Mystiset kissatarinat ja halloween-haasteen koonti

Viimeinen kirja, jonka lokakuun halloween-haasteen puitteissa luin oli tänään läpi kahlaamani (pari tylsän kuuloista tarinaa skippasin) Mystisiä kissatarinoita, jonka ovat toimittaneet John Richards Stephens ja Kim Smith. Tämäkin on vanhoja lapsuudenajan suosikkejani (miten niin olin creepy penska?) ja halloween-haaste loi täyellisen tekosyyn etsiä tämän käsiini uudemman kerran. Onneksi kappale tästä löytyi myös Joensuun kirjastosta :D

Mystisissä kissatarinoissa seikkailee kissojen lisäksi myös kummituksia ja noitiakin aina tarinasta riippuen ;) Mukaan mahtuu pari tylsää, pari hellyyttävää ja pari todella karmivaa tarinaa. Suosikkini olivat Stella Whitelawn Mau-jumala, August Derlethin Balu ja James D. Corrothersin Mustan kissan klubi. 

Mau-jumalassa faaraon kissaa kohtellaan jumalana, sitä palvellaan ja se saa kuninkaallista kohtelua. Sitten faarao kuolee, ja kissaparka joutuu hautakammioon hänen kanssaan. Onneksi haudanryöstäjät tulevat jossain vaiheessa tarinaan mukaan ja tekevät palveluksen Mau-kissalle ;) Balu on kaunis kertomus kissan ja pojan ystävyydestä, ja siinä ilkeä serkkukin saa ansionsa mukaan. Mustan kissan klubissa taas on melko hulvatonta meininkiä kun tummaihoiset miehet kokoontuvat kertomaan kohtaamisistaan mustan kissan kanssa. :D Kummituksiakin tässä kirjassa oli esimerkiksi Elliot O´Donnelin Seedleyn Kissakummituksessa sekä Lilian  Jackson Braunin Ison lätäkön viikonlopussa.

Teoksen karmivin tarina oli ehdottomasti Lasikissa, ja se oli oikeastaan ainut, jossa en ollut kissan puolella. No, se olikin lasia. :D Mystisiä kissatarinoita on viihdyttävä, ja paikoitellen selkäpiitä karmiva lukuelämys, ja parempaa kirjaa ei All hallows eve;nä voisi lukea ;)

Emilien kehittämä lokakuun lukuhaaste eli halloween-haaste on ollut aika antoisa, ja ajattelinkin nyt hieman koota ajatuksiani siitä. Melkein kaikkia haasteen asioita on kirjoissa tässä kuussa ollut ja vain hämähäkit ja oranssia jäivät uupumaan. Olen lokakuun aikana lukenut seuraavat haasteeseen sopivat kirjat.

 Erin Hunter: Soturikissat:Uusi Profetia: Keskiyö  (Kissat)

Tessa Gratton: Veritaika (Hautausmaa, Noidat)

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään (Hautausmaa ja Zombiet)

P.C Cast ja Kirstin Cast: Määrätty (Yön talo 9) (Vampyyrit)

Road Dahl: Sulo (Jali) ja suklaatehdas (Karkkia!)

Stephen King: Carrie (Kingiä)

Sekä tietenkin tässä blogatun Mystisiä Kissatarinoita novellikokoelman. (Kissoja ja Kummituksia) :) Yhteensä siis seitsemän kirjaa. Näistä suosikkini olivat ehdottomasti Road Dahlin Sulo ja Suklaatehdas sekä Stephen Kingin Carrie :) Tämä oli erittäin mukava kirjahaaste, eikä seikkailuni halloweenmaisten asioiden kanssa tosiaan tähän lopu. Vampyyrit, Noidat, Kissat, Hautausmaa ja Zombiet sekä tietenkin King ovat sellaisia elementtejä joita kirjalistallani on yleensä ympäri vuoden. :D Nyt  tällä hetkellä minulla on lainassa yksi Sookie Stackhouse kirja esimerkiksi. :)

Kiitos Emilielle todella mukavasta lukuhaasteesta!:)

Stephen King: Carrie

Etsiskelin jotain vähemmän paksua Kingin kirjaa halloween-haastetta varten ja päädyin sitten lukemaan Carrien uudestaan. Olen lukenut sen ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten kun olin vielä peruskoulussa. Arvatenkin olin jo ehtinyt unohtaa joitain yksityiskohtia, vaikka pääjuonen vielä muistinkin. Tuntui kyllä koko ajan lukiessa siltä, että lukisin kirjaa ensimmäistä kertaa. Ilmeisesti aika on tehnyt muistille tepposet :D

Carrie on Stephen Kingin esikoisteos, ja melko ohut verrattuna muihin kyseisen herran kirjoihin. Kirjassa on vain vähän päälle 200 sivua, joten lukaisin sen eilen illalla melko nopeasi. Viimeiset sivut luin juuri ennen nukkumaan menoa vieläpä, mikä selittänee sen että näin hieman levottomia unia. Carrie kertoo samanimisestä 16-vuotiassa tytöstä, jota on kiusattu vuosikausia koulussa. Tarina alkaa eräästä liikuntunnin jälkeiestä pesuhuonekohtauksesta, jossa Carrie saa ensimmäiset kuukautisensa eikä tajua että juuri siitä on kyse, niinpä koulutoverit heittelevät häntä tamponeilla ja terveyssiteillä, kunnes opettaja tulee lopettamaan tilanteet. Tämän trauman jälkeen Carrien telekineettiset kyvyt heräävät jälleen monen vuoden hiljaiselon jälkeen. 

Carrien ahdinkoon vaikuttaa myös hänen kiihkouskovainen äitinsä, jonka mielestä kuukautiset ovat merkki naisen synnistä, ja joka on vuosien ajan käyttänyt kasvatusmetodinaan Carrien sulkemista komeroon rukoilemaan. Äipällä on muutenkin hieman omat tulkintansa raamatusta, rohkenen sanoa. 

Koulussa tapahtuneesta välikohtauksesta syyllisyyttä tunteva Susie pytää poikaystäväänsä Tommyä pyytämään Carrien Kevättanssiaisiin, ja tämä suostuu. Carrie suostuu, ja alkaa ompelemaan itselleen uutta mekkoa, ja haaveilemaan hieman paremmasta elämästä. Samalla hän kuitenkin harjoittaa telekineettisiä kykyjään liikuttelemalla erinäisiä esineitä kotonaan. Lopulta tanssiaisilta koittaa, menee hyvin siihen asti kunnes Carrie kruunataan  tanssiaisten kuningattareksi, ja hänen lavalla ollessaan tapahtuu jotain, joka muuttaa kaikkien elämän.

Kirjalla on mielenkiintoinen rakenne. Siinä vuorottelevat niin Carrien kuin muutamaan muunkin henkilön näkökulmat, ja uutisjutut sekä tanssiaisillan tapauksen jälkipuinti ja siihen liittyvät uutiset ja tutkimukset, sekä silminnäkijälausunnot. Näissä kohdissa valotetaan myös hieman enemmän Carrien lapsuutta, ja etenkin tämän ilmiselvästi mielisairaan äidin menneisyyttä. Monella tapaa kirja spoilaakin ehkä itse itseään, koska siinä on alusta asti selvää, että tanssiaisiltana tapahtuu jotain kamalaa. Itseäni tämä ei haitannut, koska olen lukenut kirjan ennenkin, ja toisaalta siksi, että Carrien juonesta ovat kuulleet luultavasti kaikki, jotka eivät ole asuneet elämäänsä tynnyrissä. Etenkin se kohtaus, jonka jälkeen helvetti niin sanotusti pääsee valloilleen, on melko tunnettu populaarikulttuurissa.

