maanantai 23. toukokuuta 2011

Charlaine Harris: Club Dead

Club Dead on hyvää mutta erittäin kevyttä vampyyriviihdettä. Itse pidän kyseisen kirjasarjan tv-sarja versiosta enemmän kuin kirjoista, mikä on minulle aika harvinaista. Osittain tämä voi johtua siitä, että olen katsonut kyseisestä kirjasta kertovan kauden tv-sarjasta ennen kuin olen tämän kirjan lukenut, ja siihen verrattuna jotkin asiat ovat olleet aikamoisia pettymyksiä.
Kuitenkin kun katson tätä pelkkänä kirjana, on tämä oikein viihdyttävä tarina, ja saa paikoitellen jopa nauramaan. Luulen, että eniten pettymyksiä tässä tuottaa kirjan minä-kerronta, koska itse päähenkilö eli Sookie on mielestäni lähinnä ärsyttävä. Kirjassa, aivan kuten siitä tehdyssä tv-sarjassakin, vahvin ja vaikuttavi hahmo on ehdottomasti Eric! Ericissä on sitä jotakin, aivan kuten esimerkiksi Buffy vampyyrintappajan Spikessakin, kun taas kirjan päämiekkonen Bill on kuin pula-ajan Angel :D (Angel myös Buffystä).
Kirjan juonesta voisin paljastaa sen verran, että Sookie joutuu taas töihin selvittämään vampyyrien sotkuja, kun Bill katoaa ja Eric patistaa Sookien etsimään tätä Missisipistä, Jackson nimisestä pikkukaupungista. Samalla hän pääsee tutustumaa ihmissusi Alcideen, joka auttaa häntä nuuskimaan Jacksonissa sijaitsevassa Club Deadissa, joka on alueen vampyyrien yökerho. Tässä kirjassa tutustutaankin ensimmäistä kertaa ihmissusiin.
Loppujen lopuksi tämä oli viihdyttävä lukukokemus ja ennen kaikkea viihdyttävää ja kevyttä vampyyrilukemistoa. Kuten varmasti koko Sookie Stackhouse- kirjasarja. Mukavaa fantasiaa, jota lukee ihan ilokseen vähän niin kuin kevyenä välipalana.

3 kommenttia:

  1. Mä olen taas tykännyt kirjoista enemmän kuin tv-sarjasta, mutta olen tosin lukenut kirjat ennen sarjaa. Se voi kyllä selittää asiaa, sillä ne ovat niin erilaiset. :D Tosin tv-sarjan kolmoskausi oli mun mielestä pettymys, kun se haahuili vähän siellä täällä, eikä juoni oikein rakentunut samalla tavalla kuin edellisissä kausissa.

    VastaaPoista
  2. Joskus se järjestys voi merkitä paljon, että onko katsonut ensin sarjaa vai lukenut ensin kirjat :D Vaikka ei se tietenkään ainua asia ole, joka vaikuttaa.

    Joo, kieltämättä se kolmoskausi oli vähän hajanainen. Tykkäsin siitä kyllä enimmäkseen, sen loppu vaan alkoi mennä jo ihan liian oudoksi. Saa nähdä mihin suuntaan sarja alkaa kehittymään neljännellä kaudella.

    VastaaPoista
  3. Minä taas tykkään kirjoista enemmän kuin tv sarjasta. Jotenkin jo tv sarjan kakkoskausi meni miulta ihan yli ymmärryksen ja mitä kolmosesta olen paria ekaa jaksoa kattonut niin... jotenkin liian rajua ja outoa miulle. Ekallakaan kaudella en olis välittänyt tietää Jasonin seksihurjasteluista ihan niin paljoa ja tarkasti.

    Tuo Eric - Spike ja Bill - Angel vertaus osuu muuten nappiin :)) Täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista