lauantai 19. lokakuuta 2013

J.K. Rowling: Paikka vapaana



Täytyy sanoa, että piti aika pitkään harkita, ennen kuin tähän kirjaan uskalsin tarttua. Olen kuitenkin kasvanut Harry Potter- kirjasarjan kanssa. Pelotti, että mielikuva J.K. Rowlingista hyvänä kirjailijana katoaisi sen sileän tien, kun tämä kirja olisi luettu. Olin kuulluut niin paljon negaa tästä kirjasta. Täytyy taas kuitenkin sanoa, että kaikki pitää itse lukea tai kokea ennen kuin mielipiteen voi ilmaista. Vaikka Paikka Vapaana on kirjoitettu aikuisille, ja eroaa Pottereistä kuin aamu illasta, oli se silti mielestäni järisyttävän hyvä lukukokemus. Rowlingin vahvuus on vilkas mielikuvitus, ja hahmojen rakentaminen. Kirjassa oli mahtava tarina, ja aivat hykerryttävän mielenkiintoisia henkilöhahmoja.

Paikka Vapaana kertoo pikkukaupungista, jossa äkkiä vapautuu paikka valtuustossa, kun eräs valtuuston jäsen kuolee. Tapahtumat lähtevät liikkeelle tämän herran kuolemasta. Ehdokkaita paikalle riittää. Kaikki erilaisia, ja mielessään eri tavoitteet. Koko kaupunki menee sekaisin, kun kaupungin nettisivuille alkaa ilmestyä nimettömiä juttuja ehdokkaista. Jokaisella on omat salaisuutensa. Kuolleen valtuustolaisen tunsivat myös monet, ja kirjaa kirjoitetaankin monen eri henkilön näkökulmasta.

Kirjan yleissävy on paljon aikuisviihteellisempi ja synkempikin kuin Pottereissa (ja Pottereissakin oltiin jo synkän äärellä). Kirja sisältää kiroilua, seksiä ja väkivaltaa. Mistä monet ovat ilmeisesti ottaaneet nokkaansa. Minua kyseinen asia häiritsi vain aluksi, mutta mitä pidemmälle luin sitä enemmän imauduin tarinan mukaan, ja vaikka vannoutumaton fani olenkin niin tarinan imussa oisin kysyttäessä voinut tokaista vaikkapa "Harry Potter, who?" :D Jokainen kirja on kuitenkin aina oma tarinansa, ja jokainen tarina on omanlaisensa. Musta ja synkkä huumori iskee sitäpaitsi minuun todella hyvin. 

Tarinan loppu oli yllättävä, ja tunteita nostattava. Hyvän kirjan merkki on mielestäni se, kun se sekä naurattaa, että itkettää. Ja luoja tietää, että tämä kirja aiheutti molempia tunnetiloja ;) Teit sen taas J.K.Rowling! Hämmästytit ja ihatstutit minut tarinallasi! ;)

Suosittelen kirjaa hyvien tarinoiden ystäville.


6 kommenttia:

  1. Tämä oli ihan jees. Ei järisyttävä, mutta luettava. Alku oli tahmea. Minusta on hassua, että jotkut ovat vetäneet herneet nenään siitä kun kirja ei olekaan mikään pehmoinen unelma;miksi se olisi, se on aikuisten kirja, oikeaa elämää sisältävä kirja. Minulle se ei edes ollut mitenkään erityisen raju. Mielenkiinnolla seuraan Rowlingin uraa jatkossakin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä miekin ihmettelen miten helposti ihmiset leimaa tietyn kirjailijan aina sen vanhan tuotannon mukaan. Se että tyyppi on tehnyt lastenkirjoja, ei tarkota sitä ettei se myöhemmin vois revitellä kaikella sillä, mitä niihin ei ole voinut laittaa. Sitäpaitsi ei ne Potteritkaan mitään pumpulia olleet, ajoittain aika synkkiäkin etenkin mitä pidemmälle se kirjasarja meni :D Mut kyllä miustakin Rowling on tosiaan seuraamisen arvoinen kirjailija. Parempi se on olla moniulotteinen kuin kirjottaa vaan yhtä ja samaa koko ajan :)

      Poista
  2. Olenkin pohtinut uskaltaisinko tarttua kirjaan, mutta kai ainakin tämän arvostelun pohjalta kannattaisi lukea kirja. Pitääpä siis mennä kirjastoon pikapuoliin poikkeamaan:)

    oonneen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Juu, kyllä on lukemisen arvoinen :) Tietysti tuo arvio nyt on oman mielipiteeni pohjalta, joten kaikki ei ehkä näe asiaa samalla tavalla. :D Mut toivottavasti siulle on hyvä lukukokemus myös. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä kirja-arvioinnistasi. Ilman sitä tuskin olisin tarttunut kirjaan. Nyt se on menossa... Luet kyllä tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan :) Kiva että näistä miun sepustuksista saadaan lukuvinkkejä.

      Poista