Carrie on hirmusien samaistuttava hahmo vaikka hänen tekonsa eivät aivan hyväksyttäviäkään ole, ovat ne kuitenkin ymmärrettäviä. Mielenvikainen pahoinpitelevä äiti ja vuosikausien kiusaaminen koulussa jättää väistämättä jäljet kehen tahansa. Carrie tekee väärin mutta hän on samalla hieman olosuhteiden uhri. Tämän kirjan yliluonnollisuus on vielä hieman hillitympää kuin Kingin myöhemmissä kirjoissa, vaikka se toki tärkeä elementti on Carriessakin. Enemmän luin kirjaa varoitustarinana siitä, mitä kaikkea pahaa voi saada aikaan kiusaamalla toisia. Tietenkin tämä on liioiteltu esimerkki mutta silti yhtä tärkeä. Aihe on vaikea, ja ahdistavakin, jopa liiankin ahdistava ellei Carrien yliluonnolliset voimat toimisi lukijalle etäännyttäjänä.

Kaikein kaikkiaan Carrie on mielestäni ehdottomasti Kingin parhaimmistoon kuuluva teos, ja voisin sen joskus haluta omaakin hyllyäni koristamaan, jo se jossain tulisi vastaan. Varsinaisesti tätä lukiessa eivät kauhunväreet menneet pitkin selkäpiitä, vaan kirjan ansiona on enemmänkin ajatuksia herättävä  ja oikean elämän ahdistusta herättävä. Hyvää King-laatua kuitenkin :)

Halloween-haaste; Kingiä

Road Dahl: Sulo (Jali) ja suklaatehdas

Road Dahl, miksi en lukenut sinua jo lapsena :D Onneksi tämä kirja oli oikein sopiva aikuiseenkin makuun. Lisäksi se soveltuu maanmainiosti emilien halloween-haasteeseen karkkiteemansa takia. Nopealukuisuuskin oli plussaa näin lokakuun viimeisellä viikolla.

Sulo ja suklaatehdas, joka on suomennettu myös nimellä Jali ja suklaatehdas, kertoo Sulosta joka asuu yhdessä isänsä, äitinsä ja kaksien isovanhempien kanssa. Perheen ainut työssäkäyvä aikuinen on Sulon isä, joka on töissä hammastahnatehtaassa. Siksi perhe on hyvin köyhä, sillä seitsenhenkisen ruokakunnan vatsan täyttäminen on kallista. Koko perhe elääkin enimmäkseen kaalilla. Sulo saa kuitenkin jokaisena syntymäpäivänään kokonaisen suklaalevyn, joka on tehty maailman parhaassa suklaatehtaassa, eli Villi Vonkan tehtaassa. Salaperäinen herra Vonkka on antanut potkut kaikille työntekijäilleen vakoojien takia, ja tehdas on toiminut salaperäisen verhon takana monta vuotta ilman että kukaan on mennyt sinne sisään, tai tullut sieltä ulos. Lähellä Sulon syntymäpäivää herra Vonkka julkistaa kilpailun; viiteen tehtaasta myymälöihin tulleeseen suklalevyyn on piilotettu kultainen lippu, jonka löytäjä pääsee kierrokselle tehtaaseen. Erinäisten sattumusta kautta Sulo saakin käsiinsä voittolipukkeen, ja lähtee isoisä Justuksen kanssa kierrokselle. Muut lapset, jotka ovat löytäneet nuo taianaomaiset liput ovat hemmoteltu Marina, Pullea ahmatti Aukusti, Orvokki, joka jauhaa pakkomielteisesti purkkaa ja vielä tv-n orja Ari. 

Tehtaassa on paljon nähtävää, kuten esimerkiksi hassut pienet Umppa-lumpat, jotka ovat tehtaan työntekijöitä. Matkan varrella jokaiselle lapselle paitsi Sulolle sattuu jotain hassua jonka jälkeen Umppa-lumpat laulavat hyvin hauskan ja opettavaisen laulun. Suoksikkini niistä oli ehdottomasti se, missä Umppa-lumpat laulavat tv:seen ja kirjoihin liittyen ;) Lopussa koittaa Sulollekin yllätys.

