Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1. rakkaus

Kirja kertoo homomiesten elämästä 1980-luvun Tukholmassa. Jehovan todistaja  Benjamin kohtaa kentällä ollessaan jonkun, joka saa hänet miettimään omaa identiteettiään, ja myöntämänn itselleen jotain. Samoihin aikoihin pinestä kylästä kotoisin oleva Rasmus saapuu Tukholmaan etsimään vapaampaa elämää mielessään aseman homorinki. Hän tuntee kerrankin olevansa vapaa olemana juuri sellainen kuin haluaa.

Kirjassa kerrotaan paljon taustatietoja niin Rasmuksesta kuin Benjaministakin. Molempien lapsuusaikaa kuvataan, samoin kuin heidän nykyisyttään 80-luvulla ja tulevaisuuttaan. Kirja kertoo mitä on olla homomies aikana, jolloin on tavattava piilossa. Samalla kirja luo raameja suurelle tarinalle, joka tulee jatkumaan seuraavissa osissa.

En oikein osaa pukea lukufiilistäni tämän kirjan suhteen sanoiksi. Se kertoo ainakin itsensä hyväksymisestä hinnalla millä hyvänsä. Se on myös surullisen haikea mutta täynnä toivoa rakkaudesta. Todella vaikuttava kirja, ja kertoo siitä miten vaikeinakin aikoina, sairauden jyllätessä (HIV on siis myös oassa tätä kirjaa) sen ihmisen rakastamnen, jota rakastaa on parasta mitä voi olla, vaikka surullisia asioita tapahtuu.

Suosittelen kirjaa kaikille. Etenkin niille, jotka eivät rakkautta samaan sukupuoleen ymmärrä. Tämä toivottavasti voisi avata heidänkin silmänsä. 

Kirja aloittaa tietääkseni trilogia, ja aion kyllä lukea seuraavatkin osat.

P.C Cast & Kristin Cast: Merkitty: Yön talo 1

Olen innonstunut lukemaan taas vähän nuortenkin kirjoja. Olen myös päättänyt,että kokeilen kaikkia näitä eri Vampyyreistä kertovia kirjasarjoja. Yön talo oli ainakin ensimmäisen osansa perusteella mielenkiintoien ja melko hyvä lajissaan. Kevyttähän se on, mutta ei se minua ainakaan haittaa. Eihän sitä tiedä minne suuntaan srja lähtee menemään vielä ennen kuin on lukenut pidemmälle. ;)

Merkitty alkaa siitä kun Zoey Redbirdin elämä muuttuu eräänä koulupäivänä, kun mustahuppuinen hamo käy merkitsemässä hänen yön merkillä Vampyyriksi. Zoyen tulee pakata tavaransa ja mennä Yön taloon, sisäoppilaitokseen vampyyrikokelaille. Jotkut selviävät siellä muutoksesta vampyyriksi, ja jotkut taas eivät. Niin monien vaiheiden jälkeen Zoey saapuu Yön taloon, ja opiskelu siellä voi alkaa. Heti ensimmäisenä Zoyen saa vihamiehen toisten oppilaiden joukosta, kun käy ilmi, että hän on jotain erikoista; sillä muilla vampyyrikokelailla vampyyrien kuunsirppi merkistä on otsassa vain ääriviivat mutta Zoeyllä kuvio on täyttynyt kokonaan, sillä hän on itsensä vampyyrijumalatar Nyksin merkitsemä, ja hänelle on oma tehtävänsä sillä hän pystyy hallitsemaan kaikkia elementtejä. Maata, ilmaa, vettä, tulta ja henkeä.

Nuorten vampyyrikirjasarjaksi Yön talo vaikuttaisi olevan näin ensimmäisen osan perusteella melkoisen hyvä. Ainakin se piti otteessaan loppuun asti ja sai janoamaan lisää. Tokihan tämä on hieman kevyehköä ja täynnä myös perinteisemmän tuntuista teinidraamaa ihastuksineen ja mustasukkaisuuksineen. Vampyyri mytologia on kirjassa kuitenkin tuoreella tavalla omanlaistaan, mikä antaa kirjalle sen mielenkiintoisimman säväyksen. Jään innolla odottamaan mitä seuraava osa tuo tulleessaa, kunhan sen joskus saisin lainattua. : D

Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille

Marian Keyesin kirja Sushia vasta-alkajille on taattua chicklittiä vaikka itse pidänkin enemmän hänen kirjoistaan, jotka kertovat Walshin perheestä mutta yksittäiset kirjatkin ihan eri henkilöistä ovat myös omalla tavallaan hauskoja. Tässä kirjassa oli monta hahmoa, joiden näkökulmat toistuivat vuorotellen. Miljöönä oli Irlannissa sijaitsevan itseään vasta lanseeraavan naistenlehden toimitus, sekä sen jäsenten tutut koomikot, ja eräs kotiäiti. Suhteita syntyy ja loppuu, ja kaikkien elämät tuntuvat olevan vähän mullin mallin ja vinksin vonksin. Jokaisella hahmolla on omat ongelmansa, olivat ne sitten masennusta, kotiäitiyden ihanuutta ja kurjuutta tai äkisti muuttunutta elämäntyyliä. Ja lopulta kaikki on kuitenkin hyvin.

Kyllä tämä kirja monet naurut kirvoitti mutta ei se sen enempää sytyttänyt tällä kertaa. Olen lukenut Keyesiltä parempiakin teoksia, ja tämä oli sitä ihan-jees osastoa ei sitä parhaummistoa. Ainakin tämä oli helppolukuinen kirja, ja kevyttä mutta ei liian kevyttä luettavaa. Siinä mielessä tämä oli kesäkirjaksi ihan mukava. :)

Sellaista tällä kertaa. Kuinka moni muu on lukenut Keyesiä? Pidättekö enemmän näistä ykittäisistä teoksista vai Walshin siskosten toilailuista poilailuista?

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Nyt päästään sitten taas eteenpäin meikäläisen rästipostauksissa. Tämä pokkari tuli napattua mukaan mökkiviikolle, kun se oli sopivan kokoinen ja kevyt ;) Kevyt siis fyysiesti, henkisen puolen keveydestä en nyt tiedä.

Kaikki mitä rakastin sijoittuu New Yorkin taiteilijapiireihin 1970-luvulla. Kirjan minäkertoja taidehistorioitsija Leo Hertsberg rakastuu Sohossa esillä olevaan tauluun, joka vetää häntä puoleensa. Hän tapaa taulun tekijän Bill Wechlerin, ja näin miesten perheiden välille syntyy suhde, joka kestää vuosikymmeniä. Molemmille syntyy poika melkein yhtä aikaa, ja tämä seikka sitoo ja nivoo heidän perheensä kohtalot yksiin. Perheet lomailevat yhdessä, ja kasvattavat poikiaan. Kunnen tragedia kohtaa molemmat. Tästä alkavat vaikeat ajat molempien perheissä, ja ennen kaikkea perheiden ystävyydessä.

Kaikki mitä rakastin kertoo mielenkiintoisen sukutarinan kahdesta perheestä, jotka sattuman kautta muodostavat sukulaissuhteita muistuttavt suhteet vaikka eivät olekaan sukulaisia biologisesti. Molemmat sekä Leo että Bill ovat etäällä omista vanhemmistaan. Leon vanhemmat ovat kuolleet, ja Billin muuten vaan etäisiä. Kirjassa myös taide ja kirjallisuus on läsnä, ja erityisen mielenkiintoisia ovat Billon taideteokset, ensin taulut ja sitten laatikkokollaasit, jotka pohjautuvat eri satuihin. Kaiken tämän lisäksi Kaikki mitä rakastin on myös psykologinen kirja, sillä mielenterveyhäiriöt ovat myös isona osana tarinassa.

Kaikki mitä rakastin oli oikeastaan aivan erilainen kirja, kuin oletin sen olevan. Suoraan sanottuna luulin sen olevan runollista ja romanttista hömppää. Olin ehkä hieman väärässä. En oikein osaa sanoa pidinkö kirjasta tosi paljon vai vain hieman. Täysin huono se ei kuitenkaan ollut, ja omalla tavallaans se oli todella mielenkiintoinen. En kuitenkaan tiedä pidinkö siitä silti kovinkaan paljon. Monet asiat jäivät itselleni hieman epäselviksi. Ainakin kirja onnistui yllättämään. Odotin ehkä loppuun jotain suurta ja dramaattista paljastusta. Oikeastaan olin ihan varma että sellainen tulisi, ja mielessäni oli jo aivan varma asia, johon kirja mielestäni oli johtamassa. Tätä odeotettua asiaa ei kuitenkaan tapahtunut. Ja ehkä sen takia ole vähän pettynyt kirjan loppuun. Ei se sitli huono ollut, ei todellakaan. Siinä oli paljon hyviäkin puolia. Ihan lemppariksi se ei kuitenkana päätynyt.

