksi sairaudeksi. Jokainen kansalainen parannetaan tästä vaivasta leikkauksella heti, kun he ovat täyttäneet 18-vuotta. Avioliitot ovat enemmän tai vähemmän järjestettyjä. Kun parannuksen aika lähenee, jokainen saa listan , joka koostuu muutamasta vaihtoehdosta puolisoksi, ja voivat valitan puolisonsa siitä. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja Lena on muutamaa kuukautta vaille 18, ja odottaa parannustaan malttamattomana. Rakkaus on vienyt häneltä äidin, ja melkein siskonkin, joten hän toivoo että pääsisi parannukseen mahdollisimman nopeasti, ettei hän kokisi samaa kohtaloa. Sitten hän kuitenkin tapaa Alexin, ja rakastuu. Ja sen mitä siitä seuraa, saatte lukea kukin itse.

Kirjojen maaima sijoittuu tulevaisuuden Yhdysvaltoihin, ja näyttää olevan hyvinkin Isoveli-valvoo tyylinen. Musiikki ja kirjat ovat sensuurin alla, ja vain pieni osa on soveliasta, ja lainmukaista. Esimerkiksi Romeo&Julia on sallittujen kirjojejn listalla, koska sen katsotaan olevan varoittava esimerkki rakkauden vaaroista. Ihmiset tuntuvat olevan enimmäkseen vain onnellisia tilanteestaan. Tietenkin kuten kaikissa tämänkaltaisissa tarinoissa, on olemassa myös vastarintaliike. Ja tässä tapauksessa myös Invalideiksi sanotut ihmiset, joita ei ole parannettu. He asuvat kuulupuheiden mukaan korvessa ,mutta vallassa olevat eivät tunnusta heidän olemassaoloaan.

Kirja oli hyvin mielenkiintoinen, ja mukaansatempaava. Sitä ei malttanut laskea käsistään. Tarinan juoni vei mukanaan miltei heti. Kirjoitustyyli oli mielestäni hyvin yksinkertainen mutta toimiva tarinan kannalta, vaikka ei sydäntäni vienytkään. Asetelma, jossa rakkaus on kielteinen asia, josta haluttiin päästä eroon oli jollain tavalla karmea. Karmeinta se oli siinä, miten suurin osa ihmisistä ei pitänyt tätä mitenkään kauheana asiana, vaan kaikki olivat tyytyväisiä asiantilaan.

 Päähenkilö Lena kehittyi ja muuttui hahmona hurjan paljon kirjan aikana, mikä paikoitellen tuntui hieman epäuskottavalta. Aivopesua koko ikänsä saaneena olisi luullut, että muutos toiseen suuntaa olisi ollut vielä vaikeampaa, ja hitaampaa. Tietenkin muutos hahmossa oli vain hyvä asia, mutta eteni kuitenkin hurjan nopeasti.

Lopetus oli yllättävä, ja koska kirja aloittaa kirjasarjan, niin tarina jäi myös avoimeksi. Pari yllätystä tuli jo jonkun verran ennen lopullista kirjan päätöstä. Kirja oli mielestäni melko hyvä, ja odottelen innolla pääseväni jossain vaiheessa toisen osan kimppuun. Lisäksi kirja herätti pienen dystopia-innostuksen, ja lukuhaavelistallani on useita lajin yksilöitä kirjattuna ylös ;)

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Vettä elefanteille on yksi kauniimpia ja toiveikkaampia tarinoit, joita olen koskaan luekenut. Se kertoo Jacob nimsiestä vanhasta miehestä, jonka sukulaiset ovat laittaneet vanhainkotiin. Eräänä päivänä sirkus ilmestyy palvelukodin lähelle. Pian sen jälkeen sinne saapuu uusi asukas, joka väittää kantaneensa aikoinaan vettä elefanteille sirkuksessa. Jacob vihastuu, ja tietää että miehen väittämä ei voi olla totta. Kuitenkin tämän väitteen laukaisemana Jacob alkaa muistella omaa nuoruuttaan 1930-luvulla, kun hän kulki sirkuksen mukana, eläinlääkärinä.

