Lauren Weisberger: VIP-ihmisiä

Tässä olisi sitten toinen pääsiäislomalla lukemistani kirjoista. Täysin erilainen kuin se Leena Lehtolaisen dekkari. Kirjan VIP-ihimisiä on kirjoittanut sama kirjailija, jonka kirjan Paholainen pukeutuu Pradaan olen joskus muistaakseni lukenut. Siitä olen katsonut elokuvankin. Miein tässä juuri, että onkohan vip-ihmisiä kirjasta tehty elokuvaa...hm..?

No, se siitä miettimisestä. Jospa nyt kuitenkin mentäisiin eteenpäin tämän kirjapostauksen kanssa. ;) VIP-ihmisiä on taas Chic Littiä parhaimmillaan! (anteeksi jos en kirjoittanut tuota oikein!). Kirja kertoo Bettestä, joka on kyllästynyt tylsään pankkityöhönsä, ja päättää ottaa lopputilin. Kuuluisaa kolumnia pitävän enonsa kautta hän pääsee töihin PR-firmaan, jonka tarkoituksena on tuntea kaikki tuntemisen arvoiset ihmiset, niin sanotut VIP-ihmiset, ja järjestää heille juhlia. Betten työhön kuuluukin juhliminen, ja VIP-ihmisten tunteminen,sekä tapahtumien organisointi heille. VIP-ihmisten maailma ei kuitenkaan ole aivan sellainen miksi sitä voisi luulla. Tarkoituksena tuntuu olevan hillitön juhliminen. Vaikka Bette nauttiikin siitä osasta työssään, jossa hän saa järjestää ja organisoida tapahtumia, tulee hän tutuksi myös työn varjopuolien, kuten yksityisyyden puutteen kanssa.

Vip-ihmisiä on ennekaikkea kertomus jälleen nuoren naisen itsensä ja identiteettinsä löytämisestä. Kirjan päähenkilö Bettelläkin on ollut jo monenlaisia rooleja elmässään nuoresta iästään huolimatta. Hänen nuorena omaksumansa hippielmäntyyli, jota hänen vanhempansa edustavat, on vaihtunut monessa suhteessa päivastaiseen. Tämä aiheuttaa kuitenkin ristiriitoja, eikä toinen elämäntapakaan ole se aivan oikea. Kirjan teemoja ovat itsensä etsimisen lisäksi myös ystävyys, ja onhan siinä toki romantiikkaakin. Erään miehen kanssa Bette onnistuukin kohtaamaan oman elämänsä ristiriidat, ja taitaa rakastuakin.

Näennäisesti kevyeen ja romanttiseen aiheseen on mielestäni saatu syvyyttä tässä kirjassa. Kaiken takana on taas oman identiteetin rakentuminen, ja se että joskus ihminen huomaa tavoitelleensa ja saavuttaneensa jotain, mikä ei sitten loppujen lopuksi osoittaudukaan sellaisenaan siksi omaksi jutuksi. Mielestänin tässä kirjassa samona on myös se, että me itse muovaamme itsemme, eikä muiden asettamiin muotteihin asettuminen ole koskaan hyvä ratkaisu.

Kaiken kaikkiaan VIP-ihmisiä oli lukunautinto niin kevyenä viihteenä kuin syvällisiäkin ajatuksia herättävänä kirjana. Juuri tällaisesta "hömppä"kirjallisuudesta minä pidän!!

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen Murhani

(Kuva: http://www.bookplus.fi/kirjat/lehtolainen,_leena/ensimm%C3%A4inen_murhani-4249071)

Olen lukenut Leena Lehtolaisen kirjoittamia Maria Kallio- dekkareita joskus yläasteelta lähtien. Jostain syystä tämä ensimmäinen kirja kyseistä laatua on jäänyt minulta väliin. Löysin kirjan pääsiäisenä anoppilasta, ja luin sen   pääsiäisloman aikana. Kirja piti otteessaan aivan loppumetreille saakka, ja sen lukemiseen meni vain perjantai ilta, ja seuraava lauantai. Lauantai-iltana en malttanut käydä nukkumaan ennen kuin oliln saanut kirjan luettua loppuun. Dekkarinnälkä kai iski, koska en ole pitkään aikaan sellaisia lukenutkaan.

