Marian Keyes: Lucy menee naimisiin

Syksyn lukusatoa olisi tänään luvassa hieman lisää. Tämäkin on luettu muistaakseni jo marraskuussa. Olenpa jopa palauttanut tämän kirjastoon :D Kirja valikoitui luettavaksi, koska kaipasi jotain todella hauskaa naishömppää. Ja silloin kun todella hauska naishömppä on toiveena kirjalta, kannattaa aina lainata jokin Marian Keyesin kirjoittama kirja. Nämä ovat aivan oikeasti hulvattomia, mutta samalla niissä on aina joki syvempikin aihe. Tällä kertaa syvempää puolta tarjosi alkoholismi, josta kirjan sankarittaren isä kärsi.

Lucy mnee naimisiin kertoo nimensä mukaisesti Lucystä. Kirjan alussa hän lähtee käymään työkaveriensa kanssa ennustajalla, joka ennustaa Lucyn menevän naimisiin vielä ennen kuin vuosi on ohi. Erinäisten sattumusten, väärinkäsitysten ynnä muiden jälkeen Lucy tapaakin sen oikean, joka on yllättävän lähellä ;) En kerro kuitenkaan että meneekö Lucy kirjassa naimisiin vai ei :D

Kuten kaikkia Marian Keyesin kirjat, joita olen lukenut, yhdisti tämänkin vakavia aiheita hurttiin huumoriin. Huumorin avulla kun vaikeiden asioiden, ja jopa tabujen, ajatteleminen ja käsittäminen voi olla hyväksi. Kirja sekä nauratti, että sai ajattelemaankin.

Enpä muuta voi oikein sanoa kuin että tykkäsin. Tämä täti osuu nauruhermooni ;)

Anja Snellman: Safari Club

Olen ollut tuhma kirjabloggaaja, ja jättänyt postauksia rästiin. Tämänkin kirjan olen lukenut varmaan kuukausi sitten. Tai ainakin hyvin monta viikkoa sitten. Tiedä häntä ;) Onneksi nykyään otan kuvat kirjoista itse, niin muistan helpommin, mitä on tullut luettua.

Safari Club oli kirja, jonka lainasin siis joskus marraskuussa, kun sain yhtäkkisen Anja Snellman- innostuksen. Täti osaa minusta kirjoittaa mukaansa tempaavia kirjoja. Eivät ne ehkä ole parasta ikinä mutta ne pitävät otteessaan hamaan, ja usein yllättäväänkin loppuun saakka. Tai yllättävä nyt ei ehkä olekaan se oikea sana, sillä kyllä niitä loppuja nyt jollain tasolla osaa odottaakkin :D

Safari Club kertoo naisesta, joka haluaa biologiksi. Jo pienenä tyttönä hän kiertelee Korkeasaaressa, ja katselee eläimiä. Koulussa vain biologia kiinnostaa yhteiskunnallisesti valveutuneiden vanhmepien harmiksi. Ihmisten politiikkaa taas ei, toisin kuin niitä vanhempia. Nainen päätyy nuorena tyttönä opiskelemaan biologiaa yliopistoon. Hän kuitenkin joutuu professorinsa ahdistelemaksi, jopa niin, että hän päätyy pitämään välivuotta, eikä palaa sen jälkeen enää biologian laitokselle. Eläinlääketiede vie tytön mukanaan.

Kuluu monta vuotta, ja naisesta tulee perheenäiti. Hän aloittaa työt Korkeasaaren eläinlääkärinä, ja on vastuussa monesta uudistuksesta paikan toiminnassa eläinten hoidon suhteen. Mies menneisyydestä kuitenkin palaa hänen elämäänsä, eikä voi sietää menetyneitä naisia. Alkaa kulissien takainen lokakampanja.

Anja Snellman tuntuu olevan tämänkin kirjan perusteella feministi. Hän kirjoittaa naisista, naisille. Mieshahmot jäävät usein etäisiksi, niin tässäkin osittain. Tosin henkilö- ja luonnekuvaus ahdistelevasta professorista on ehkä syvempi kuin parissa muussa kirjassa, joita olen Snellmannilta lukenut. Kuva ei kuitenkaan ole mairitteleva tai hyvä. Se on enimmäkseen silkkaa huonoutta. Mieskuva on naistenvihaajasta, jonka viha kumpuaa äitiongelmista. Mami-issues, kliseisesti kuvattuna totta kai. 

Kirja oli kuitenkin jännittävä, ja mielenkiintoinenkin. Pidin etenkin miljööstä. Korkeasaari, ja Eläimuseo, olivat molemmat tärkeässä roolissa kirjassa. Erilainen miljöö kuin mihin olen tottunut. Snellmannin hyppivä tyylikään ei tässä kirjassa haitannut niin paljon. Sanoisin että tämä oli kronologisempaan suuntaan rakennettu kuin vaikkapa Lemmikkikaupan Tytöt, tai Parvekejumalat.

Lukukokemus oli jännittävä, ja vei mukanaan. Lempikirjojeni listalle teos ei pääse, mutta lukemisen hetkellä kyseessä oli mitä ehdottomammin mukiinmenevästä kirjasta. 

Neil Gaiman: Hämähäkkijumala

En voi sanoin kuvaillakkaan (voin aina tosin yrittää), miten huippu tämä kirja oli! Tykkään aivan älyttömästi Neil Gaimanin kirjoista, eikä tämä todellakaan ollut poikkeus. Kirja tempaisi mukaansa, ja rytinällä. Pitkästä aikaa sattui käteen sellainen teos, joka melkein vei yöunetkin...niin nopeasti se piti saada luettua :D

Hämähakkijumala kertoo oikeastaan perheestä. Aloitetaanpa kuitenkin siitä, mistä kirjakin alkaa.Yhden päähenkilön nimestä. Paksu-Charlie ei ollut erityisen paksu, mutta hänen isänsä oli antanut hänelle nimen Paksu-Charlien hänen ollessaan poika. Paksun Charlien isän antamat nimet eivät koskaan kadonneet. Tarina alkaa oikeastaan Charlien (en jaksa koko aikaa kirjoittaa sitä paksua tuohon :D) isän kuolemasta. Perhetuttavat, jotka auttavat hautaijaisten järjestämisessä paljastavat Charlielle hänen isänsä olleen Anansi, Hämähäkkijumala. Tätä Charlien on vaikea uskoa. Hänelle kerrotaan myös, että hänellä on veli, johon voi saada yhteyden puhumalla hämähäkeille. Eräänä iltana Charlie sattuu sanomaan eräälle hämähäkille haluavansa tavata veljensä. Seuraavana päivänä veli saapuukin, ja kertoo nimekseen Spider. Ilmeisesti suurin osa jumalallisista geeneistä on mennyt Spiderille. Tästä alkaa hulvaton ja jännittäväkin tapahtumasarja, jossa veljekset oppivat lisää niin toisistaan kuin isästäänkin.

Hämähäkkijumalassa oli jotain samaa kuin Gaimanin Unohdetut Jumalat- kirjassa. Tässä tapauksessa jumalat vain taisivat olla afrikkalaista alkuperää, ja olivat osittain eläimen hahmoisia. Myytit ja mielikuvitus sekoittuivat kirjassa mielestäni erityisen oivallisesti. Gaimanin tarinankertojankyvyt veivät meikäläisen taas mukanaan ;) Ehdottomasti tämäkin oli fantasiakirjallisuuden parhaimmistoa, ainakin omasta mielestäni.

Seuraavaksi pitää kyllä ottaa tehtäväksi viimein lukea nuo Sandman-sarjakuvat, jotka poikaystävän hyllynpuoliskossa töröttävät. Neil Gaiman saisi kyllä kirjoittaa lisää kirjojakin ;) Minulla ei taida enää olla montaakaan opusta herralta lukematta, jos ei yhtää. Jos ei noita Sandmanejä siis lasketa. 

Senverran vielä takaisin Hämähäkkijumalaan, että suosittelen etenkin kaikkia fantasian ystäviä tarttumaan kirjaan. Tosin tämä ei perinteistä juoksentelufantasiaa ole, mutta loistavaa fantasiaa silti ainakin tämän fantsunörtin silmissä ;)

Anja Snellman: Lemmikkikaupan Tytöt

14-vuotias Jasmin katoaa selittämättömästi. Vuosia vierii, eikä kadonnutta tyttöä löydetä? Mitä ihmettä on tapahtunut? Lemmikkikaupan tytöt kertoo karua kieltään ihmiskaupasta, ja prostituutiosta. Tarina kulkee Jasminin, hänen äitinsä ja erään maahanmuuttajanuorukaisen näkökulmista. Siinä hypitään ajasta toiseen ja kertojasta toiseen. Enempää en oikein tohdi juonesta tähän hätään paljastaa.

Kirja oli mielenkiintoinen, ja kirjoitettu sen verran hyvin, että koukutuin. Joissain kohti juoni oli sekava, ja jotkin luvut epämääräisiä :D Kirjan loppuun olin myös jollain tavalla pettynyt. En osaa oikein selittää miksi. Parasta antia kirjassa olivat Jasminin äidin luvut, jossa tämä kuvasi tunteitaan siltä päivältä kun Jasmin katosi. Äiti oli näes gynekologi ammatiltaan, ja kun hän alkoi epäilemään katoamista, oli työpäivä. Hänen ajatuksensa siltä päivältä, ja asiakkaansa oli kuvattu mielenkiintoisella tavalla. Hienoa kirjoitusta kertakaikkiaan ;)

Tämä oli toinen kirja Anja Snellmannilta, jonka olin koskaan lukenut. Innostuinkin tämän jälkeen lainaamaan kirjailijalta pari muutakin opusta. Toinen niistäkin on jo luettu. Tässä välissä olenkin sitten lukenut astetta hömpempää kirjallisuutta, ja pitkästä aikaa fantiasikirjan. Mutta näistä lisää sitten myöhemmin ;)

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia

Tämä kirja on ollut lukulistallani jo pitkään. Törmäsin siihen jossain blogissa ja kiinnostuin. Viimein reilu viikko sitten sen myös lainasin kirjastosta, ja luin. Tarina oli koskettava, ja ajatuksia herättävä. Ei pelkästään yleisellä tasolla mutta myös tulevan ammattiidentiteettini kannalta, vaikka opettajat jäivätkin sanattomaksi kirjassa. Heidän näkökulmaan tapahtumiin ei kerrottu oikeastaan yhtään...

Yhdeksäntoista minuuttia kertoi siis tarinan kouluammusekelusta. Se oli kirjoitettu monen eri ihmisen näkökulmasta. Niin ampujan, kuin uhrienkin. Myös kouluampujan vanhempien näkökulma oli mukana. Kirja on tietenkin fiktiivinen mutta kuvaa tapahtumaa aika monelta kantilta, joskin ei kaikilta, kuten aiemmin kirjoitin. Lukiossa opiskeleva Peter on ollut alaluokilta asti koulukiusattu jo kahdentoista vuoden ajan. Lopulta hän saa tarpeekseen ja toteuttaa suunnitelmansa ampua kiusaajiansa. Seuraukset eivät ole hyvät kenenkään kannalta.

Kirja kertoo siis hyvnkin ajankohtaisesta aiheesta. Ei voi olla väkisinkään miettimättä, missä vika on. Vaikka kirja on fiktiivinen, kuvaa se tapahtumia, joita voi, ja on sattunutkin oikeasti. Täytyy sanoa, että itse kallistun sille kannalle, että ennelta ehkäisevä työ koulumaailmassa olisi aina paikallaan. En hyväksy oman käden oikeutta, enkä ihmisten tappamista..en minkään syyn taikia. Tässä tarinassa kuitenkin tulee mietittyä, miten oikeanlainen apua ja puuttuminen Peterin tilanteeseen olisi voinut ehkäistä koko tapahtumaketjun. Kirja oli siis lukukokemuksena hyvinkin ajatuksia herättävä. Jäin kaipaamaan opettajien näkökulmaa kaiken rinnalle. Tarinana kirja oli myös taitavasti rakennettu, ja loppu onnistui hitusen yllättämään, vaikka arvasinkin muutaman asian jo ennen kuin ne selvisivät. Kirja oli mielenkiintoinen, ja sinällään hyvää luettavaa.  

Doris Lessing: Viides Lapsi

Tähän kirjaan törmäsin jossain kirjablogissa (en muista nyt missä) ja kirjoitin sen heti lukulistalleni. Kirja osoittautui yhtä mielenkiintoiseksi kun olin ounastellutkin. Viidea lapsi kertoo pariskunnasta, joka haaveilee suurperheestä. 

Ruth ja Paul tapaavat firman juhlissa, ja suhde etenee nopeasti. Molemmat haaveilevat idyllisestä perhe-elämästä ja monesta lapsesta. He menevät naimsiin ja ostavat ison talon toiveenaan täyttää se lapsilla. Sukulaiset ja lähipiiri ihmettelevät. Miksi perustaa suurperhe? Se vie vain rahaa ja aikaa. Sukulaiset ja tuttavat alkavat kuitenkin viihtyä Ruthin ja Paulin luona viettäen siellä kesiä, ja juhlapyhiä. Mitä lasten hankkimiseen tulee, Ruth ja Paul alkavat saamaan lapsia nopeasti. Näin syntyy kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Tämän jälkeen he haluaisivat odottaa jonkun aikaa ennen seuraavaa mutta viides lapsi ilmoittaakin tulostaan yllättävän nopeasti.

Viidennen lapsen odottaminen on kuitenkin erilaista. Lapsi tuntuu vaativan äidiltään paljon, jo ollessaan kohdussa. Se kasvaa huimaa vauhtia ja pistää äitinsä lujille olemalla hyvin liikkuvainen. Kun lapsi syntyy, on siinä jotain outoa. Vanhemmat nimeävät lapsen Beniksi. Kun Ben kasvaa hän pelottaaa sekä vanhempiaan, että sisaruksiaan. Ruth alkaa epäillä häntä vaihdokkaaksi, menninkäiseksi. Sosiaalinen kanssakäyminen näyttää olevan Benille vaikeaa, ja asiat talossa muuttuvat.

Viides Lapsi on taitavasti rakennettu tarina siitä, mitä tapahtuu, kun perheen dynamiikkaan lisätään uusi ja erilainen lapsi, jonka kanssa on vaikeaa. Teemana tuntuu olevan myös syyllisyys. Äidin syyllisyys siitä, ettei osaa suhtautua lapseen niin rakastavasti kuin pitäisi. Syyllisyys siitä, kun ei osaa käsitellä lasta. Syyllisyys myös siitä, että yhteen lapseen menee enemmän aikaa kuin muihin. 

Myös Benin erilaisuus on silmiinpistävää ja ajoittain pelottavaakin. Koko kirjan aikana ei oikein saa selvyyttä siihen mikä Beniä oikeastaan vaivaa. Osittain tämän vuoksi kirja on myös hieman ahdistava. Ennen kaikkea se tuntuisi myös kertovan siitä, miten odotukset eivät aina täyty niin kuin kuvittelee. Suurperheen perustamisessa voi ilmetä ongelmia, jos yksi lapsista on erilainen. Beniä ei kuitenkaan missään vaiheessa hylätä lopullisesti.

Lukukokemuksena kirja oli mielenkiintoinen, ja piti otteessaan. Sen luki aika nopeasti. Tosin kirja oli kyllä myös aika ohut. Suosittelisin kirjaa psykologisista kertomuksista kiinnostuneille. 

Torey Hayden: Toisten Lapset

Viime viikonlopun suunnittelematon lukumaraton jatkui lauantaiaamuna jälleen elämänkertakirjallisuudella. Tällä kertaa vanhalla tutulla Torey Haydenillä. Tässä kirjassa erityisopettaja Torey Haydenin luokalle tulee neljä lasta, joilla kaikilla on omanlainen ongelmansa. 

Lori on ekaluokkalainen, jolla on todettu lievä aivovamma, joka on seurausta siitä, että häntä oli pienenä pahoinpidelty. Aivovamma vaikeuttaa Lorilla ennen kaikkea lukemisen oppimista. 

Boo on autistinen lapsi, joka ei juurikaan tuota puhetta. Hän toistaa ainoastaan kuulemiaan asioita, niin ihmisten keskusteluja, tv-ohjelmia kuin radion sääennustuksiakin. 

Tomaso on 10-vuotias poika, joka on joutunut pienenä näkemään sen kuinka hänen äitipuolensa on ampunut hänen isänsä ja iso-veljensä. Tomaso on vihainen ja agressiivinen tuloksena tästä. Hän kuitenkin tuntuu tykästyvän aina niin iloiseen ja positiiviseen Loriin.

Claudia on 12-vuotias tyttö, joka on lähetetty Toreyn luokalle katolisesta koulusta raskauden takia. 

Kaikki neljä lasta ovat erilaisia ongelmiltaan, ja elämäntarinoiltaan. Kuitenkin Toreyn luokalla he hitsautuvat yhteen, ja jokaisen ongelmiin Torey etsii ratkaisua. Joissain asioissa mennään eteenpäin, jotkut jäävät vielä ratkaisematta. Yksi kouluvuosi on kuitenkin lyhyt aika.

Toisten lapset on aika samanlainen kuin Torey Haydenin muutkin kirjat. Jotenkin en itse vain saanut aivan samaa tunnelmaa lukiessani  esiin. Lasten kohtalot ja kouluvuoden tapahtumat ovat kyllä mielenkiintoisia, ja kirja laittaa ajattelemaan opettamista ja opettajuutta yleensä, vaikka itsestäni onkin tulossa vain aineenopettaja. Silti kirjasta löytyi myös yksi opettaja, josta puhutaan Lorin lukuvaikeuksien yhteydessä, ja hänestä saa taas mallia siihen, millainen opettaja ei itse missään nimessä halua olla.

Tässä kirjassa en kuitenkaan pääse niin hyvin kiinni yhteenkään lapseen, ja tämän ongelmiin kuin esimerkiksi Haydenin Aavetytössä tai Häkkipojassa. Toisten lapsissa lapset jäävät vähän vieraammiksi, eikä heidän kohtaloihinsa pääse kiinnittymään kunnolla. Syvyyttä ei vain ole niin paljon. Muuten kirja on ihan hyvä. Sen lukee, ja haluaakin lukea, nopeasti. Sitä lukiessa saa nauraa, ja surra yhtäaikaa. Perus Haydenia siis, vaikka ei yllä aivan samalle tasolle kuin muut hänen kirjansa.