Rhonda Wilcox: Why Buffy Matters: The Art of Buffy the Vampire Slayer

Long time no see! Olen postannut nyt kesällä hävettävän vähän. Olen oikeastaan lukenutkin nyt kesällä hävettävän vähän. Nyt on kuitenkin jo jonossa muutama luettu kirja, joista olisi tarkoitus postailla tässä pikkuhiljaa. Ensimmäisenä jotain hieman totutusta poikkeavaa ;) Tämä kirja nimittäin liittyy läheisesti yhteen tv-sarja lemppariini, joka on tullut tässä muutaman vuoden aikana katsottua dvd:ltä vähintään kerran vuodessa läpi.

Buffu The Vampisre Slayer (Buffy Vampyyrin tappaja) on yksi kaikkien aikojen lempisarjoistani. En olisi uskonut, että joskus sanoisin näin ;) Oln toki katsonut sitä aikoinaan MTV3:selta kun se sen myöhäisilloissa näkyi. Muistaakseni katselin sieltä lähinnä kolmoskautta. Sitten kävi niin, että sarja siirtyi Sub-tv:n puolelle aikan kun perheelläni ei ollut vielä digiboxia ja sinne katosi sarjan seuraaminen. Paljon myöhemmin kun kyseisestä sarjasta puhuttiin kavereiden kesken, kaikki puhuivat siitä teinisarjana. EVVK ja niin edespäin. Teininuorison kauhusarjaksihan sitä jo maikkarilla kutsuttiin, tai ainakin tv-lehdissä :P Olin sitten ennakkokäsitykseni kanssa pitkään hyvä ystävä, ja ajattelin ettei sarja olisi katsomisen arvoinen. Sitten tapasin poikaystäväni, aloin seurustelemaan ja muutin lopulta yhdeen hänen kanssaan. Vanhanan Buffy-fanina hän suostutteli minut katsomaan sarjan alusta loppuun. Ja se oli menoa se :)

En osaa sanoin kuvailla kuinka mahtavan upea sarja on kyseessä. Joss Whedonin visio pienikokoisesta blondista tytöstä, joka ei kauhuleffojen samaisten hahmojen tavoin tarvitsekaan miehistä sankaria pelastamaan itseään vaan puolustautuu itse hyökkääjää vastaan on aivan mahtava. (tämän Whedon on itse kertonut sarjan synnystä..oikeastaan aluperin Buffy on esiintynyt kökössä elokuvassa ensimmäisen kerran mutta elokuvan toteutus ei ollut Whedonin mieleen..ja sarja tuo Whedonin näkemyksen paremmin esille, ja hänen kirjoittamansa jaksot aloittavat ja lopettavat jokaisen kauden. Hän on myös ohjannut ja tuottanut sarjaa.

Buffyssa sarjana on kaikkea mitä voi toivoa; toimintaa, komediallisuutta, draamaa ja vahva feministinen sanoma. Nyt ei kuitenkaan sen enempää sarjasta, vaan muutama sana tästä kirjasta. Kirja on siis tieteellinen kirja, jossa Wilcox esittelee ja analysoi Buffy-sarjan teemoja. Hän on jaotellut kirjan eri osioihin. Ensimmäisessä osiossa pääosassa ovat suuremmat linjat, joista jokaieslle hänen esittämälleen linjalle on oma lukunsa. Toisessa osassa Wilcox keskittyy eri jaksoihin, jotka hän on valinnut itse. Kirjaa ei kannata lukea, jon ei ole katsonut Buffya ja aikoo sarjan joskus katsoa. Vanhalle Buffyn ystävälle kirja on mielenkiintoinen, ja menee syvälle sarjan olemukseen ja voi tehdä sarjan faneihin vaikutuksen kaivamalla sarjasta sellaisia vertauskuvia, jotka eivät välttämättä olisi muuten tulleet mieleen. Näin ainakin minulle kävi :)

