John Irving: Garpin maailma

Viime aikoina olen yrittänyt ottaa tavakseni kirjoittaa kirjoista siinä järjestyksessä, kun olen ne saattanut loppuun. Ennen Garpin maailmaa olin lukenut kokonaan läpi pari ohuempaa kirjaa. Garpin maailman luin tänään loppuun, vaikka olin aloittanut sen jo helmikuun puolella, ja jo pitkän aikaa sitä ennen kuin aloitin ne ohuet kirjat.

Tiedättekö kuinka joskus todella hyvät kirjat voivat olla hyvinkin hitaasti luettavia siinä missä jostkut ahmitaan nopeasti loppuun (olen tosin ahminut joskus huonojakin kirjoja nopeasti loppuun, mutta siihen en aio mennä nyt ). Garpin maailma kuului niihin todella hyviin kirjoihin, joiden lukeminen on hieman hitaampaa. Suunnilleen kuukausi siihen meni, ja välissä tuli luettua monta kirja kannesta kanteen. Minulla kun on sellainen tapa, että luen usein montaa kirjaa yhtäaikaa.

Garpin maailma on ensimmäinen Irvingini, ja ei varmasti jää viimeiseksi. Kirja taisi jopa olla sillä to be read - listallani, jonka julkaisin täällä tämän bloginni alkuvaiheissa. Olin jo pitkään lukenut hyviä ja ylistäviä arvioita Garpin maailmasta. 

Kirja alkaa jo ennen Garpin syntymää, hänen äidistään. Jenny on rikkaan perheen tytär, joka haluaa yliopiston sijaan kouluttautua sairaanhoitajaksi. Hän ei juurikaan välitä miehistä, eikä ymmärrä himoa. Hän kuitenkin haluaa lapsen, ja onnistuu hankkiutumaan raskaaksi erään sodassa haavoittuneen miehen (en nyt keksi parempaa ja siveliäämpää sanaa tähän) siemenstä. Miehen, jonka sukunimi on Garp, ja samalla se on myös ainut asia, jota tämä enää hokee. Jenny synnyttääkin pojan, jonka nimeä T.S Garpiksi, joista etunimenä toimii pelkät kirjaimet, Garpiksi poikaa kuitenkin nimitetään. Pienen Garpin kanssa Jenny muuttaa erään sisäoppilaitoksen hoitajaksi, ja näin alkaa pikku Garpin matka maailmassa. Garpin elämää kuvataan kirjassa aina poikakoulusta, aikuisuuteen saakka, ja lopulta kuolemaan. Grap harrastaa nuorena painia mutta haluaa isona kirjailijaksi. 

Sen enempää en juonesta uskalla paljastaa, ja tuossakin oli ehkä jo liikaa. Ken tietää. Parasta antia kirjassa ovat Garpin kirjalliset tuotokset, joista pari novellia on kirjoitettu tarinoiksi tarinan sisällä. Garpin maailmassa on myös muitan mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi feminismi, joka on yksi tärkeä kirjan teema. Garpin maailma on ennen kaikkea kuitenkin kirja kirjailijoista, ja mikesi myös lukemisesta. Se on paikoitellen erittäin hauska, useimmiten tragikoominen. Kirjassa parasta on juurikin yllätyksellisyys, ja monet outoudet, joita siinä kuvataan. 

Äh, en melkein osaa sen syvällisemmin Garpin maailmaa arvioida, en sen vaatimalla tavalla. Kirja oli hieno lukuelämys, joskin hidas. Se siinä viehättävää onkin, kun se kestää pitkään,ja sitä on luettava pienissä erissä, kuin imeskelisi tikkaria. Goodreadissa arvioin Garpin maailman neljän tähden arvoiseksi, sillä vaikka kirja oli mahtava ja älyttömä hyvä, ei se kuitenkaan kuulu täydellisiin lukuelämyksiini, vaikka hyvin lähelle se niitä pääseekin.

Tanja Kaarlela: Saara

Tässä on taas kirja, jonka olen halunnut lukea pitkään. Kun sekin sattui maanantaina olemaan hyllyssä, vieläpä uutuus/ajankohtaista hyllystä, tuli sekin napattua mukaan. Tämän kirjan lukemisessa meni peräti pari päivää, mutta tänä aamuna sen sitten sain loppuun. Täytyy ihan aluksi sanoa, että tällaisia kotimaisia kirjoja lukee oikein mielellään. Aihe on mielenkiintoinen, ja kirjan koko 1920-luvulta alkava miljöö on onnistuttu vangitsemaan mahtavalla tavalla. Kirjaan pääsee sisälle, sen maailmasta tulee oma maailmaa, päähenkilä Saaran vaikeuksista tulee omia vaikeuksia. On kuin itse olisi kuulemassa ja näkemässä kaiken. Haistamassa kevään maatilalla, ottamassa vastaan äidin selkäsaunat, ja kuulemassa puheet synnistä,ja saatanasta. Seuraavassa hetkessä olet niittämässä heinää pellolla, tai lypsämässä lehmiä karjamajalla, ja haaveilemassa.

Saara kertoo perheestä, ja etenkin Saarasta, joka kasvaa maalaistalossa äitinsä hyljeksimänä. Äiti on mielenterveydeltään häilyvä, ja lestadiolainen herätys on vaikuttanut tämän maailmankuvaan erittäin paljon. Saaran äiti on kiivas uskovainen, joka saarnaa Saaralle kadotuksesta ja synnistä. Isä on etäinen. Onneksi Saaralla on Iida-piika, joka hänet miltei kasvattaakin, ja Aukusti-setä, jonkal uota Saara saa kaipaamaan turvaa ja huomiota. Tärkeä on myös Saaran pikkusisko Esteri, jonka kanssa leikitään, ja nauretaan yhdessä, tehdään rinta rinnan töitä. Saara kasvaa isommaksi, ja tuntee itsensä vieraaksi. Hän kuulee ääniä päässään, jotka kertovat hänen tekevän syntiä. Asiaa ei paranna äidin etäisyys, ja Saaran tuomitseminen. Herkkä Saara on perinyt äitinsä herkän mielen, ja mielenterveysongelmat, eikä kukaan tahdo ymmärtää. Asiat pahenevat kun Aukustikin lähtee pois, kun hänen oma menneisyytensä ottaa hänet kiinni. Tulee sota, ja sodan jälkeen Saaran tauti vain syvenee, enää Esteri on Saaran ymmärtäjä. 

Kirjassa kerrotaan miltei kokonainen elämänkaari Saaran lapsuudesta keski-ikään. Vaikka lestadiolaisuudella ja syvällä uskonnollisuudella on iso osa tarinassa, kertoo sen enemmänkin nuoren tytön kasvutarinaa, ja sen miten monen syyn ja tapahtuman sekä perimän takia nuoren herkän naisen mieli järkkyy. Samalla kirjassa on ihanaa ajankuvaa 1920- ja 1930-lukujen elämästä, aina vuosiin sodan jälkiin. Maalaiselämä toiveineen ja vaikeuksineen värittyy erittäin elävästi lukijan eteen. 

Tarina onnistuu koskettamaan, ja ihastuttamaan yhtä aikaa. Ja tulipa lopussa pari kyyneltäkin vuodatettua. Tämäkin on yksi koskettavimmista ja parhaimmista lukuelämyksistä tänä vuonna. Goodreadsissa annoin tälle peräti viisi tähteä.

Emma Donoghue: Huone

Olin lukenut monista blogeista aika ihailevia postauksia tästä kirjasta, joten kun näin sen maanantaina palautettujen kirjojen hyllyssä kirjastossa, oli se pakko lainata vaikka tarkoitus oli vain palauttaa luettuja kirjoja, ja yrittää olla haalimatta lisää (loppujen lopuksi lainasin 4 kirjaa, tämä mukaanluettuna). Huone osoittautui hyväksi valinnaksi, ja melkoisen nopeasti sen luinkin. Tein taas oman lukuennätyksen, kun pääsin kirjan loppuun jo maanantai-illan aikana, vaikka aloittelin sen lukemisen joskus kuudelta, ja välissä tuli käytyä kaupassakin ja pelattua Simsiä. Kirja veti mukanaan, eikä sitä malttanut laskea käsistään ennen kuin se oli luettu kannesta kanteen. Myöhäänhän tuo nukkumaan meno silloin sitten meni.

Emma Donoghuen huone oli siis sanansa mittainen kirja, ja täytti mielestäni suuret odotukseni aika hyvin. Kirja kertoo Jack-nimisestä 5-vuotiaasta pojasta, joka asuu äitinsä kanssa yhdessä huoneessa ainoana huvitteenaan televisio ja muutama hassu kirja. Elämä on kuitenkin yleensä melko hauskaa, koska Jackilla ja äidillä on paljon yhteisiä leikkejä, ja he tekevät päivän aikana vaikka mitä. Iltaisin Jack kuitenkin joutuu menemään nukkumaan komeroon, sillä Vanha Kehno vierailee äidin luona iltaisin, eikä äiti halua tämän näkevän Jackia. Joskus Jack on hereillä vielä silloin kun Vanha Kehno tulee, ja hän laskee sängyn narahdukset. Päivisin äiti ei halua puhua Vanhasta Kehnosta, ja usein Jack miettii onko tuo Vanha Kehno todella olemassa. Huoneen ulkopuolella Jack ajattelee olevan Ulkoavaruus, ja television ihmiset ovat mielikuvitsta. Huone on ainoa maailma, jonka Jack tuntee. Päivät kuluvat huoneessa, mutta voiko kaikki pysyä ikuisesti ennallaan?

Huone on koskettava tarina, joka kerrotaan kokonaan jackin näkökulmasta. Donoghue on mielestäni osannut asuta pienen lapsen saappaisiin melko hyvin, ja Jack minäkertojana on uskottava. Tarina on samalla järkyttävä, mutta kuitenkin perusolemukseltaan postiivinen, ja toiveikas. Jack ei vaikeasta elämänalustaan huolimatta vaivu epätoivoon, vaan hänen lapsenmielensä säilyy. Kun ei tiedä paremmasta, niin ei sitä osaa kaivatkaan. Lopulta uuteen tottuminen vie aikaa ja vaivaa.

En oikein muuta osaa tästä kirjasta sanoa, kuin että sen lukeminen kannattaa ehdottomasti. Se vetää lukijan maailmaansa täysin mukanaan. Se herättää monia tunteita. Epäuskoa, surua mutta myös iloa ja toivoa paremmasta.

Muumikirjat ja minä - haaste

Sain muumikirjahaasteen rosalesilta , ja teen sen erittäin mielelläni. Alunperin haaste on lähtenyt liikkeelle Obuskolosta. ( tässä postauuksessa esiintyvät kuvat ovat omiani)

Haasteen säännöt:- Kirjoita Tove Janssonin Muumi-kirjoista ja siitä, miten ja missä vaiheessa ne ovat kuuluneet elämääsi. Tee omaelämäkerrallinen teksti aiheesta ja julkaise se blogissasi. - Lähetä haaste kolmelle sellaiselle kirjabloggaajalle, joita aihe voisi kiinnostaa.
 - Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

Ensikosketukseni muumeihin oli piirrossarjasta, joka on varmasti kaikille tuttu. Se animehenkinen piirretty, jota iso-veljeni nauhoitti minulle telkkarista. Se, jonka jaksot on tullut katsottua satoja kertoja. Pienenä minulla oli myös muumihahmoja, aivan pikkuruisia. Kirjoihin en valitettavasti  vielä pienenä päässyt tutustumaan.

Ensimmäisen muumikirjani sain pokkariversiona 20-vuotis lahjan osana eräästä ystävältäni. Se oli muumipeikko ja taikatalvi. Eli luin ensimmäisen muumikirjani vasta parikymppisenä, ja ihastuin. Sittenmmin olemme saaneet talouteemme lahjaksi monta ihanaa muumimukia. Lempparini Nipsu pikkukisun kanssa on tämän postauksen kuvassa. Lisäksi minulla on muutama muumipurkki, ja kirpparilta löytynyt muumipeikko pehmo.

Viimeisen parin vuoden aikana olen lukenut kirjat Muumilaakson Marraskuu ja Muumipapan Urotyöt :) Niistä olen postannutkin tässä ja tässä. Molemmat olivat aivan mahtavia kirjoja, joskin molemmat eri syistä. Muumilaakson Marraskuu on ihana kirja, koska olen syysihminen. Lisäksi siinä esiintyvä muumien esi-isä on erittäin sympaattinen hahmo, samoin kun se pieni hahmo, joka tykkää lukea, ja odottelee innoissaan muumimammaa kotiin. Muumipapan Urotyöt on hauska, koska piirretyssä lempijaksojani olivat juuri ne, mitkä tähän kirjaan perustuivat, ja kertoivat muumipapan nuoruudesta. Vielä parempaa näistä muumipapan urotöistä oli päästä lukemaan, sillä kirjana ne olivat vieläkin mahtavampia.

Viime talvena lainasin myös eräältä kaveriltani muumisarjakuvia, jotka nekin olivat hauskoja, vaikkakin kirjoihin verrattuina erittäin aikuismaisia. Niitäkin haluan lukea joskus lisää.

Vaikka olen löytänyt muumikirjojen ilot vasta näin aikuisiällä, olen rakastunut niihin päätäpahkaa. Ne sopivat myös aikuisille, ja ovat täynnä ihanaa filosofiaa ja valloittavia hahmoja. Ehdottomasti tulen lukemaan muutkin muumikirjat jossain vaiheessa, ja jos ikinä saan lapsia, tullaan nämä muumikirjat lukemaan heillekin. Elämä olisi paljon köyhempää ilman iki-ihania muumeja. Olen muumi-fani henkeen ja vereen, ja tulen aina olemaan ;)

Tämä haaste on ilmeisesti kiertänyt aika paljon, joten en uskalla haastaa ketään erikseen. Tämän saa toki tehdä kuka vain, jota ei ole haastettu, mutta joka haluaa palavasti vastata haasteeseen ;)

Stephen King: Ihmissuden vuosi

Viikonlopun lukusadon viimeinen kirja tällä erää postauksen alla. Tuli luettua jälleen Kingi. Tämä tässä on Kingin pienoisromaani(ko?) Ihmissuden vuosi, jossa minua kiehtoi ennen kaikkea hieno kuvitus. Kirja on kyllä muutenkin hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen. Avaa uusia puolia Kingistä. Aivan kuin kauniisti kuvitettua ja kirjoittettua kalenteria olisi lukenut.

Tässäkin teoksessa on jälleen tapahtumapaikkan pikkukaupunki. Tällä kertaa kaupunkia riivaa jokin myyttinen peto. Karvainen kalmanhenkin vierailee aina täydenkuun aikaan, kerran kuussa ja kylvää jälkeensä tuhoa. Lopulta kaupunki pääsee pinteestä erään pyörätuolissa istuvan pojan ansiosta. Mitä tapahtuu? Lukekaa itse :D

Ihmissuden vuosi ei, toisin kuin Cujo, ole yhtään ahdistava. Se on paikoitellen aika humoristinen. Berni Wrightsonin kuvitus sopii kirjaan kuin nakki munakkaaseen, eli melkoisen hyvin. ;)

Hieno tarina, tykkään! Nuff´ said ;)

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin

Perjantain ja lauantaiaamun lukumaratonin jälkeen en ollut ilmeisestikään saanut tarpeekseni lukemisesta, (hieman oli etova olokin niin en muutakaan jaksanut tehdä) joten jatkoin melko lailla suoraan luku-urakkaani Terhi Rannelan nuorten kirjalla Taivaan tuuliin. Eikä ollut muuten mikään helppo tai kepeä nuortenkirja mutta hyvä kylläkin, todella hyvä. Laittoi ajattelemaan.

Taivaan tuuliin kertoo Aurasta, joka menettää äitnsä auto-onnettomuudessa. Isä ei tahdo aluksi toeta normaaliin elämään, ja teinitytön kasvattaminen yksin tuottaa ongelmia. Aurasta tulee yksinäinen. Kaiken kukkuraksi isä päättää muuttaa keskustaan, ja Aura outuu uuteen kouluun, josta ei ystäviä löydy, vaan Aurasta tulee kiusattu. Lohtua hän saa kirjoista. Auran äiti on ennen kuolemaansa tutkinut saksalaista terrosisti Ulriche Meinhofia. Tästä tulee Auran "henkinen" äiti ja yläkoulusta lähtien Aura pukeutuu pelkkään mustaan, ja lukeaa kaiken Ulrichesta, sekä tekee esitelmiä. Lukiossa, abivuotenaan Aura tapaa Henrin, narsistisen miehen, joka manipuloi Auraa taitavasti ja ottaa tehtäväkseen muuttaa Auran terroristiksi. Yhdessä he alkava suunnitella iskua Auran entiseen ala-asteeseen, sinne missä Auraa aikoinaan kiusattiin.