Sulo ja suklaatehdas on aivan mahtava lastenkirja, ja harmittaa vietävästi etten ole tullut sitä lapsena lukeneeksi. Onneksi Dahlin tapa kirjoittaa vetoaa aikuisiinkin, ja etenkin minuun joka olen erittäin sinut sisäisen lapseni kanssa ;) Ainoa miinuspuoli kirjassa on se, että sitä lukiessa alkaa tehdä hirveästi mieli karkkia. :D

Halloween-haaste; Karkkia

P.C Cast & Kristin Cast: Määrätty (Yön talo 9)

Määrätty on yhdeksäs osa  Yön talo kirjasarjaa, jonka on kirjoittanut äititytär-duo P.C ja Kristina Cast. Olen kirjoittanut tähän mennessä blogiin postauksen vain ensimmäisestä kirjasta, ja muut ovat jääneet postaamatta, vaikka olen ne ennen tätä yhdeksätt lukenut kaikki. En ole vain jaksanut kirjoittaa niistä, koska ne ovat olleet suoraan sanottuna aika unohdettavia teoksia. Silti olen lukenut niitä, ja aion lukea koko sarjan myös loppuun saakka.Tuskin bloggaan niistä kirjoita, mitkä tästä välistä ovat jääneet postaamatta mutta lopuista ehkä kirjotan jotain, tai sitten en, en voi tietää. :D

Nyt kuitenkin halloween-haasteen takia oli hyvä tuuri, että viime viikolla satuin nappaamaan tämän yhdeksännen osan hyllystä mukaani, kun se siellä kerrankin oli. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla; Aivoit narikkaan kirjallisuutta ja samalla kirja vampyyreistä halloween-haasteeseen ;)

Ennen kuin kerron jotain tästä osasta, yritän tiivistää edelliset postaamattomat seitsemän osaa lyhyesti.  Zoey, erityinen vampyyrikokelas, jolla on täyttyny puolkuun merkki otsassaa kun muilla kokelailla on vain ääriviivat on näiden kirjojen aikana ensimmäisestä aina tänne  yhdeksänteen kokenut paljon. Hän on huomannut, että Neferetissä, Tulsan Yön talon (eli vampyyrien sisäoppilaitoksen) ylipapittaressa on jotain mätää. Zoey on saanut tietää että pimeys ja pahuus yrittää horjuttaa hyvän ja pahan tasapainoa Neferetin avustuksella, joka on ehtinyt herättämään kuolemattoman ja pahan Kalonan, ja ottamaan tämän rakastajakseen. Neferet on ehtinyt tekemään myös pahojaan vähän siellä sun täällä. Zoeyn ja hänen "nörttijenginsä" kuten ensimmäisen osan ilkea Afrodite heitä kutsuu, on täytynyt taistella pahuutta vastaan jo monta kertaa, ja salaisuuksia on selvitelty puolin ja toisn. Afroditestäkin on tullut osa jengiä, ja Zoeyn paras ystävä Stevie Rae on rakastunut Korppi-ilkkujaan, Kalonan poikaan. Onko juonikuvio selvää pässinlihaa (vai pitäisikö sanoa sonninlihaa) tähän asti? ;) On nimittäin selvinnyt myös, että hyvyyden ikiaikainen ilmentymä on musta sonni, ja pahuuden valkoinen. :D Mikä on hieman sekavaa, tiedän. Kaiken tämän kamppailun ja monien sattumusten aikana myös Zoeyn mieskuviot ovat olleet esillä. Jossain vaiheessa Zoeyllä oli kolme "kuumaa kundia" kierroksessa mutta sittemmin kundiluku on kutistunut yhteen,vaikka valinnassa oli kyllä vaikeuksia. Kahdeksannessa osassa eräälle Zoeyn suklaiselle on käynyt huonosti, ja siihen tämän yhdeksännen osan  juoni kuvioituu melko vahvasti.

Määrätty siis jatkaa kirjasarjaa siihen, mihin se on edellisessä kirjassa jäänyt. Zoey on monien valintojen ja kysymysten edessä jälleen kerran. Neferet on pahuudestaan huolimatta edelleen Tulsan yön talon papitar, ja Zoey jengeineen käy koulua edelleen vaikka he ovat erinäisistä syistä muuttaneet asumaan vanhalle rautatieasemalle. Samaan aikaan Zoey halua tietää, mitä hänen sukulaiselleen on tapahtunut. Ihmetystä aiheuttaa myös Neferetin orjalta vaikuttava kundi Aurox, joka muuttuu välillä häräksi. Jollain kummalla tavalla Aurox vetää Zoeytä puleensa vaikka hänellä onkin oma "herkkukastikkeen peittämä kundi" kainalossa.

Määrätty jatkaa siis samaa meininkiä kuin koko sarja. Paljon teinidraamaa, kuumia kundeja ja pahaa biatchia vastaan tappelemista. En tiedä miksi luen tätä koko sarjaa vaikka se ei mitään maailman parasta vampyyrikirjallisuutta ole. Jotain siinä kuitenkin on, mikä saa sitä lukemaan. Kai haluan nähdä, miten kaikki päättyy. Tässä kirjasarjassa olisi ollut potentiaalia joksikin paremmaksikin  ensimmäisten osien aikana, sillä joitain mielenkiintoisia elementtejä näissä on ollut kuten Zoeyn intiaanijuuret, ja pieni feministinen väre, joka pinnan alla kytee. Kaikki parhaat ominaisuudet ovat kuitenkin jääneet ehkä hieman liikaa pintakiillon ja seksikkäiden kundien hehkutuksen alle. Silti luen luultavasti myös sarjan loputkin osat.

Halloween-haaste; vampyyrit

Laura Lähteenmäki: North End: Niskaan putoava taivas

Niskaan putoava taivas aloittaa Laura Lähteenmäen kirjoittaman dystooppisen hamaan tulevaisuuteen sijoittuvan nuortenkirjasarjan. Se esittelee Suomen, jossa ilmastonmuutos onkin toiminut hieman eri tavalla kuin ollaan luultu, ja Suomen ilmastosta on tullut vain entistä kylmempi. Vaatteet tuunataan äideiltä tyttärille, ja sähköä saadaan kuntopyörällä polkemista vastaan. Kirjan päähenkilö Tekla on muuttanut perheensä kanssa North Endiin, Suomen kylmimmälle seudulle pohjoiseen isän työn perässä, Koska vanhemmat ovat eronneet, vuorottelevat he kotona asumisen kanssa. Silloin kun isä on pitkillä työmatkoilla, äiti asuu Teklan ja tämän pikkuveljen Kaurin kanssa talossa, ja kun isän ei tarvitse matkustaa, tulee isä vuorostaan asumaan lasten kanssa, ja äiti menee siksi aikaa asumaan kaupungin toiselle laidalle. Perheessä on juuri alkamassa isäviikko ja äiti lähtee kohti toista kotiaan. Tekla ja Kauri odottavat isää saapuvaksi seuraavalla yhteiskuljetuksella mutta tätä ei kuulukaan. Viikot ovat menneet vanhemmilla sekaisin. Tekla näkee tilaisuutensa tulleen eikä kerro vanhemmilleen sekaannuksesta. Nyt hän voi viimein tehdä kotona mitä haluaa, ja tutustua ehkä naapureihinkin. Vapaus tuntuu ihanalta. Kunnes ongelmat alkavat. Kodinhoito, ja etenkin briketeillä lämmittäminen on aikaa vievää puuhaa, ja pian Tekla huomaa kärsivänsä kylmyydestä. Kauri on hankala, ja lopulta karkaa kotoa ja katoaa. Samaan aikaan kaupungin suklaatehtaaseen tehdään isku, jossa joulukarkit tuhotaan. Kuka on iskun takana, ja miten Teklan naapurissa asuvat toiset nuoret Aasa, Luna ja Havu liittyvät asiaan? 

Mielestäni Niskaan putoava taivas on mielenkiintoinen alku North End-trilogialle, ja tutustuttaa lukijansa maailmaansa niin, että siitä haluaa ehdottomasti tietää lisää. Kirjassa luodaan monia kysymyksiä, joista osaan lukija saa vastauksen, ja osaan ei. Kirja jää myös mielenkiintoiseen kohtaan, ja lukija jää haluamaan lisää. Ilmeisesti seuraavat sarjan osat kerrotaan toisten henkilöhahmojen näkökulmasta mutta eiköhän niissä silti tule vastauksia tämän kirjan herättämiin kysymyksiin. North Endin tulevaisuudenkuva tuntuu hyvinkin todentuntuiselta, ja mahdolliseltakin. Se ei kuitenkaan tunnu aivan niin lohduttomalta kuin monien muiden dystopia-kirjojen maailmat. Ihmiset tuntuvat tässä kirjassa olevan sovelutneet  muuttuneisiin oloihin yllättävän hyvin.

Mietin tässä, että onko kirja kuitenkaan puhdas dystopia? Itselleni genrerajat on usein aika häilyviä, koska en ole opiskellut kirjallisuutiedettä , ja tuntuu että nykyään niin monet kirjat ovat niin sanotusti sekakirjoja. North Endissä on kyllä tulevaisuuskuva, joka ei ole ideaalinen, eikä maailma ole täydellinen. Siitä kuitenkin huokuu jollain tavalla positiivisempi tulevaisuudenkuva kuin monissa selvästi dystopialajin kirjoissa. Tai ainakin tämä ensimmäinen osa luo toivoa siitä, että ihmisten elämä ei ole niin kauheaa vaikeuksista huolimatta vaikka pinnan alla väreileekin, eikä kaikki vaikuta niin hyvältä kuin miltä päälle päin näyttää. En osaa oikein selittää tarkemmin mitä tarkoitan mutta itselleni tuli tätä kirjaa lukiessa ainakin paljon toiveikkaampi olo kuin joitain muita tämänkaltaisia kirjoja lukiessa. Ihmisten perusominaisuus sopeutuvaisuus vallitseviin oloihin nimittäin tuntuu ainakin päällepäin olevan tämän kirjassa mahdollista vaikka epäkohtiakin maailmassa vihjaillaan olevan.

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tulen lukemaan tämän kirjasarjan/trilogian seuraavatkin osat. Sen verran mielenkiintoinen tämä kirjailijan luoma maailma oli. Jospa niissä selviää pahaenteisempi kuva North Endin yhteiskunnasa. Sen näkee sitten, kun nuo osat hyppysiinsä saa ja pääsee lukemaan. 

Anu Ojala: Pommi

Mia on innostunut saamastaan pestistä lukionsa verkkoblogin me ja eläimet päivittämisen päätymisestä hänen tehtäväkseen. Hän haaveilee toimittajan urasta ja näkee blogin ensiaskeleena sille. Innoissaan hän aloittaa kirjoittamaan, ja esittelee itsensä sekä mopsinsa Roosan. Pian hän alkaa saada innostavia kommentteja mutta myös soraääniä. Eräs anonyymi alkaa kirjoittelemaan ilkeitä viestejä, siitä kuinka Mia ei välitä eläimistä oikeasti, ja hänen mopsinsakin kärsii monista liian jalostuksen aikaansaamista sairauksista, ja sen elämä on yhtä kärsimystä. Tuohtunut Mia haluaa panna mokomalle trollille jauhot suuhun, ja alkaa itse ottamaan selvää koirastaan. Pian hän huomaakin,että "trolli" on ollut oikeassa, ja Mia ei ole aiemmin tiennyt mitään. Pian netin syövereistä alkaa paljastua myös paljon negatiivista asiaa tuotantoeläimien olosuhteista. Samaan aikaan Mia törmää ulkona Kimiin, nuorehkoon mieheen, joka pyytää Miaa kuvaamaan hänen ja erään Ninan kanssa karmeita oloja ensin läheisessä sikalassa, ja sitten paikkakunnalla sijaitsevasta isosta teurastamosta, tietenkin salaa. Tästä alkaa matka eläinten oikeuksien puolesta, joka saa pian kohtalokkaita käänteitä. Onko kaikki sallittua silloin, kun on kyse eläinten oikeuksien puolustamisesta?