Sari Luhtanen& Mikko Oikkonen: Nymfi: Montpellierin Legenda

Kun suuresti mainostettu Nymfit-ohjelma alkoi maaliskuussa televisiossa, päätin vilkaista millainen se on. Jäin tarinaan heti koukkuun mutta näyttelijät ja toteutus oli mielestäni yhtä laadukasta ohjelmaa kuin Kauniit ja Rohkeat. Tarinan kiinnostavuuden ja clifhangereiden takia tulin seuranneeksi ehkö 5-6 jaksoa kunnes hermot menivät enkä jaksanut enää. Joten kun toukokuussa näin Nymfien kirjaversion nuortenkirjaosastolla, päätin lainata sen. Kirjana Nymfit olikin mielestäni paljon parempi kuin tv-sarjana vaikka katsomieni jaksojen perustelle kirja noudatti melkolailla samaa juonta kuin sarjakin. Lukiessa ei kuitenkaan tarvinnut ärsyyntyä pääosanesittäjän vinkuvasta äänestä (sori nyt vaan) superkököiltä tuntuvista sekiskohtauksista ja miesosien näyttelijöiden monotonisesta näyttelemisestä. Kirja oli todellakin paljon parempi ja vähemmän raastava vaihtoehto.

Tarina alkaa Didi Tiensuusta, tytöstä joka asuu pikkukaupungissa ja alkaa seurustelemaan Johannes-nimisen pojan kanssa. Kun suhde etenee tietylle tasolle, ja neitsyyden menetykseen asti Johannes kuolee. Pian sen jälkeen kaksi tuntematonta naista ilmestyvät Didin ja tämän äidin taloon, ja tuhoavat kaikki tosdisteet ja muistot Didin elämästä, ja lopulta Didi kuulee olevansa tarunhohtoinen Nymfi, nuori luonnonhenki, jonka tulee olla joka täydenkuun aikaan miehen kanssa. Didi muuttaa toisten nymfien, Katin ja Nadian kanssa Helsinkiin, vaihtaa nimensä ja aloittaa opinnot yliopistolla. Nymfinä oleminen on kuitenkin vaikeaa, eikä kaikki aina todellakaan mene aivan suunnitelmien mukaan. Didi tapaa entisen lapsuudenystävänsä mutta ystävyyttä on vaikea ylläpitää, kun on salaisuuksia. Myöskään Kati ja Nadia eivät kerro Didille kaikkea. Ja kaiken aikaa Didin perässä on niin poliisi kuin Satyyritkin, joista ei kellään ole kovin hyviä aikeita hänen varalleen. 

Ne jotka ovat katsoneet sarjaa tietänevät enemmän kuin mitä kirjoitin juonikuvaukseen :D Jokatapauksessa Nymfit oli kirjana kohtalaisen hyvä ja mielenkiintoinen, ja ehdottomasti parempi kuin tv-sarja vaikka ei sen kulusta paljon poikennutkaan. Ihan mukavaa perus yliluonnollisromanttiskirjallisuutta. Nuff said ;) Jos yhtään kiinnostaa tietää mitä Nymfeissä tapahtuu mutta tv-sarja ei aivan kolahtanut, suosittelen kyllä lukemaan tämän kirjan.

Marjane Satrapi: Pistoja

Nyt keväällä on tullut tosiaan luettua sarjakuvia,ja jälleen olisi aika kirjoittaa yhdestä. Satrapilla jatketaan,ja tällä kertaa kyseessä on hieman lyhyempi ja vielä humoristisempi teos.
Sarjakuvassa Pistoja naiset kokoontuvat yhteen tuulettamaan sydämiään Marjanen mummin luo. Kun yhdessä on nautitti ateria ja tiskit tiskattu kokoontuvat naiset yhteen teen äärelle. Tällöin jutellaan yhteisistä tutuista,ja kerrotaan tarinoita omasta elämästä. Käsitellään niin miehet kuin muutkin asiat. Sarjakuvan naisten tarinat ovat hyvin hauskoja ja mustan huumorin sävyttämiä. Ne ovat myös lyhyitä. Ne paljastavat asioita naisten elämästä ja valinnoista.
Pidin sarjakuvasta hyvin paljon. Se oli hieman kevyempi kuin Persepolikset mutta samalla myös vielä hivenen humoristisempi. Silti naisten äänet tulivat kuuluviin :) Piirrosjälki on samanlaista kuin Persepoliksissa. Yksinkertaista ja selkeää,juuri sellaista mistä pidän sarjakuvissa ehkä eniten. Suosittelen Pistoja kaikille.