Leena Lehtolaisen kirjoissa pidän erityisestä vahvoista naishahmoista, joten Maria Kalliot ovat sydäntäni lähellä. Tämä kirja kertoi Maria Kallion ensimmäisestä murhatutkimuksesta. Kirjan alussa hän on sijaistamassa kesäsijaisuutta oikeudtiede opintojensa ohella. Kirjassa paljastuu, että hän on käynyt poliisikoulun ja esimieskoulutuksenkin, joka antaa hänelle rikoskomisarion pätevyyden, ja tällaisena viransijaisena hän tässä kirjassa toimii. Hän on kuitenkin kahden vaiheilla, tehdäkö töitä poliisina vai jatkaako oikeustieteen opintojaan. Kesän lopussa tapahtuu kuitenkin murha, jota Maria Kallio alkaa selvittää. Hänen ensimmäinen murhajuttunsa erinäisten kapakkatappelujen ja tappojen selvittelyn jälkeen.

Murha sijoittuu Helsingin opiskelijapiireihin, nimeomaan kuoroon. Opiskelijakuoro on kokoontunut saarelle harjoittelemaan ohjelmaansa viikonlopun ajaksi. Opiskelijat saavat kuitenkin rajun herätyksen, kun aamulla yksi heistä löytyy kuolleena rantavedestä, reikä päässään. Kyseessä on vieläpä mökin isäntä. Näistä nuorista osa on Maria Kalliolle tuttuja ennestään, ja suunnilleen myös saman ikäisiä. Yksi kantava teema kirjassa on murhan tutkimisen lisäksi myös se, että Marialla on vaikeuksia erottaa virkaminänsä omasta itsestään, ja hän on joitakin epäiltyjä kohtaa hieman liian epävirallinen ja tuttavallinen. Murhatusta nuoresta miehestä paljastuu tutkimusten aikana paljon sellaista, joka sopii hyvin murhan motiiviksi. Maria Kalliolle ongelmia tuottaakin se, mistäpäin murhaa pitäisi selvittää. Motiivina voi olla niin mustasukkaisuus kuin aivan muutkin, kauaskantoisemmat syyt. 

Kirjaa lukiessani murhaaja alkoi joskus puolenvälin jälkeen olla itselleni aika selvä asia. Aika helposti siis lukija pystyy päättelemään murhaajan. Tällä on mielestäni hyvät ja huonot puolensa. Toisaalta on siistiä tajuta murhaaja jo ennen kuin kirjan päähenkilö sen tajuaa, mutta toisaalta se saisi olla hieman vaikeampaa. Mielestäni murhaakin kiinnostavampaa kirjassa on sen päähenkilön itsensä etsintä. Maria Kallio tuntuu olevan samojen kysymysten äärellä kuin monet muutkin reilusti parikymppiset nuoret ihmiset. (Maria Kallio on tässä kirjassa muistaakseni 23-vuotias). Tämä tekee hänestä samaistuttavan hahmon urapohdintoineen, ja itsepohdiskeluineen. Lisäksi kirjassa kuvataa naispuolisen rikospoliisin vaikeuksia tulla otetuksi vakavasti. Kirjassa, kuten muissakni lukemissani Maria Kallio- dekkareissa, käydään läpi paljon sitä, miten miehiseksi katsotussa ammatissa naisen täytyy tasapainoilla virkaminänsä ja oman minänsä sekä elämänsä kesken. Tässä kirjassa nähdään jo osviittaa siihenki, vaikka enemmänhän tämä toki korostuu niissä kirjoissa, jossa Marialla on jo perhe ja lapsia. 

Kuten aluksi sanoin, parasta tässä kirjassa on tämän naispäähenkilön vahvuus, ja hänen kokemansa ristiriidat. Kirjassa kuitenkin osoitetaan, että nainan pystyy ihan mihin vain, jopa ongelmien keskellä. Tasapainoilu uraminän ja yksityisminän välillä voi olla naiselle jopa vaikeampaa kuin miehelle. Etenkin miesvaltaisella alalla. Maria Kallon täytyy tässäkin kirjassa tehdä lujasti töitä sen eteen, että häntä kuunnellaan, ja että hänen kykyihinsä luotetaan. Tämä on ihanan feminististä dekkarointia, jos niin voi sanoa. ;) Suosittelen kaikille naisille, jotka ovat dekkareiden ystäviä, niin ja miksi ei myös miehille. Tästä saa ainakin erilaista näkökulmaa, ja ajattelemisen aihetta ihan yhteiskunnallisellakin tasolla esimerkiksi tasa-arvosta naisten ja miesten välillä. 

Pääsiäislomalla sain luettua kokonaiset kolme kirjaa. Myöhemmin olisi sitten tulossa postausta niistä. Nyt tarkoitukseni on lähinnä ilmoittaa, että lisäsin tuonne sivupalkkiin linkin toiseen blogiini, joka kertoo ihan vain elämästäni muutenkin kuin vain kirjallisuuden ja lukemisen kautta. Jos kiinnostaa yhtään, niin tervetuloa vaan lukemaan. :)

Tässä vielä osoite sinne erikseen. http://narseskanelamaa.blogspot.com/

Ei minulla nyt muuta. Paitsi se, että olen saanut lukuinnostukseni takaisin, ja lukuvinkkejä otettaisiin vastaan ;) Elikkä rohkeasti vain kommentoimaan : D

Jane Green: Kirjaflirttiä

 ( Kuva: http://kirjasto.siilinjarvi.fi/teos.asp?teosid=69FEE727-54A4-442A-A7CC-    7BCDFF6D2FC6&listalta=1&st=2)

Luin tämän kirjan aikoja sitten, muistaakseni tammikuussa. Omassa lajissaan kirja oli ihan jees, mutta olen lukenut parempiakin. Parasta kirjassa oli ehkä se, että se sijoittui kirjakauppaan, ja kertoi naisesta joka oli sellaista avaamassa.

Kirjaflirttiä kertoo Cathystä ja hänen ystäväpiiristään, joka on ollut yhdessä aina opiskeluajoista lähtien. Sitten vieras menneisyydestä saapuu hämmentämään Cathyn ja hänen ystäviensä elämää, ja he joutuvat kohtaamaan menneisyytensä, ja miettimään elämäänsä tarkemmin. Myös eräs uusi ihminen tulee Cathyn elämään ja tuo mukanansa romantiikan tuulahduksen.

Siinä siis kirjan juoni pähkinänkuoressa niin sanotusti. En muista kirjasta hirveästi ykstyiskohtia, ja juonenkin vain paikoitellen. Eli ei tämä ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta minuun. Luin kirjan kyllä muistaakseni nopeasti mutta se johtunee siitä, että tämä oli helppolukuinen kirja, ja vaikka siitä ei tullut yksi kaikkien aikojen suosikeista, niin se onnistuin luomaan sen verran kiinnostusta, että halusin tietää, mitä siinä tulee tapahtumaan.

Kaikenkaikkiaan ihan viihdyttävä kirjavälipala. Voisin ehkä joskus lukea muitakin Jane Greenin kirjoja, jos tekee mieli lukea jotain nopeaa ja helppolukuista. 

Tove Jansson: Muumilaakson Marraskuu

(Kuva: http://www.bookplus.fi/kirjat/jansson,_tove/muumilaakson_marraskuu-12817131)

Muumilaakson Marraskuu oli ihana kirja, jonka luin parissa päivässä. Eihän se paksu ole, ja muutenkin se on helppolukuinen, mutta silti sanoisin, että nopea lukemiseni johtui kirjan mahtavuudesta. Ainoa asia, joka minua aluksi harmitti,oli se ettei tässä kirjassa ole muumiperhettä mukana. Tai siis on tavallaan mutta oikeastaan ei.