Pommi on vaikuttava nuorten kirja ainakin yhdellä tapaa. Se sisältää mielenkiintoista ja luultavasti melko paikkansapitävääkin faktaa tuotantoeläinten kohtelusta, ja eläinsuojelullista asioista noin muuten. Siinä on kirjan paras anti, ehdottomasti. Kirja saa ajattelemaan, ja herättelee miettimään eläinten oikeuksia.

Muuten tarina ei sitten vakuuttanutkaan, ainakaan minua. Henkilöhahmot jäivät loppujen lopuksi hyvin pinnallisiksi raapaisuiksi, en päässyt samaistumaan heihin. Tapahtumat olivat jossain määrin epäuskottavia. Etenkin mietin sitä, että Mian vanhemmat eivät huomanneet mitään kun tämä juoksenteli kommandona kuvailemassa uusien tuttaviensa kanssa yökaudet. Tiedän että vanhempien huijaaminen ei välttämättä ole temppu eikä mikään  todellisuudessakaan, onhan teinita varmasti tehneet maailmassa monia asioita salassa vanhemmilta. Jotenkin tässä kirjassa kaikki ei kuitenkaan tuntunut uskottavalta. Mia vaikutti senverran kokemattomalta tapaukselta, että minun on vaikea uskoa, ettei hän jäänyt yöjuoksuistaan kiinni. Myös Mian naivius ärsytti todella paljon, etenkin kun hän kuulosti alkupään kirjan repliikkiensä osalta paljon nuoremmalta kuin lukion ykkösluokkalaiselta.

Pommi ei kuitenkaan ollut mikään maailman huonoin lukukokemus, vaikka tarinapuolessa oli aukkoja. Aihe oli mielenkiintoinen, ja herätteli aivonystyröitä liikkeelle. Olisin vain toivonut hieman parempaa toteutusta tarinan raameille. En osannut samaistua päähenkilöön juuri yhtään. Kaikkein eniten tunteita kirjassa herättikin Mian koira Roosa ja sen ongelmat sekä se miten eläinten oloja kuvattiin. Ihmishenkilöt jäivät liian kapeiksi minun makuuni.

Terhi Rannela: Läpi yön

Läpi yön on päiväkirjamuotoon kirjoitettu kertomus Mariasta, nuoresta itsemurhaa yrittäneestä tytöstä ja tämän kasvukivuista pienellä paikkakunnalla ylisuojelevan isän ja muutenkin vaikeahkon isäsuhteen varjossa. Maria on fiksu nuori likka, joka alkaa purkaa ahdistustaan kirjoittamalla päiväkirjaa. Hän myös lukee paljon, ja haluaa isona kirjailijaksi. Päiväkirjassa Maria pohtii niin perhettään kuin muutakin maailmanmenoa pienessä mittakavassa. Hän alkaa kirjoittamaan kirjaa, ja tuleekin lähettäneeksi monta yritelmää aina kustantamoihin asti. Ihmisenä, ja kirjoittajana Maria kehittyy koko kirjan ajan, joka kertoo hänen ajastaan aina peruskoulun yhdeksännestä luokasta lukion kautta sinne, kun hän muuttaa pois kotoa ensimmäiseksi opiskeluvuodekseen. Kirjassa myös selviää pääseekö Maria julkaistuksi kirjailijattareksi vai ei.

