tiistai 27. elokuuta 2013

Emma Mclaughlin & Nicola Kraus: The Nanny diaries

File:Nanny-diaries-poster.jpg

Sarjassamme kesäkuussa luetut, ja äidin luo säilöön jätetyt kirjat on tänään vuorossa englanninkielisenä lukemaani hömppää. Kuvana tällä kertaa elokuvan kansikuva, koska sama kuva möllötteli myös kirjani kannessa, jonka sain avomies Timon siskolta joskus kun hän yritti päästä kasasta kirjoja eroon. (Mie taisin ottaa silloin koko kasan itselleni + muutaman dvd:n).

Kirja kertoo Nan-nimisestä nuoresta parikymppisestä naisesta, joka on vielä yliopistossa. Hän opiskelee New Yorkissa, ja tarvistsee töitä. Koska kokemusta löytyy lastenhoidosta jo valmiiksi, hän jättää ilmoituksensa ilmoitustaululle, jossa hakee lastenhoitajatyötä. Samana päivänä hän kirjaimellisesti törmää puistoissa Groveriin, ja hänen äitiinsä, kaupungin hienoon väkeen kuuluvaan Rouva x:ään. Siksi häntä kutsutaan koko kirjan ajan. Yhteystietoja vaihdetaan, ja jonkun ajan päästä Nan huomaa olevansa töissä X:sien perheessä, johon kuuluu tuo nelivuotias poika, sekä hänen vanhempansa. Luottamuksen luominen pirpanaan vie aikansa ja niin edespäin, vaikka lopulta ongelmia aiheuttavatkin vain vanhemmat. Mahdollinen rakkauskin löytyy läheltä.

Paljastinko liikaa? :D Kirja oli viihdyttävä, ja hauska sekä myös oivaltava. Ei se kuitenkaan lempikirjakseni tältä kesältä nouse. Nauroin sitä lukiessani, ja luin nopeasti tätä nyt voisi sitten taas Chic-litiksi luokitella. Naisten hömppäähän tämä pitkälti on. Lastennhoitajan elämää se kuvaa hyvin humoristisesti, ja miksi ei osuvastikin. Hyvä välipalakirja. Taisin lukea sen yhdessä päivässä. Oli helppolukuinen vaikka alkuperäiskielellä luinkin. Englanniksi lukeminen ei yleensä ole yhtä nopeaa minulle kuin Suomeksi lukeminen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti