Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

Kirjavuosi alkoi minulla Kirjastokissan lukemisella loppuun. Säästelin viimeisten lukujen lukemista mahdollisimman pitkälle, sillä tiesin niiden tuovan mukanaan takuuvarman itkun. Eläinten kuolema on aina surullista, etenkin kun kyse on tosi tarinasta. Siksi nämä eläimistä kertovat elämänkerrat ovat aina taattuja nenäliinakokemuksia. Onneksi ennen surullista loppua sain lukea monesta kirjastokissan hienosta hetkestä sekä seikkailusta.

Tarina alkaa siitä, kun pikkukaupungin kirjastonhoitaja Vicki Myron löytää eräänä todella kylmänä talviaamuna pienen kissanpennun, joka on sullottu kirjojen palautusluukkuun. Vicki pelastaa kissan, ja se päätyy lopulta asumaan kirjastoon sekä jokaisen kirjaston työntekijän sekä monen kirjaston käyttäjän sydämiin. Kissalle annetaan nimeksi Dewey Readmore  Books.

Deweyn elämäntehtävä tuntuu olevan viihdyttää lapsia sekä tuoda helpotusta niin Vickyn kuin muidenkin ihmisten elämään. Dewey myös rakastaa huomiota ja kirjastossa käyviä ihmisiä. Parasta kirjassa on ne kaikki pienet tarinat, jota Deweystä kerrotaan. Esimerkiksi sen kuminauhariippuvuuden kuvailu oli hulvatonta luettavaa.

Deweyn lisäksi myös Vickin oma elämä tulee tapetille, ja kirjassa kerrotaan hänen elämänstä koettelemuksista. Kirjastokissasta huokuu hieman periamerikkalainen vaikeuksien kautta voittoon mentaliteetti, joka ei ehkä ole niitä kirjan vahvimpia puolia. Itseäni Vickin elämästä kertovat osiot eivät haitanneet, ne olivat ihan mielenkiintoisia ja koskettaviakin. Silti Deweyn elämä oli mielestäni se kirjan paras osio, ja päätarkoituskin.

Suosittelen kyllä Kirjastokissaa kaikille eläinten ja etenkin kissojen ystäville. Varoituksen sana kuitenkin; voi tarvita paketillisen nenäliinoja tätä lukiessasi ;)