Tarina on vahva, ja järkyttävä. Se saa miettimään. Ihmettelen etenkin opettajien suhtatumista Auraan. He tajuavat kyllä, että jokin ei ole aivan kohdillaan Aurassa mutta tyytyvät vain keskustelun sijasta kehoittamaan Auraa tekemään esseitä Ulrichesta tai muuten terroriseja ihannoivista ajatuksistaa. Yläkoulussa Aura on jo osoittanut outoa kiintymistä opettajaansa Hetaan, joka opettaa historiaa- ja yhteiskuntaoppia. Sen sijaan, että opettaja tarttuisi ongelmaan, ja yrittäisi itse puhua Auralle, tai edes ottaa tämän kotiin yhteyttä, tämä laittaa kurattorin asialle. Kurattori kehottaa Auraa vain vähentämään Hetalle soittelua, ja tämän ahdistelua. Eikä kukaan taaskaan paneudu Auran ongelmiin tai yksinäisyyteen millään tavalla. Kirja antaa siinä mielessäni itsellenikin tulevaan ammattiini liittyviä neuvoja; mitä missään nimessä ei kannata opettajan tehdä.

Aura on hahmona yksinäinen tyttö, jonka elämässä ei ole kunnon suhdetta oikein keheenkään. Pakkomielle Ulriche Meinhofista tekee Aurasta helposti manipuloitavan, ja Henri saa pahimmat puolet Aurasta esiin. Ennaltaehkäisy on asia, jota kirja huutaa. Monessakin kohtaa oikeat valinnat Auran elämässä olevien aikuisten toimissa olisivat voineet kääntää tytön kehityksen aivan toiseen suuntaan. 

Mielestäni Taivaan tuuliin on kirja, jonka jokaisen kasvatuksen ammattilaisen, ja nuorten kanssa työtään tekevien tulisi lukea. Samalla se olisi hyvää lukemistoa myös jokaiselle teinille, koska se antaa pajon ajattelemisen aihetta myös kiusaamiseen liittyen. Kirja on kyllä ainakin tähän mennessä yksi vaikuttamvimmista kirjoista, joita olen tänä vuonna lukenut.

Kerstin Gier: Rubiininpuna

Ihanaa. Kevyttä. Taianomaista. Sitä kaikkea oli Rubiininpuna minulle. Asiaan tosin saattaa vaikuttaa se, että luin tämän ahdistavan Cujon jälkeen. Se ei tietenkään poista sitä lukukokemuksen tunnetta mikä Rubiininpunasta jäi. Kirja oli hyvä, todella hyvä.

Rubiininpuna on kai maagista realismia. Ympäröivä maailma on tavallinen, päähenkilö ja hänen sukunsa ei. Gwendolyn on 16-vuotias tyttö jonka suvussa kulkee aikamatkustugeeni. Gwendolynin serkkua Charlottea on koko tämän elämän ajan valmisteltu aikamatkaajaksi, ja hänen ympärillään on hössötetty. Mitä tapahtuu kun käykin ilmi, että oikeasti geeniä kantaa Gwendolyn? Aivan valmistautumattomana tyttöparka siirtyy menneisyyteen, ja tavallisesta teinielämästä tuleekin epätavallista. Suvun geenitaipumuksia vahtii omituinen salaseura, jonka jäsenet ovat miehiä. Gwnedolyn lähetetään erään toisen aikamatkaajan kanssa tapaamaan kreiviä, josta kaikki on lähtenyt liikkeelle. Menneisyydessä, kuten ei  nykyiseyydessäkään, voi kuitenkaan luottaa keheenkään. Liekö kreivillä siis pahat mielessä.

Kirjassa tapahtumiin mennään aika nopeasti mutta samalla onnistutaan kuvailemaan miljöötä ja maailmaa ihan mukavasti. Trilologianhan tämäkin kirja aloittaa, joten Rubininpuna petaa aikapaljon tulevia tapahtumia. Luulenma. Kyllä ehdottomasti tartun seuraavaankin osaan jossain vaiheessa, joka näkyi kirjastostamme jopa olevan. 

Aikamatkustus on aina kiva aihe kirjoissa. Tykkään todella <3