Tarinaa kerrotaan kahdessa ajassa. Vanhan Jacobin, ja nuoren Jacobin. Tarina vie lukijan mukaansa 1930-luvun junasirkuksen hierarkiseen maailmaan, johon Jacob päätyy olosuhteiden pakosta. Siellä hän rakastuu Marleenaan, kauniiseen akrobaattiin, joka esiintyy hevosten kanssa. Ongelmana vain on se, että Marlena on naimississa äkkipikaisen, ja ailahtelevan eläintenkesyttäjä Augustin kanssa. Ratkaiseva käänne tapahtuu, kun sirkukseen tulee norsu, Rose, jonka saamisessa esiintymään on ongelmia. Yhdessä Marlenan ja Augustin kanssa Jacob yrittää opettaa norsua, ja kiintyy tähän. Avain Rosien kouluttamiseen löytyy Jacobin toimesta. Tunteen Marleenaa kohtaan syvenevät, ja esteenä on vain August arvaamattomine luontoineen. 

Samaan aikaan lukija pääse palaamaan jälleen vanhan Jacobin elämään vanhainkodissa, jossa tämä suree vanhuuttaan, ja palaa yhä enemmän ja enemmän muistelemaan nuoruuttaan. Mielestäni molemmat, sekä kehyskertomus jossa Jacob muistelee vanhana nuoruuttaan, ja itse tarina nuoruudesta sirkuksessa, ovat kiehtovia ja elämänmakuisia. Samalla kirja tarjoaa tietoja junasirkusten elämästä. 

Sanoisin melkein, että rakkaustarina Marlenan ja Jacobin välillä jää mielestäni muiden asioiden varjoon. Itse pidin kaikkein kiehtovimpina sirkuksen kuvailua, sekä tietenkin Rosie-norsua sekä muihin eläimiin liittyviä tarinan osioita. Lisäksi nuoren Jacobin ystävyys pariin henkilöahmoon sirkuksessa on niin ihanaa luettavaa, että Marlenan hahmo jää minulle toissijaiseksi. Vaikka rakkaustarinakin on ihan kaunis, niin lukiessani keskityin mieluummin kaikkeen muuhun. 

Vanha Jacob palvelutalossa on myös melkoisen mielenkiintoinen hahmo. Näissä kirjan osioissa, joissa vanhus-Jacobia kuvataan, pureudutaan selkeästi vanhuuteen, ja sen tuomiin vaikeuksiin. Vanha Jacob tuntee itsensä taakaksi sukulaisilleen, ja tuntee olevansa liian rajoitettu vanhainkodissa. Pikkuhiljaa tarinan aikana hän alkaa kapinoida. 

Kirjan loppu on yllättävä sekä nuoren, että vanhan Jacobin suhteen. Pidin etenkin vanhan Jacobin tarinan loppua erityisen ihanana ja toiveikkaana. Se oli sanalla sanoen mahtava. ;) 

Vettä elefanteille on yhtä aikaa tarina rakkaudesta, ystävyydestä ja vanhenemisesta. Samalla se sijoittuu ihanaan sirkusmiljööseen, joka vetää lukijan mielenkiinnon mukanaan. Kaikkein parasta kirjassa on kuitenkin mielestäni Jacobin suhtautuminen eläimiin. Eläimistä välittäminen on yksi kirjan isoista teemoista. Toinen suuri teema on vapaus, kuinka ihmisen on saatava olla vapaa tekemään omat ratkaisunsa, oli hän sitten vanha tai nuori.

Suosittelen kirjaa kaikille sirkuksesta kiinnostuneille. Ja etenkin niille, jotka kaipaavat kirjaa, joka jättäisi hyvän maun suuhun. :)

Sylvia Plaith: Lasikellon alla

Lasikellon alla kertoo Estheristä, 19-vuotiaasta nuoresta naisesta, 1960-luvun amerikassan. Tarina alkaa New Yorkista, missä Esther viettää kuukauden voitettuaan kilpailun. Hän pääsee lehden toimitukseen töihin, ja tuntuu aluksi nauttivan. Vähän kerrassaan Esther alkaa kuitenkin tuntemaan ahdistusta, ja vierautta. Palatessaan kotiin hän masentuu. Lukemisesta, kirjoittamisesta ja jopa nukkumisesta ja syömisestä tulee ylitsepääsemättömän vaikeaa. Esther yrittää itsemurhaa, ja päätyy sairaalakierteeseen.

Lasikellon alla on ilmeisesti melko pitkälle Sylvia Plaithin omiin kokemuksiin perustuva, ja ainot kaunokirjallinen romaani, jonka hän on kirjoittanut. Sylvia Plaith oli pulitzer-palkittu runoilija, joka päätyi lopulta tekemään itsemurhan. 