Selitänpä tarkemmin. Muun muassa erär Hemuli ja Vilijonkka päättävät omilla tahoillaan tulla vierailemaan muumitaloon muumiperheen luokse. Molemmilla on vierailuun omat syynsä. Vilijonkka esimerkiksi kokee järkytyksen omassa siistissä kodissaa, ja alkaa kaipailemaan seuraa, muistaen edellisen vierailunsa muumitalossa.

Muumitaloon saapuu muitakin vieraita. Näitä ovat esimerkiksi Mymmeli ja Ruttuvaari. Vieraat saapuvat kukin omaan aikaansa, ja saavat huomata, ettei muumiperhe olekaan kotona. Vieraat kuitenkin jäävät ja kukin alkaa huolehtia talosta omalla tavallaan. Hemuli tekee töitä, mitä olettaisi muumipapankin tekemän. Keittiöstä tulee Vilijonkan aluetta. Ruttuvaari samaistuu muumien esi-isään ja alkaa etsiä tätä, ja löytääkin. Tai ainakin luulee löytävänsä. Kirjassa esiintyy myös pieni olento, joka tykkää lukea, ja jota harmittaa eniten muumimamman poissaolo.

Toivottavasti en nyt paljastanut liikaa. Tässäkin muumikirjassa, kuten niissä parissa, jotka olen ennen lukenut, kiehtoo ennekaikkea niiden pohdiskeleva ja filosofinen luonne. Muumilaakson Marraskuukin laittoi pohtimaan monia asioita. Parhaat kirjat usein saavat minut ajattelemaan. Kantavana teemana tässä kirjassa on yksinäisyys, ja se miten yksilöllisesti ihmiset (tässätapauksessa olennot) sen kokevat. Joillekin yksinäisyys on kauhea ajatus. Toiset nauttivat siitä jollain tasolla, ja toiset nauttivat siitä erittäin paljon. Yksioleminen voi olla pelottavaa mutta siinä on hyvätkin puolensa. Kirja opettaa ehkä myös sen, että asiat, mitkä tapahtuvat, ovat aina omasta itsestä kiinni. Lopulta se, mistä yksilö saa voimaa tehdä asioita, riippuu hänestä itsestään, vaikka toki toiset ihmiset voivat siinä auttaa.

Menipäs tosiaan pohdiskelevaksi tämä koko teksti. Kirjasta jäi kuitenkin päällimmäiseksi hyvä fiilis, vaikka se olikin paikoitellen aika haikea. Luultavasti haluan lukea tämän joskus vielä uudestaankin. Seuraavaa muumikirjan lukemista odotellessa ;)

J. R. R Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

(kuva: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Hobitti_eli_sinne_ja_takaisin.jpg)

Tein sen, mitä olin yrittänyt tehdä jo muutaman vuoden. Luin vihdoin Hobitin, ja vieläpä loppuun asti. En kyllä oikein ymmärrä, miksi siinä meni niin pitkään, koska onhan se paljon lyhyempi kuin Taru Sormusten Herrasta trilogia, jonka olen lukenut jo aikoja sitten. Eikä se ole niin hidaslukuinen muutenkaan. Ainakin osittain pitkä aika, mikä sen lukemiseen kului, johtui varmaan siitä, että yritin lukea sitä ensin alkuperäiskielellään, eli englanniksi.  Pääsin kyllä yli puolenvälin, ja aika viimeisiin lukuihin mutta jotenkin se loppuun lukeminen jäi. Nyt sitten tässä talvella aloin lukea suomennnosta. Yli kuukausi siinä kyllä meni, täytyy myöntää, mutta sain sen luettua!! 