Kirja on henilövetoinen kasvutarina, ja niin monilta osin samaistuttava kun vain mikään kirja voi olla. Joitain yhtymäkohtia tuolla päähenkilöllä (joka on muuten nuori 1990-luvun lopulla) on myös omaan elämääni. Itsekin tiedän millaista on elää pienellä paikkakunnalla, ja haaveilla poispääsystä. Tiedän myös kuinka ahdistavaa voi olla kasvaa isän kanssa, joka ylisuojelee ja on vanhanaikainen. Itse tosin en muista suhtautuneeni aivan niin ristiriitaisesti isääni kuin Maria omaansa. Tosin mietin, josko vanhanaikaisen kasvatuksen syyt ovat samlla suunnalla, kuin mitä kirjan rivien välistä oli pääteltävä syiksi siihen miksi Marian isä oli sellainen kuin oli. Ei siitä kuitenkaan sen enempää. Erityisen jännää on, että itse koin kasvukipuni 2000-luvun alkupuolella, sillä silloin kävin itse yläastetta sekä lukiota, ja Maria taas 1990-luvun loppupuolella. 

Tiedän myös millaista on haaveilla kirjoittamisesta, ja siitä että oman kirjan voisi joskus saada julkaistuksi. Minussa ja Mariassa on kuitenkin se ero, etten koskaan ole kirjoittanut kokonaista romaania, saatikka yrittänyt lähettää sitä kustantamoon. Samaa tosin on se, että itsekin purin omaa teiniahdistustani usein kirjoittamalla niin päiväkirjaa, kuin runojakin. Tulipa tarinoitakin rustattua jossain vaiheessa myös. 

Tästä lukukokemuksesta on hieman vaikea kirjoittaa postausta, sillä tämä tuli niin iholle. Melkein kuin itsestäni olisin lukenut tosin itse en ole tehnyt koskaan mitään niin dramaattista kuin itsemurhan yritys, enkä ole koskaan ollut varsinaisesti masentunutkaan, mitä Maria tässä kirjassa selvästi ajoittain on. Joiltain osin, kuten edellä kirjoitin, tosin samaistuin tähän kirjaan ja sen päähenkilöön hyvin paljon.

Jos tämä kirja jollain tavalla toimintaani ja ajattelutapaani muutti niin siten, että haluan alkaa tavoitella mahdottomalta tuntuvaa unelmaani romaanin kirjoittamisesta, ja julkaisemisesta. :) Jos mitään ei kirjoita, ei voi olettaa, että koskaan kirjoittaisi julkaisukelpoistakaan tekstiä, pitää vain saada ensin valmiiksi tekstimassaa, jota voi sitten alkaa muokkaamaan paremmaksi. Siksipä tämän kirjan antamalla loppusysäyksellä olen päättänyt, että osallistun tänä vuonna NaNoWriMoon :) Ideakin on jo valmiina, joten kun marraskuu koittaa, ei tarvitse kuin alkaa kirjoittamaan.

Nyt hyppäsin kuitenkin hieman aiheesta, kun tarkoitus oli kuitenkin tehdä postaus tästä kirjasta. Kaikki mitä saan siitä sanottua, on nyt tuolla aiemmin kirjoitettuna, joten on loppukaneetin aika. Suosittelen tätä Terhi Rannelan teosta ainakin kaikille niille nuorille, ja miksi ei meille hieman vanhemmilekin, joille kirjoittaminen on rakas ja tärkeä harrastus, josta kuitenkin toivomme tulevan jotain muutakin. Suosittelen tätä myös niille, jotka kamppailevat omien ahdistustensa kanssa. Tämä kirja antaa ennen kaikkea toivoa paremmasta, ja uskoa siihen, että omia unelmia täytyy pyrkiä toteuttamaan. Ugh, olen puhunut.