Sari Luhtanen& Mikko Oikkonen: Nymfi: Montpellierin Legenda

Kun suuresti mainostettu Nymfit-ohjelma alkoi maaliskuussa televisiossa, päätin vilkaista millainen se on. Jäin tarinaan heti koukkuun mutta näyttelijät ja toteutus oli mielestäni yhtä laadukasta ohjelmaa kuin Kauniit ja Rohkeat. Tarinan kiinnostavuuden ja clifhangereiden takia tulin seuranneeksi ehkö 5-6 jaksoa kunnes hermot menivät enkä jaksanut enää. Joten kun toukokuussa näin Nymfien kirjaversion nuortenkirjaosastolla, päätin lainata sen. Kirjana Nymfit olikin mielestäni paljon parempi kuin tv-sarjana vaikka katsomieni jaksojen perustelle kirja noudatti melkolailla samaa juonta kuin sarjakin. Lukiessa ei kuitenkaan tarvinnut ärsyyntyä pääosanesittäjän vinkuvasta äänestä (sori nyt vaan) superkököiltä tuntuvista sekiskohtauksista ja miesosien näyttelijöiden monotonisesta näyttelemisestä. Kirja oli todellakin paljon parempi ja vähemmän raastava vaihtoehto.

Tarina alkaa Didi Tiensuusta, tytöstä joka asuu pikkukaupungissa ja alkaa seurustelemaan Johannes-nimisen pojan kanssa. Kun suhde etenee tietylle tasolle, ja neitsyyden menetykseen asti Johannes kuolee. Pian sen jälkeen kaksi tuntematonta naista ilmestyvät Didin ja tämän äidin taloon, ja tuhoavat kaikki tosdisteet ja muistot Didin elämästä, ja lopulta Didi kuulee olevansa tarunhohtoinen Nymfi, nuori luonnonhenki, jonka tulee olla joka täydenkuun aikaan miehen kanssa. Didi muuttaa toisten nymfien, Katin ja Nadian kanssa Helsinkiin, vaihtaa nimensä ja aloittaa opinnot yliopistolla. Nymfinä oleminen on kuitenkin vaikeaa, eikä kaikki aina todellakaan mene aivan suunnitelmien mukaan. Didi tapaa entisen lapsuudenystävänsä mutta ystävyyttä on vaikea ylläpitää, kun on salaisuuksia. Myöskään Kati ja Nadia eivät kerro Didille kaikkea. Ja kaiken aikaa Didin perässä on niin poliisi kuin Satyyritkin, joista ei kellään ole kovin hyviä aikeita hänen varalleen. 

Ne jotka ovat katsoneet sarjaa tietänevät enemmän kuin mitä kirjoitin juonikuvaukseen :D Jokatapauksessa Nymfit oli kirjana kohtalaisen hyvä ja mielenkiintoinen, ja ehdottomasti parempi kuin tv-sarja vaikka ei sen kulusta paljon poikennutkaan. Ihan mukavaa perus yliluonnollisromanttiskirjallisuutta. Nuff said ;) Jos yhtään kiinnostaa tietää mitä Nymfeissä tapahtuu mutta tv-sarja ei aivan kolahtanut, suosittelen kyllä lukemaan tämän kirjan.

Marjane Satrapi: Pistoja

Nyt keväällä on tullut tosiaan luettua sarjakuvia,ja jälleen olisi aika kirjoittaa yhdestä. Satrapilla jatketaan,ja tällä kertaa kyseessä on hieman lyhyempi ja vielä humoristisempi teos.
Sarjakuvassa Pistoja naiset kokoontuvat yhteen tuulettamaan sydämiään Marjanen mummin luo. Kun yhdessä on nautitti ateria ja tiskit tiskattu kokoontuvat naiset yhteen teen äärelle. Tällöin jutellaan yhteisistä tutuista,ja kerrotaan tarinoita omasta elämästä. Käsitellään niin miehet kuin muutkin asiat. Sarjakuvan naisten tarinat ovat hyvin hauskoja ja mustan huumorin sävyttämiä. Ne ovat myös lyhyitä. Ne paljastavat asioita naisten elämästä ja valinnoista.
Pidin sarjakuvasta hyvin paljon. Se oli hieman kevyempi kuin Persepolikset mutta samalla myös vielä hivenen humoristisempi. Silti naisten äänet tulivat kuuluviin :) Piirrosjälki on samanlaista kuin Persepoliksissa. Yksinkertaista ja selkeää,juuri sellaista mistä pidän sarjakuvissa ehkä eniten. Suosittelen Pistoja kaikille.

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö

Kahden maailman tyttö kertoo Tarasta, joka haluaisi viettää tavallisen suomalaistytön elämää. Hän haluaisi meikata, pukeutua nätisti ja puhua poikien kanssa. Taran isä, ja veli Alan tuntuvat kuitenkin vahtivan häntä kaiken aikaa. Jos he eivät itse näe jotain, on heillä kaupungilla silmäpareja, jotka raportoivat Taran liikkeistä heille.  Perhe on Kurdistanian pakolaisia, ja heidän kulttuurinsa mukaan perheen tytön kunnia ja neitsyys on tärkeää koko perheen, etenkin perheenpään kunnian takia. Taraa pahoinpidellään kotona. Isä lyö jos näkee Taran seisomassakin jonkin sukuun kuulumattoman pojan vieressä. Kouluun ei saa laittautua, eikä kaupungilla pyöriä väärissä porukoissa. Taran tilanne mutkistuu laittaen hänet lopulta hengenvaaraan. Hän matkustaa parinsadan kilometrin päähän eri paikkakunnalle turvakotiin, jossa hän ystävystyy kesätyöntekijä Lindan kanssa. Tara ei kuitenkaan voi rentoutua täysin, sillä hän pelkää tulevansa löydetyksi. Kirjassa Taran perhe-elämää Helsingissä kuvataan lähinnä takaumien kautta, kun Tara kertoo tarinaansa Lindalle. Välillä taas kuvataan Taran arkea turvatalossa, sekä ristiriitaa siinä, mitä kaikkea hän voikaan kaukana perheestään tehdä. Toisaalta Tara haluaisin pukeutua kuin normaalit teinit, meikata sekä tapailla poikia. Samalla hän kuitenkin pohtii voiko hän oman kulttuurinsa edustajana ja totuttujen tapojen takia käytäytyä länsimaisen tytön tavoin vai ei. Juuri kun Tara tuntee olonsa turvalliseksi ja hänen elämänsä on käätymässä nousuun tapahtuu jotain, mikä laittaa Taran jälleen vaaraan.

Kahden maailman tyttö on hyvää nuortenkirjallisuutta. Se käsittelee vaikeita asioita ja on hyvin samaistuttavan oloinen. Varmasti moni identiteettikriisin parissa kamppaileva nuori voi saada kirjasta ajateltavaa vaikka ei olisikaan monikulttuurinen. Kirja antaa ajattelemisen aihetta, enkä lukiessani voinut olla miettimättä kuinka joidenkin elämä voi oikeasti olla samanlaista kuin Taralla. Kirjailija kiitokset myös antavat olettaa, että tarina peustuisi todellisiin tapahtumiin. Tai ainakin Taralla olisi oma esikuvansa, jonka tarinaa Taran tarina mukailee. 

Jälleen kerran voin vain ihmetellä miten laadukasta nuortenkirjallisuutta suomesta löytyy. Itse olisin pitänyt tällaisestä kirjasta hyvin paljon yläasteella tau lukiossa, ja pidin tästä nytkin. Kirja sopiikin mielestäni myös oikein hyvi  aikuiseen makuun. 

Marjane Satrapi: Persepolis 2 Kotiinpaluu

Nyt siirrytäänkin sitten toukokuun luettuihin. Koska tässä on tullut luettua vähemmän kuin muina kuukausina tänä vuonna, niin ajattelin, että huhti- ja toukokuun kooste tulisi sitten samassa postauksessa. :) Nyt kuitenkin itse asiaan eli Persepoliksen toiseen osaan, jonka luin toukokuun alkupuolella.

Tässä osassa kerrotaan Marjanen nuoruusvuosista. Ensin Itävallasta, jonne hän edellisen osan aikana muutti asumaan, ja sitten taas Iranista, jonne hän kirjan aikana palaa. Itävallassa Marjane joutuukin muuttamaan äitinsä ystävän luota asuntolaan, jossa hän asustelee huonetoverinsa kanssa. Aluksi hän ei tunne juuri ketään kunnes hän löytää koulusta oman henkistään porukkaa, joiden kanssa hän alkaa hengailla. Ensimmäiset poikaystävätkin tulevat ajankohtaisiksi. Lopulta Marjanen kuitenkin kokee ongelmia, ja joutuu palaamaan takaisin kotiin.

Kotona Marjane hakee taidekouluun,ja pääseekin. Hän löytää poikaystävänkin, joskin suhde täytyy pitää koulussa salassa. Koulussa muutenkin ovat miehet ja naiset erillisillä tunneilla. Alastonmallejakin täytyy piirtää vaatteet päällä. Voidakseen kokea miten yhdessäasuminen poikaystävän kanssa sujuisi, täytyy nuoren parin mennä naimisiin, sillä aviottomana ei voi lain mukaan asua yhdessä. Marjanen äiti on avioliittoa vastaan mutta loppujen lopuksi isä saa äidin pään kääntymään. Marjane ei voisi olla onnellisempi..vai voisiko? Lopussa lähdetään taas matkalle, en kerro mihin.

Persepoliksen kakkososakin oli mielestäni hyvää luettavaa, ja herätti jälleen monia ajatuksia. Tietynlainen synkkä huumorikin sykkii sarjakuvan sivuilla, ja se on ehkä se suurin asia, mikä minua tässä sarjakuvassa kiehtoo. Piirrosjälki on yksinkertaista, ja siksi mielestäni hienoa. Aihe on edelleenkin mielenkiintoinen.

Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni

Huhtikuun puolellea tuli luettua hieman sarjakuvaakin. Sain viimein käsiini kirjastosta Persepoliksen ensimmäisen osan. Ja täytyy sanoa, että pidin siitä todella paljon! Yksi parhaimpia sarjakuvia pitkästä aikaa, joita olen lukenut. Vähintäänki yhtä hyvä kuin Art Spiegelmanin Maus! Jonka olen lukenut mutta en muistaakseni ole blogannut siitä tänne.

Nyt kuitenkin takaisin tähän nimenomaiseen sarjakuvaan. Persepolis- iranilainen lapsuuteni on elämänkertasarjakuvaa Marjane Satrapin lapsuudesta. Kirjan tapahtumat alkavat Iranin vallankumouksen aikoihin vuonna 1979. Marjane viettää lapsuuttaan sekasortoisessa Iranissa, jossa vallankumouksen seurauksena huivin käytöstä tulee pakollista naisille ja tytöille. Koulut muuttuvat erillisiksi eri sukupuolille. Marjanen sukulaiset ja monen hänen perheensä ystävät joutuvat vainotuiksi ja vankilaan. Ennen kaikkea sarjakuva on kuitenkin kertomus pienen tytön kasvamisesta ja identiteetin kehittymisestä 1980-luvulla, ja epävakaiden olojen keskellä.

Pidin tästä Persepoliksen ensimmäisestä osasta todella paljon. Piirrosjälki oli hyvää, sanoma vahva mutta mukaan mahtui myös huumoria, joka kevensi juuri sopivalla tavalla sarjakuvan osittain synkkiä teemoja. Iranin historia heräsi eloon, ja opetti ainakin minulle myös jotain uutta. :) Pidin tästä todella paljon!

Terhi Rannela: Kerttu& Mira- sarja

Rästipostauksia, rästipostauksia. Ylihuomenna vaihtuu jo kuukausi, ja minulla on vielä monta tässä kuussa lukemaani kirjaa postaamatta. Joten aikaa säästääkseni aion kirjoittaa tämän nuortenkirja-sarjan osista samassa postauksessa.

Sarjan ensimmäinen osa alkaa siitä, kun Kerttu lähtee matkalle Anne Frankin päiväkirjaa fanittavan kirjailijatar äitinsä kanssa Amsterdamiin, sinne missä Anne Frank piiloili toisen maailmansodan aikana. Matka tulee sopivaan saumaan, sillä Kerttu on juuri jättänyt tyttöystävänsä Miran tekstarilla, ja löytänyt netistä uuden ihanan tuttavuuden, joka onkin poika. 

Kirjassa Kerttu ja hänen äitsinsä seikkailevat Amsterdamissa, ja löytääpä kerttu myös nuorempaa seuraa. Anne Frankin päiväkirjaan vastahakoisesti suhtautuva Kerrtu alkaa lukea kyseistä kirjaa äitinsä lahjomana. Hän saa kalliit farkut, mikäli hän lukee kirjan loman aikana. Kerttu huomaakin samaistuvansa Anne Frankkiin, joka tuntuu päiväkirjassaan etsivän itsekin omaa identiteettiään, aivan kuten Kerttu. Kirjassa kantavana teemana onkin oman identiteetin löytäminen ja siitä kiinni pitäminen. Matkalla Kerttu kasvaa henkisesti, ja kotiin palatessa voi yllättäviä asioita sattua.

Minä pidin tästä kirjasta nimenomaan siksi, koska siinä käsitellään erilaisuutta, aihe jota toivoisin nuorten kirjoihin vielä enemmän. Seksuaalinen identiteetti on yksi kirjan osanen, ja sen miettiminen ja hyäksyminen on varmasti monen nuoren arkipäivää. Lisäksi pidin siitä, että Anne Frankin päiväkirja on otettu kirjaan mukaan hyvällä ja mielenkiintoisella tavalla.

