tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjamaraton huomenna



Kirjablogi, rakas blogiesikoiseni on taas jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Rästipostausksia olisi vielä pieni kasa tekemättä (kuva ei liity niihin) mutta ajattelin kuitenkin pitkittää niiden tekemistä vielä jonkin aikaa. Minulla on nimittäin melkoinen kasa kirjoja lainasta kirjastosta, joista osan näettä yllä olevassa kuvassa. Sen lisäksi muutama yksilö hengailee yöpöydälläni. Joten, koska kesän joukkolukumaratonit jäivät minulta jälleen kerran väliin, aion pitää oman maratonini huomenna. Nyt kun opinnot on paketissa, ja odottelen vielä tutkintotodistustani, niin aikaakin on tapettavana melkoisesti. Olisihan se myös oikein mukava saada lainakirjakasaa pienemmäksi..

Tulen huomenna päivittelemään maratoonpostaukseen lopullisen kirjalistani, ja päivittelen sitten päivän mittaan tunnelmia, Jospa sitä saisi eloa tänne kirjabloginkin puoelle jälleen. Mikä parasta, tulisi  myös luettua. :)

Huomiseen siis. :)

1 kommentti:

  1. Nautinnollista lukumaratonia! Haaveissa sellainen itselläkin, pitääpä alkaa suunnitella. :)

    VastaaPoista