Täytyy heti ensimmäiseksi sanoa, että rakastuin tähän kirjaan täysin. Tässä oli kaikkea, mitä hyvältä fantasiakirjalta odotan. (no yllätten, liekö fantasiakirjoja ollutkaan ennen Hobittia ja Sormusten herraa...?Ainakaan kovin tunnettua sellaista). Jokatapauksessa, tarina alkaa siitä, kun eräs Herra Bilbo Reppuli, joka on siis paikassa nimeltä Kontu asusteleva rauhaa rakastava hobitti, saa yllättäviä vieraita. Tästä saa alkunsa seikkailu, joka vie Bilbon kohti erilaisia seikkailuja, ja arteenetsintää. Matkan aikana hobitti näkee ja oppii paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. Tarinassa vilisee hiisiä, kääpiöitä, haltijoita, velho, ja jopa lohkäärmekin. 

Hobitti valotti monia seikkoja, jotka jäivät Taru Sormusten Herrasta- trilogiassa epäselviksi. Hobitti oli myös ehkä hieman kevyempää luettavaa kuin Taru Sormusten Herrasta, niin kirjoitusasultaa kun tunnelmaltaan. Se ei missään vaiheessa menny kauhean synkäksi. Toki siinäkin oli omat surulliset ja synkähköt kohtansa, mutta perustunnelmaltaa se oli kevyempi. 

Lempikohtani kirjassa on se, missä Bilbo tapaa klonkun. Kirja kokonaisuudessaan oli kyllä niin ihana, että tulen lukemaan sen varmasti vielä uudestaankin. Niin, ja jos minulla joskus on lapsia, luen sitä varmasti myös heille. Suosittelen Hobittia kaikille, jotka tykkäävät fantasiakirjallisuudesta, ja niille jotka haluavat kunnon seikkailua kirjoihinsa. 

Yhteenveto vuonna 2011 luetuista kirjoista

Bernard Cornwell: Viimeinen Kuningaskunta

Torey Hayden: Lapsi Muiden Joukossa

Audrey Niffenegger : Hänen Varjonsa Tarina

Charlaine Harris: Club Dead

Nora Roberts: Julkinen Salaisuus

Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri matkalla

Julia Kelly: Toisella Silmällä

Richard Matheson: Olen Legenda

Alice Sebold:Oma Taivas

George R. R Martin: Valtaistuinpeli: Tulen ja Jään laulu 1. osa

Louisa M. Alcott: Pikku Naisia

Tove Jansson: Muumipapan Urotyöt

Audrey Niffenegger:Aikamatkustajan Vaimo

Ruth Rendell: hepokatti

Victoria Connelly: A Weekend with Mr. Darcy

George R.R Martin: Kuninkaiden Koitos

Nicholas Sparks: Haikein Terveisin

Pirjo Rissanen: Sielunsisaret

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

Yhdeksäntoista kirjaa, sen verran sain luettua vuonna 2011. Muutama lukemani teos on kuitenkin jäänyt joukosta pois, jotkut joita en enää muista niin tarkkaan. Tänä vuonna tavoitteeni olisi tuplata luettujen määrä. Tai oikeastaan vähän enemmänkin kuin tuplata, pikkiriikkisen siis. Tavoitteena olisi lukea 50 kirjaa nyt vuonna 2012. Kolme olen tähän mennessä tänä vuonna jo luettua,  tai vasta kolme, miten sen nyt ottaa. :D Eli pitäisi kai vähän kiristää tahtia, että varmasti ehtii. : D 

Ihan hyvä listahan tässäkin toki on mutta haluan lukea enemmän. ;) Jokatapauksessa kohta pääsen kirjoittelemaan jo tämän vuoden kirjoista. Olen siis lukenut nyt Tove Janssonin Muumilaakson Marraskuu- kirjan, J.R.R Tolkienin Hobitin ja erään Jane Greenin kirjoittaman kirjan Kirjaflirttiä. Näistä olisi sitten postausta luvassa seuraavaksi.

Stay Tuned ;)