Tästä seuraavasta osasta on hieman vaikea kertoa paljastamatta liikaa ensimmäisen kirjan juonesta. Sanotaan nyt näin, että tässäkin osassa matkailu avartaa. Matkalla ovat tällä kertaa Kerttu, Mirja, ja Kertun äiti ja tämän mieshystävä. Matka suuntautuu Intiaan, jossa jälleen kerran nähdään erilaista kulttuuria ja mietitään identiteettikysymyksiä. Tässä kirjassa hyväksyntä ja sen hakeminen lähipiiristä on suuressa osassa, etenkin kirjan loppupuolella. Pidin tästäkin kirjasta, mutta ehkä himpun verran vähemmän kuin sarjan ensimmäisestä oasta.

Kolmannessa osassa matkustetaan halki Suomen, ja Norjan Lappiin saakka. Pääosassa kirjaa on Ilari, Kertun ja Miran hyvä ystävä, joka istuu pyörätuolissa. Kyllä, jälleen kerran erilaisuus on teemana, tosin ehkä hieman eri tavalla. Ilari on ollut pyörätuolissa taaperosta alkaen pahan autokolarin seurauksena. Välillä elämä on mukavaa ja hauskaa, mutta välillä pyörätuolissa istuminen on kovempi paikka. Matka on Roadtrip, jonka varrella kyytiin otetaan eräs Ilarin nettituttu. Tyttö, jonka kanssa hän on sopinut ensimmäiset treffit. Tyttö, tulee matkalle mukaan, vaikka ensin pientä ristiriitaa tuottaa se, ettei Ilari ole kertonut etukäteen olevansa pyörätuolissa. Se tosin ei loppupeleissä edes haittaa, ainoa ongelma on kertomatta jättäminen. Mutta mitä salaisuuksia tytöllä kenties on..hän vaikuttaa liian vähäruokaiselta, ja puhuu outoja asioita. Tosin totuus voi tulla lukijalle yllätyksenä.

Tässäkin kirjassa erilaisuus on päivän sana. Se on teema, jonka ympärille voi luoda vaikka minkälaisia tarinoita. Mielestäni nuoren pyörätuolissa istuvan miehen tarina on hyvä, ja tarpeellinen. Tavallista elämää voi viettää vaikka ei olisi aivan samanlainen kuin muut. Matkustus on tässäkin kirjassa toki tärkeää, mutta matkustuksen kannalta tämä ei ollut se mielenkiintoisin kirja sarjasta, vaikka muuten todella hyvä olikin.

Koko tämän kirjasarjan suhteen täytyy sanoa, että olen iloinen kun nuorillekin on olemassa näin laadukasta, ja ajatuksia herättävää lukemista. Hieman erilaisia rakkaustarinoita kuin ne missä Jamppa ihastuu Maijuun...tykkäsin todella :)

L.M Montgomery: Runotyttyö etsii tähteään

Jostainhan ne rästipostaukset on aloitettava, joten aloittelen tällä runotyttö-sarjan kolmannella ja viimeisellä osalla. Alkukuusta olen sen muistaakseni kuintenkin jo lukenut. Runotyttö etsii tähteään kertoo Uuden kuun Emilian tarinan loppuun. Siinä Emilia on käynyt koulunsa loppuun, ja palaa Uuteen kuuhun, rakastamalleen koti-tilalle tätiensä ja Jimmy-serkun luo. Parhaat ystävät lähtevät jatkamaan opintojaan kauemmas mutta Emilia jää tavoittelemaan haavettaan kirjailijan urasta kotikonnuilleen. Hän lehettelee tekstejään innokkasti eri lehteen, ja kirjoittaapa kirjankin. Ura alkaa edetä hitaasti mutta varmasti. Tätiensä kauhuksi Emilialla alkaa olla paljon kosijoita, ja kotiväki saa olle helisemässä miettiessään kestä loppujen lopuksi tuleekaan Emilian sulhanen. Monien väärinkäsitysten, ja monen vuoden jälkeen Emilia päätyykin naimisiin mielestäni aivan oikean miehen kanssa. ;)

Runotyttö etsii tähteään on melko lailla tyypillinen sarjan viimeinen osa. Se sitoo avonaiset langat yhteen, ja kertoo miten sankarittarellemme käy. Mielestäni tämä ei yllä kahden aiemman osan tasolle, vaikka onkin toki aivan hyvä kirja itsessään. Koko kirjasarjan suhteen sanoisin, että ensimmäinen osa oli ehdottomasti paras. Kaiken kaikkiaan nämä kirjat ovat olleet mielestäni oikein mainioit tyttökirjoja, ja etenkin kirjojen kuvaileva ja luonnonläheinen tyyli on voittanut sydämeni puolelleen. Emilia on hahmona tosin paikoitellen ollut todella ärsyttävä. Vaan kelpo tyttö kuitenkin aina loppujen lopuksi. Kirjailijan uraa havitteleviin nuoriin naisiin tunnen kyllä samaistuvani, joten siinä mielessä hahmossa on ollut hyvätkin puolensa. Oikein mukavaa luettavaa.