Tämä kirja on chick littiä parhaimmillaan. Ei ehkä sitä perinteisintä, mutta hyvää laatuaan kuitenkin. Kuten monessa muussakin Marian Keysin kirjassa, on tässäkin päähenkilönä yksi Walshin perheen tytöistä. Tälle kertaa se pahnanpohjimmaisin Helen. Helen, joka yrittää tienata leipäänsä yksityisetsivänä, ja siinä samassa päästä eroon masennuksestaan.
Taattua Keyesiä. Mustaa huumoria ja hassuja tilanteita. Kirja oli sanalla sanoen siis hyvä. Juonihan menee kutakuinkin niin, että Helenin palkkaa eräs hänen entinen poikaystävänsä etsimään kadonnutta comebackia tekevän poikapändin jäsentä. Samalla Helenin yksityiselämssäkin on parantamisen varaa. Hän näet pelkää, että masennus jonka hän luuli selättäneensä, olisi saapumassa takaisin.
Herkullinen juoni, ja näin ollen myäs herkullinen kirja. Tämänkin tuli luettua kohtalaisen nopeasti. Maistui kyllä. Pieni palanut reunus tässä lukunautinnossa kyllä oli. Miinusta tulee siitä, että vaikka päähenkilönä oli huippuhauskan Walshin perheen jäsen, ei muita Walshin perheen henkilöitä kirjassa kuvattu kovinkaan paljon, verrattuna joihinkin edellisiin kirjoihin. Siitä miinusta, sillä sen hullunkurisen perheen toilailut ovat aina olleet yksi parhaista asioista näissä kirjoissa. Toisiaan takapuolelle potkivat sisarukset, ja omalaatusten vanhempien suurempi läsnäolo olisi laittanut kirjaan kirsikan kakun päälle niin sanotusti.
Huolimatta pienestä makuvirheestä, kirja oli kuitenkin hyvä. Siinä rankka aihe oli jälleen kerran kuvattu humoristin rillien läpi. Kaikkea, ei etenkään masennusta, kannata ottaa aina niin vakavasti kupla otsassa. Huumorin pilkahdus voi tuoda valon kaiken pimeyden keskellä ja niin edes päin. Suosittelen kirjaa, hyvä oli.
ps. en kyllä älynnyt mistä tuo kirjan nimi on tullut...