Kirjasta todella huomasi, että sen on kirjoittanut ihminen, joka on oikeasti ollut syvästi masentunut. Plaith kuvaa omia päähenkilö Estherin ahdistavia ajatuksia ja tuntemuksia erittäin tarkkasilmäisesti. Varoituksen sana kuitenkin on paikallaan niille, jotka aikovat kirjan lukea. Itselleni kirja aiheutti ahdistusta. Ei mitään luultavasti oikean masennuksen tapaistakaan, koska en voi tietää miltä sellainen tuntuu. Mutta melkein koko loppupäiväksi tarttui sellainen semimasentunut olo. Tästä huolimatta en kuitenkaan kadu kirjan lukemista, sillä se oli hyvin mielenkiintoinen, ja auttoi ymmärtämään hieman paremmin sitä, millaista masennus voi pahimmillaan olla.

ps. kirja kuului Roryn lukulistaan

Mitä kirjahyllyni mun kertovi

Sain tämän mukavan haasteen Irenen blogista. Kiitosta vain, olinkin halunnut päästä tähän haasteeseen vastaamaan. Tosin tuli kyllä useammassakin kohdassa mieleen se vanha sanonta, että kannattaa varoa mitä toivoo... :D  Haasteen tarkoituksena on siis vastata seuraaviin kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvin kirjan nimin. Itse jouduin fuskaamaan yhdessä kohdassa hieman. Luultavasti oman kirjavaraston vähäisyydestä kärsivät voivat käyttää esimerkiksi kirjastosta lainaamian kirjoja. En tiedä..

Nyt kuitenkin itse niihin kysymyksiin.

1. Oletko mies vai nainen?

Naisen muotokuva (...tai ainakin jotain sinne päin.)

2. Kuvaile itseäsi?

Kirjastokissa (Miiiiauuuuu ;))

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?

Keskeneräisten tarujen kirja (Hell Yeah!)

4. Kuinka voit?

Akilleen kantapäästä Zeuksen salamaan (jotenkin runollinen kertomus olotilastani)

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi?

Sanctuary (turvassa pahalta maailmalta...ja gradusta puhujilta)

6. Mihin haluaisit matkustaa?

Hotelli Firenzessä (taidehistoriaa..<3 p="">

7. Kuvaile parasta ystävääsi?

12.000 syytä olla onnellinen (koskee kaikkia hyviä ystäviäni..aiheuttava tämän ilmiön siis. Ei heitä sentään noin paljoa ole :P)

8. Mikä on lempivärisi?

Sininen daalia (ok, nyt vähän huijasin..miulla on hyllyssäni vain samaan kirjasarjaan kuuluva kirja Musta ruusu, mutta koska musta ei ole lempivärini niin...)

9. Millainen sää on nyt?

Tähtisumua

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika

Yön äänet  (nuff´ said)

11. Jos elämästäsi tehtäsiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?

Kaikenkarvaiset ystäväni (tiedätte mistä puhun..tai sitten ette :D)

12. Millainen on parisuhteesi?

Oikeenlaista kemiaa (and you know it ;))

13. Mitä pelkäät?

Noitavainot Euroopassa (Danger, Danger!)

14. Päivän mietelause?

Rutto&Rukous (koska pitää kirjoittaa gradua...ja tarvitaan kovemmat otteet.)

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?

Nauru - paras lääke  (Genau!)

16. Miten haluaisit kuolla?

Dead until dark  (boohuu)

En tiedä onko tässä tiettyä määrää, että montako tulisi haastaa. En keksi nyt tähän hätään ketään muuta kellä olisi tämä haaste ollut kiertämäti kuin Saraseeenin, joten haastan sinut erityisesti! ;) Muuten haasteen saa ottaa ken haluaa, ja ei ole sitä vielä tehnyt.

Tammikuun luetut

En päässyt aivan siihen viiteen kirjaan, mitä ajattelin tänä vuonna aina per kuukausi. Sain luettua yhteensä vain 3/5 kirjaa. Ne olivat kyllä hyviä kirjoja. Ja paksujakin. Helmikuun aikana pääsen toivottavasti viiden kirja tavoitteeseeni. Ei tämä tammikuukaan ollut huonompi alku. 

Mennäänpäs nyt kuitenkin asiaan. Eli tässä ne kolme kirjaa, jotka luin...

Ian McEwan: Sovitus

Anna Godbersen: Jazztyttö peilaa

Erin Morgenster: Yösirkus

    

Näistä kolmesta kirjasta ehdoton lempparini oli yösirkus. Se oli kaikkea, mitä odotinkin. Yksikään kirja ei kuitenkaan ollut pettymys, joten siinä mielessä takana on hyvä lukukuukausi.